RAMAKRISHNA - HENGEN MUOVAILUVAHA


Intiaa voi pitää maailman kansoista uskonnollisimpana. Intialainen kulttuuri perustuu vieläkin tuhatvuotisiin vedalaisiin perinteisiin, joissa ikuisen elämän ja kuolemattoman jumaluuden etsintä ja elämänvoiman lakkauttaminen kärsimystä tuottavana on ihmisen pä ämäärä. Nykyinen Intia ei ole länsimaistamisesta ja materialismin leviämisestä huolimatta kadottanut yhteyttään omiin juuriinsa. Intia yhä tuottaa liukuhihnalta henkisiä suuruuksia, pyhimyksiä, guruja, henkisen polun seuraajia.

Viime vuosisadalla intialainen hengen elämä koki monia murroksia: syntyi uudelleenarviointia Intian perinteitä kohtaan. Brittiläisen hallinnon alla intialaiset kokivat sekä aineellista että henkistä nöyryytystä. Intian omaa perinnettä pyrittiin vahvistamaan, syntyi Intian itsenäisyyttä ja omaperäisyyttä vahvistavia liikkeitä. Mutta ennen kaikkea silloin syntyi pyhiä miehiä, jotka esimerkillään innostivat tulevia sukupolvia seuraamaan intialaista monikaistaista hengen valtatietä. Yksi tärkeimmistä uushengellisistä mestareista oli Ramakrishna.

Ramakrishnan (1836-1882) elämä ja esiintyminen oli kaikin puolin vaatimatonta ja pientä. Hän syntyi köyhään perheeseen Kalkutan lähellä, ei saanut muodollista koulutusta, syventyi yksinomaan hengelliseen elämään eikä juuri poistunut asuinseuduiltaan koskaan. Kaikki mitä hänestä tiedetään, tulee hänen oppilailtaan ja vielä heidän oppilailtaan. Guru itse oli kuin piilossa Daksinewarin temppelissä, mutta hänen äänensä kantoi kauas maailmaan lahjakkaiden oppilaiden kautta.

Elämäkerraksi Ramakrishnan elämästä ei juuri irtoa dramatiikkaa. Hän harjoitteli ilmeisen tietoisesti jo lapsena tulevaa rooliaan varten ja vihittiin brahmiiniksi 9-vuotiaana. Hän seurasi vanhempaa veljeään papiksi ja sai paikan Daksineswarin temppelistä l äheltä Kalkuttaa 19- vuotiaana. Siellä hän eli suuren osan elämästään. Intialaiseen tapaan hänet naitettiin pikkutytön kanssa 1859, mutta avioliitto jäi vain muodolliseksi sopimukseksi. Hänen vaimostaan tuli hänen oppilaansa. Vasta 1880-luvulla Ramakrishnan oppilaat saapuivat yksitellen. He muodostivat opetuslapsikatraan, joka myöhemmin levisi ympäri maailmaa paimenen kuoltua. 1870-luvulla Ramakrishna harjoitti intensiivisesti meditaatiota, siirtyi uskonnosta toiseen, oppi vanhoilta viisailta ja opetti muita. Alituisten mietiskelyjen ja askeettisen elämän jäljet näkyivät 1885, jolloin kurkkusyöpä oli levinnyt jo pitkälle. Ramakrishna kuoli 16.8.1886 hän kuoli. Hänen vaimonsa kuuli kuolinhetken jälkeen äänen sisällään.” Olen siirtynyt huoneesta toiseen”.

Hengelliset ihmiset ovat oma ihmislajinsa. Mutta tämän yksilökehityksen taustalla on usein myös kulttuurisia tekijöitä. Ramakrishnan kohdalla voidaan puhua usean tason taustatuesta, jota hän sai syntymästään lähtien. Taustat voidaan jakaa karkeasti seuraavasti:

Perinne
Intialainen hengenelämä ulottui köyhänkin elämään ja Ramakrishnan molemmat vanhemmat olivat uskonnollisia, samoin vanhempi veli, josta tuli hindulainen pappi. Olla hengen valtaama oli jotain tavoiteltua ja arvostettua.
Omat edellytykset
Ramakrishnan erityinen ominaisuus oli mielen tavaton joustavuus, läpäisevyys ja rajattomuus. Hän pystyi koko elämänsä ajan varhaisesta lapsuudesta aikuisikään samaistumaan toisiin ihmisiin, toisiin uskontoihin, näkemyksiin, toiseen sukupuoleen, mihin vain. Toinen seikka on se, että hänet psykologiset edellytykset muuten olivat hyvät, hän oli hyvin idealistinen, hyvin vähän kiinnostunut maallisista asioista, hän oli ihanteiden, esikuvien täyttämä ja seurusteli jo lapsena vain pyhien miesten kanssa.

