Laajentuva aurinkokunta ja astrologia

Aurinkokuntamme Linnunradan nurkassa on kokenut muutoksia kun uusia pieniä taivaankappaleita on löydetty viime vuosina kovasti – ja löydökset eivät pääty tähän. Pikkuplaneettoja on nimetty tähän asti n. 19000 ja numeroituja ja vielä nimeä vailla odottaa 400000. Määrä on huikea eikä kukaan odota että astrologia alkaisi niitä kaikkia sisällyttämään karttoihin. Mutta jotain tästä kaaoksesta tulee vaikuttamaan astrologisiin tulkintoihin vähitellen.

Yksinkertaisuuden vuoksi voidaan aurinkokunnan pikkuväki jakaa 1) Asteroidit 2) Kentaurit 3) Cubewanot 4) Plutinot 5) SDO’t 6) Muut.

Asteroidit ovat tuttuja, pääosin Marsin ja Jupiterin radan välissä kiertäviä planetoideja, joiden halkaisija on muutamasta sadasta metristä aina Vestan 525 kilometriin. Neljä ensimmäiseksi löydettyä asteroidia on löytänyt tiensä astrologisille kartoille: Ceres, Juno, Pallas ja Vesta. Ceres on nyt astronomien toimesta ylennetty kääpiöplaneettojen sarjaan

Asteroidivyöhykkeen lisäksi on löydetty ns. kentauriplaneettoja, jotka kiertävät vaihtelevasti aurinkokunnan reunalla ulottaen elliptisen kiertoratansa Uranuksen, Neptunuksen tai Pluton ratojen sisäpuolelle. Nimettyjä kentaureja on jo yli 30 ja nimeämättömiä kymmeniä. Ensimmäinen löydetty (1977) kentauri oli Kheiron, joka astrologisilla kartoilla usein näkyykin. Se on määritelty myös komeetaksi. Seuraavat olivat Folos ja Nessos, jotka löydettiin 1990-luvun alussa.

Aurinkokunnan äärilaidalla vaikuttaa Kuiperin vyöhyke, eräänlainen materian pakasteallas, josta aurinkokuntaan on irronnut hyvin kaukaisia taivaankappaleita. Ne luokitellaan moniin kategorioihin.

Fysiikassa kappaleiden vaikutus toiseen lisääntyy mitä suurempia ja mitä lähempänä ne ovat. Astrologiassa tämä ei toimi; Pluto on kaukana ja se on pieni, mutta sen merkitys on suuri. Periaatteessa hyvin kaukaisella aurinkokunnan rajoilla liikkuvalla planetoidilla voi olla myös suuri merkitys, mutta se merkitys pitää ensin kollektiivisen ihmismielen kiinteyttää.

Cubewanot, josta englanninkielinen äännemuunnos on cu-be-wan-o, joka annettiin eräälle uudelle taivaankappaleelle koodinimeltään 1992QB1. Cubewanojen rata on epäsäännöllinen eikä seuraa Neptunuksen tai muiden planeettojen rataa. Ne pyörivät kaukana Neptunuksen ja Pluton tuntumassa.

Plutinot ovat saaneet nimensä Plutosta. Ne ovat Pluton radan lähellä liikkuvia taivaankappaleita, joiden kiertorata on synkronissa Pluton vastaavan kanssa, samoin kiertojakso on lähellä Pluton 247 vuotta

KBO, SDO ja TNO –nimityksiä käytetään myös. KBO on yleisnimitys (Kuiper Belt Object), Kuiperin vyöhykkeen planetoideille. SDO’t (Scattered Disk Objects) ovat Kuiperin vyöhykkeeltä lähtöisin olevia vaeltajia, joiden rata on hyvin elliptinen (soikio) ja joiden radan kaltevuus planeettojen ratatasoon (inklinaatio) nähden on jyrkkä. Yli 100 km:n läpimittaisia Kuiperin pikkuplanetoideja voi olla kaikkiaan 10000 kpl.