Ramakrishnan kehitys voidaan jakaa viiteen vaiheeseen:

1) Lapsuuden ”imemisvaihe”
joihin kuuluvat uskonnolliset virikkeet vanhemmilta ja ympäristöltä.
2) Valmistautumisvaihe
jossa intialainen uskonnollinen perinne siirtyi vastaanottavaiseen poikaan pyhien miesten, saadun opetuksen ja omien harjoitusten kautta. Valmistautumisvaihe huipentui papiksi vihkimiseen ja temppeliin muuttoon. Tästä temppelistä tulikin Ramakrishnan vakituinen asumus pitkäksi aikaa.
3) Käymisvaihe
joka merkitse Ramakrishnan elämässä Kali-jumalattarelle antautumista, piinallista jumaluuden etsintää, itsekidutusta, loputonta mietiskelyä etsintää, itsekieltäymystä ja samaistumispyrkimystä jumalattareen.
4) Kriisivaihe
jossa nuori Ramakrishna on valmis ottamaan hengen itseltään kun Kali ei näyttäytynyt hänelle eivätkä meditaatio ja rukoukset tuottaneet toivottua tulosta.
5) Välitön valaistuminen
joka seurasi kriisiä. Ramakrishna sai vision Kalista, elävästä jumalattaresta, joka merkitsi siirtymistä ihmisestä jumalaksi, kuolevaisesta kuolemattomaksi, se tiesi täyttä varmuutta ja lohtua, oma elämäntehtävävakiintui ja Ramakirshnasta tuli Kalille omistautunut pyhä mies, jolla oli monia psyykkisiä kykyjä.

RAMAKRISHNA ASTROLOGISESTI

Ramakrishnan kartalla Vesimies nousee ja 1.huoneessa on useita tekijöitä. Neptunus henkisyyden planeettana nousee Vesimiehessä. Se merkitsi kykyä irrottautua maallisista ja kehollisista kahleista ja nousta transsendenttiseen tietoisuuteen. Ramakrishna oli kaikkien aikojen omistautuneimpia mietiskelijöitä, joka meditoi päiväkausia yhtä mittaa. Nouseva Neptunus merkitsi myös kykyä ylittää rajoja, olla samaistumatta mihinkään erilliseen, rajoitettuun tai maalliseen ilmiöön. Neptunus toimi ”klassisesti” Ramakrishnan elämässä, se häivytti hänen egonsa, toi nöyryyttä, palveluhalua, epäitsekkyyttä ja suurta halua nousta aineellisten pakkojen yläpuolelle.

Mars on myös 1.huoneessa viitaten voimakkaaseen energiaan, jota uskonnolliset perinteet luonnollisesti pelkäävät koska siihen sisältyy myös seksuaalisuus, ja seksi on aina vaaratekijä joten sitä joko pyritään kieltämään, torjumaan (kuten kristinuskossa ja islamissa) tai jalostamaan ja muokkaamaan harjoitusten ja sublimointikeinojen kautta kuten tantrisessa perinteessä, josta Ramakrishna sai paljon vaikutteita. Mars/Neptunus on tyypillinen planeettapari, jonka voi suunnata tietoisesti viettien jalostamiseen yhtälailla kuin se voi tuhota suuren osan moraalista elämää jos käy huonosti.

Myös Aurinko ja Merkurius on 1.huoneessa Kaloissa lisäten tarvetta lisätä oman olemuksen säteilyyn (Aurinko) myös tietoa. Ramakrishna säilyi koko ikänsä lukutaidottomana, mutta sen sijaan hän muisti ilmiömäisen paljon kuultuja pyhiä kirjoja, vedalaista pohjatietoa. Hän viljeli paljon vertauksia, allegorioita ja symboleja kuten Jeesuskin.