Suurin KBO on itse asiassa Pluto, muita isoja KBO’ita ovat Makemake ja Haumea. TNO (Transneptunian objects) –nimitystä käytetään kuvaamaan kaikkia Kuiperin vyöhykkeen takaisia hyvin etäisiä planetoideja kuten Eristä. Vielä kaukaisempi kiertolainen on Sedna, joka luokitellaan SDO’ksi. Transneptunian –nimitystä ei pidä sekoittaa ns. Hampurin koulukunnan hypoteettisiin planeettoihin (Poseidon, Zeus jne.)

Muut -kategoriaan kuuluvat ns. damokleet joiden rata on hyvin erikoinen, komeetan kaltainen niiden ja kallistuma planeettojen normaalin rataan nähden on äärimmäisen suuri; ne ”leikkaavat” eläinradan jyrkästi.

Uusia tulokkaita riittää ja kaikille näille löytyy jo Internetin lähteistä myös sijaintitiedot ja koemielessä tehtyjä tulkintojakin, joten niitä voi alkaa käyttämään astrologiassa. Esim. Astro.fi –sivustolta voi lisätä karttaansa ylimääräisen jäsenen tai useampia.

Harvat käyttävät aktiivisesti jokapäiväisessä tulkintatyössään edes asteroideja, saati kentaureja tai Eristä. Mutta väistämättä niiden merkitys tulee kasvamaan kun kokemusta niiden merkitysmaailmasta kertyy. Jokainen astrologian harrastaja voi tehdä kokeita omin päin ja lähtökohtahan usein on aluksi vain oma kartta. Aluksi voi olla että mitään oivallusta ei synny, mutta on jo hyvä että tiedostaa uusien planetoidien olemassaolon omalla kartallaan. Helpointa on aloittaa neljästä klassisesta asteroidista ja laajentaa kokoelmaa kentaureihin, Kheironiin, Nessokseen ja Folokseen.

Aurinkokunta virallisessa kansainvälisen astronomisen unionin (IAUU) mielestä koostuu nykyään:
1) Aurinko (kiintotähti)
2) Kuu (maan kiertolainen)
3) Merkurius ja Venus (sisäplaneetat)
4) Maa, meidän oma planeetta
5) Mars, Jupiter,Saturnus, Uranus, Neptunus (planeetat)
6) Ceres, Pluto, Makemake, Haumea, Eris (kääpiöplaneetat)
7) Asteroidivyöhyke (mm. Juno, Vesta, Pallas ym.)
8) Muut (kentaurit, damokleet, Kuiperin vyöhykkeen Cubewanot, SDO’t ja transneptuniset ym.)

On muistettava että astrologia on omalakinen maailmansa, se ei seuraa virallista luokitteluvimmaa. IAAU:n luokkittelu perustuu joihinkin astronomiseen kriteereihin, jotka eivät sinällään ole yksiselitteisiä. Cerestä voi edelleen sanoa asteroidiksi, siirtyminen ”kääpiöplaneetaksi” ei muuta sen symboliikkaa millään tavalla eikä Pluton arvonlasku planeetasta kääpiöplaneetaksi ole vähentänyt sen merkitystä astrologisena tekijänä.

Jos astrologia pyrkisi ottamaan kartalle mahdollisimman monia uusia planetoideja, siitä syntyisi vain kaaos. Aurinkokunnan kulmakivet ovat Aurinko, Kuu ja planeetat. Niiden arvo myös tulkinnan peruspilareina säilyvät huolimatta uusista taivaankappaleista.

Seuraavia nimiä kannattaa syöttää etsintään kun hakee tietoa kentaureista ja muista Internetistä (Näiden sivustoilta löytyy usein myös uusien taivaankappaleiden efemeridejä):

Jonathan Dunn
Eric Francis
Robert van Heeren
Juan Revilla
Philip Sedgewick
Zane S. Stein
Kirsti Melto

Juan Revillan ohjelma Riyal laskee tavallisten planeettojen lisäksi kentaurien ja asteroidien asemia: http://expreso.co.cr/centaurs/riyal.html

Takaisin etusivulle