Kuu on Oinaassa Pluton kanssa 2.huoneessa. Tästä voi ajatella, että aineelliset tarpeet (Kuu 2.huoneessa) olivat koko ajan muutosprosessissa sulautuen Plutoon, joka muunsi, muokkasi ja poisti kiinnittymiä aineelliseen elämään. ”Itsekkyyden hävittäminen on todellista askeesia”, hän sanoi itse ja toteutti tämän käytännössä. Voi sanoa, että hän tuhosi omat keholliset, vaistomaiset Kuu-tarpeensa. Hän eli askeesissa, söi vähän, eli selibaatissa eik ä käynyt Kalkutan yökerhoissa huvittelemassa.

Kartalla on Jupiterin, Saturnuksen ja Merkuriuksen suuri vesikolmio, johon perustaen intialaiset astrologit päättelivät Ramakrishnan syntymän jälkeen, että pojasta tulee suuri pappi ja guru, joka vaikuttaa suureen määrään ihmisiä. Jupiter (intialaisessa perinteessä guru) ja Saturnus yhdessä kolmiossa intialaisessa perinteessä ja astrologiassa merkitsee ihmisen arvovallan kasvua ja menestystä kaikissa hengellisen säädyn asioissa.

Muita hengellisyyden merkkejä Ramakrishnan kartalla ovat mm. seuraavat: Kartalla on eläinradan loppumerkkejä edustettuna, AS, Mars, Neptunus Vesimiehessä, Aurinko, Uranus, Merkurius ja Kuu Kaloissa. Aurinko on lisäksi oman merkkinsä lopussa: 28.24 Vesimiestä.

”Halun” planeetat Venus ja Mars ovat aspektissa sielullisiin muuntajiin Neptunukseen ja Plutoon. Venus on kuusiossa Neptunukseen ja Mars on kuusiossa Plutoon. Myös Aurinko on tekemisissä kolmannen muuntajan kanssa, ollen konjunktiossa Uranukseen.


RAMAKRISHMAN VAIKUTUS

Vuodesta 1880 lähtien yksinäisen mietiskelijän luo saapui utelias intialainen ylimys kuulemaan mitä sanottavaa Ramakrishnalla olisi. Tästä alkoi Ramakrishnan aktiivinen kausi elämässä, sillä kävijä oli hänen tuleva suosikkioppilaansa, Vivekananda. Juuri häntä voi kiittää siitä, että Ramakrishnan sanoma alkoi levitä laajempiin piireihin – ensin Kalkutan seudulla, sitten koko Intiassa ja viimein koko maailmassa. Vivekanansa oli länsimaisittain sivistynyt mies, joka puhui kuuluisan Chicagon uskontojen maailmankongressin puheensa 1893 innostaen tuhansia amerikkalaisia ja kansainvälisen yleisön jäseniä intialaisesta hengellisyydestä ja Ramakrishnan sanomasta. Nykyään Ramakrishna-keskuksia on ympäri maailmaa.

Ramakrishnalla oli kymmenkunta merkittävää oppilasta, joista useat muuttivat länsimaille joko pysyvästi tai tilapäisesti vieden opettajansa viestiä eteenpäin. Mutta Ramakrishnalla oli muitakin yhteyksiä aikakauden suuriin murroksiin. Hän tapasi aikansa johtavia intialaisia johtajia, intialaisen puhtaan perinteen kannattavan liikkeen (Brahmo Samaj) johtajia ja samoin myös uskontojen ja aatteiden universaalia sulautumista kannattavan Arya Samaj –liikkeen johtajiin. Ramakrishna itse oli tyypillinen välimuoto: hän oli itse kokemuksellisesti syvällä intialaisessa perinteessä ja uskonnollisuudessa, mutta omien kokeilujensa kautta hän oli kyennyt sulattamaan ja sisäistämään itseensä myös muita uskontoja, kuten islamilaisuutta ja kristinuskon. Hän harjoitti aktiivisesti useita eri uskontoja – yhtä vilpittömästi ja hartaasti kaikkia.

Ramakrishnan opetukset purivat myös joihinkin intellektuelleihin. Amerikassa pohjaa olivat muokanneet jo Emerson, Whitman ja Thoreau, joilta kaikilta löytyy ihailua intialaista hengellisyyttä kohtaan. Myöhemmin usea älymystön edustaja on saanut opetusta Ramakrishna-liikkeen edustajilta, mm. kirjailijat Aldous Huxley ja Christopher Isherwood.

RAMAKRISHNAN USKONNOLLINEN AJATTELU

Ramakrishna oli myös opettaja, ei pelkästään sisäänp äinkääntynyt mietiskelijä ja valaistuksen autuudessa elävä pyhimys. Hänen opetuksensa ydin oli perinteistä vedalaisuutta, jonka mukaan kaikki maallinen on viime kädessä harhaa, todellista on vain muuttumaton jumaluus, Brahman. Ihmisen tehtävä on luopua vähitellen samaistumisesta elämän harhaisiin muotoihin ja samaistua Brahmaniin. Intialainen hengellisyys on suvaitsevaista ja monikerroksista joten Brahman ei ole ainoa mahdollinen nimitys vaan useita muitakin jumalia voi toimia lopulliseen todellisuuteen johtavana hahmona. Ramakrishnalle sellainen oli pelottava, mustahahmoinen Kali, naispuolinen jumalatar.

Oleellisia asioita Ramakrishnan opetuksissa oli minä-tunteesta (egosta) luopuminen, joka vapauttaa tilaa Brahmanille, puhtaalle tiedostamisen tapahtumalle. Omistamisen halu, aistinautinnot ja kunnianhimo ajavat ihmistä erilleen tästä alkuperäisestä lähteestä. Pyhä ihminen on sellainen, joka ei toimi omista pyyteistä tai jalostetuistakaan omista motiiveista käsin vaan antaa itsensä jumaluuden palvelukseen; minä häviää ja jumala astuu tilalle. Lopulta samaistumista luopumisen viime vaiheessa ihminen voi sanoa kuin pyhimys, joka kyläläisten kauhuksi s öi ja joi koiran kupista ja vastasi syytöksiin:

”Visnu istuu Visnun vierssä Visnu ruokkii Visnua; Miksi sinä naurat, Visnu. Kaikki mitä on, on Visnu.”

Uskontojen ykseys oli asia, jota Ramakrishna luonteensa mukaisesti ajoi koko eläm änsä. Kaikissa uskonnoissa on sama ydinsanoma, mutta sitä peittävä monet epäoleelliset muunnokset, kulttuurien erilaisuuden tuomat muutokset ja hörhelöt. Kansakunnat ja kulttuurit haluavat my ös omistaa jumalansa ja määrittelevät sen tavalla, joka sulkee pois ”omasta, oikeasta uskonnosta” muut, vieraat ihmiset. Tästä alkaa loputon vihamielisyyden kierre.

Uskonnollisuuden todellinen luonne ei selviä teologian avulla vaan oman kokemuksen kautta. ”Heti kun jollekulle onnistuu nähdä, kokea, aistia Jumala, kaikki keskustelu ja väittely loppuu”, hänellä oli tapana sanoa. Helpointa on puhua, pitää sunnuntaisaarna tai väitellä skolastisesti, mutta vaikeinta on elää uskonnon mukaisesti. Kieli on apuvälinen ja siihen takertuminen johtaa vieraantumiseen uskonnon todellisesta luonteesta.

Jumalalle omistautuminen auttaa purkamaan egon itsekkyyttä. Jumalalle antautuminen (bhakti) on Intiassa ikuisesti toistuva uskonnollisuuden motiivi. Länsimaihin saapunut Srila Prabhupadan Krishna-liike on siitä hyvä esimerkki. Pyhimys on aina erityisen nöyrä ihminen, palvelija, joka tietää herransa olevan absoluuttinen, kun taas oma itse on totaalisesti mitätön. Bhakti voi vaatia pitkän kehitystien, jossa egon tarpeet aluksi ovat voimakkaat häipyen vähitellen.

Täydellinen ihminen oli Ramakrishnalle kyvykäs vajoamaan heti mietiskelyyn ryhdyttyään rannattomaan jumalaiseen mereen. Ramakrishna itse vajosi kouriintuntuvasti meditoidessaan ollen päiväkausia syömättä ja juomatta. Myöhemmin hänen oli vaikeampi ”käynnistää” itseään meditaation jälkeen ja palata arkielämään. Usein hänen oppilaansa kannattelivat häntä. Täydellisyys merkitsee täydellistä antautumista Jumalalle, täydellistä loukkaamattomuuden periaatetta (ahimsa), yhtään elollista ei saa vahingoittaa Täydellisyys edellyttää myös jatkuvaa palvelua, alistumista, egon hioutumista pois, jatkuvaa yhteyden lujittamista jumaluuteen.


Raimo A Nikula 2000

Takaisin arkistoon