Samana vuonna kun Christopher Kolumbus palasi ihmeellisine kertomuksineen Amerikasta, syntyi maailmaan suuri ja uudistava ihminen, Philippus Aureolus Theophrastus von Hohenheim. Hän ilmestyi elämään pienessä Maria Einsiedeln -nimisessä kylässä 1493, lähellä nykyistä Zürichin kaupunkia Sveitsissä. Hänen äitinsä oli Else Ochsner, läheisen pyhiinvaeltajien sairaalan matroona, ja hänen isänsä oli tunnettu lääkäri Wilhelm von Hohenheim. Kasvava lapsi muistutti vähänlaisesti kumpaakaan vanhempaansa, sen sijaan hänessä ilmeni piirteitä, jotka periytyivät isoisältä, ritari Georg von Hohenheimilta. Isoisä oli, kuten Theophrastuskin, kiivas ja omavaltainen mies, jonka elämässä oli rajuja käänteitä ja varomattomia virheitä.

Tulevan Paracelsuksen kehitykseen vaikutti kiistelty tapaus, joka sattui pojan ollessa 3-vuotias. Tarinan mukaan hänet kastroitiin. Sen tekivät toisen kertomuksen mukaan juopuneet sotilaat ja toisen tarinan mukaan villiintynyt sika. Todenperäinen tai ei, tarina liittyy Paracelsuksen elämään oleellisesti. Myöhemmin miehuusvuosina hän ei nimittäin osoittanut kiinnostusta naisiin eikä hänen partansa kasvanut. Hän oli, kuten on tapana sanoa, eunukki.

Theophrastuksen äiti kuoli pojan ollessa -vuotias. Swaabilainen sota puhkesi vuonna 1500 ja sen seurauksena isä joutui pakenemaan kotiseudultaan poika mukanaan. He asettuivat Villachiin, useita satoja kilometriä entisestä asuinpaikasta nykyisen Unkarin suuntaan. Isä Wilhelm asettui harjoittamaan lääkärintointaan, hänestä tuli Villachin lääkäri ja siinä hän palveli aina kuolemaansa asti 1534. Theophrastus aloitti koulunkäynnin rikkaiden kauppiaiden, Fuggerien omistamassa kaivoskoulussa, jossa koulutettiin tulevia kaivosten esimiehiä ja metallin jalostajia. Isältään hän oppi lääketiedettä, viihtyi keräämässä yrttejä hänen kanssaan ja perehtyi alkemiaan. jo kouluikäisenä Theophrastus lienee ollut vakuuttunut toisenlaisesta tiedosta, joka välittyi sisäisinä ääninä ja varmuutena. Metallit ja erityisesti kulta kiinnostivat häntä ja alkemistinen karkeiden metallien muuttuminen kullaksi näyttää kiehtoneen hänen ajatuksiaan. Isän lääketiede pohjautui keskiajan suurien auktoriteettien, Galenoksen ja Avicennan näkemyksiin, joita Theophrastus vastusti heti kun oppi ajattelemaan itsenäisesti. Mieluummin hän tutki asioita omin päin ja työskenteli isän laboratoriossa. Teini-iässä Theophrastus opiskeli benediktiinimunkkien johtamassa luostarikoulussa. Siellä hän pänttäsi päähänsä latinaa ja muita pakollisia aineita. Sen jälkeen hänen opettajinaan oli piispoja ja pappeja ja hänen sanotaan lukeneen paljon, mutta tiedossa ei ole mitä. Tyytyväinen opetukseen hän ei koskaan ollut vaan kaipasi muunlaista tutkimisen vapautta.

Vaelluksen alku

Ensimmäisen kerran Theophrastus lähti vaeltamaan 15-16-vuotiaana. Tiedot tästä vaelluksesta ovat niukat ja ristiriitaiset. Ehkä hän todella päätyi Baselin yliopistoon niinkuin tarina väittää. Sieltä hän jatkoi eteenpäin Heidelbergiin, Mainziin, Trevesiin Kölniin ja Freiburgiin. Wienissä hän tiettävästi suoritti alemman lääketieteen tutkinnon 1511. Opetuksen suhteen hän oli kriittinen ja näki paljon arvotonta kirjanoppineisuutta, joka ei auttanut vähääkään sairauksista kärsiviä. Hänen Sisäinen kutsumuksena sen sijaan oli voimakas ja hän sanoikin: "Jumala teki minusta lääkärin, se on Jumalan lahja."

Oman kertomuksena mukaan hänen matkansa jatkui etelään. Hän viipyi jonkin aikaa Granadassa, Espanjassa ja myös Lissabonissa hän väitti käyneensä. Palatessaan takaisin etelästä hän opiskeli alkemiaa, astrologiaa ja magiaa apotti Trithemiuksen johdolla Würzburgissa Tämä elämänvaihe on tosin kiistetty ja se kuuluu vahvistamattomien legendojen joukkoon. Joka tapauksessa Theophrastus löysi matkoillaan suosiollisen suojelijan, Sigismund Fuggerin, jonka laboratoriossa hän suoritti ahkerasti alkemistisia kokeita.

Kierteleminen Saksan yliopistokaupungissa vuosina 1507-12 totutti Theophrastuksen vaeltavaan elämään, josta hän ei sen koommin päässyt eroon. Kaikkialla hän osoitti uteliaisuutta ja halusi päästä kosketuksiin todellisen tiedon kanssa. Yliopistot olivat pettymys, opetus oli ikävää ja kaavamaista vanhojen auktoriteettien toistamista. Varsinkin lääketieteen opetus oli pysähtynyttä ja todellisuudelle vierasta. Näihin aikoihin Theophrastuksen kielenkäyttö terävöityi ja se muodosti hänen läpäisevän mielensä tehokkaaksi ja karkeaksi aseeksi. Hän sanoi yliopistoista mm.: "Miten yliopistot voivat tuottaa niin monia pässinpäitä?" Kysymys oli jo tuolloin ajankohtainen. Omasta kielenkäytöstään hän totesi: "Olen kasvanut männikössä ja olen saattanut periä vähän pahkoja".

SUURI VAELLUS

Vuonna 1512 Theophrastus palasi isänsä luo Villachiin. Kauan hän ei malttanut olla aloillaan vaan lähti matkaan uudelleen. Hän suuntasi matkansa aluksi Italiaan, opiskeli Ferraran yliopistossa ja saavutti siellä tohtorin arvon lääketieteessä. Tänä aikana hän otti itselleen uuden nimen: Paracelsus, jolla hän tahtoi osoittaa olevansa ylempi muinaista roomalaista lääkäriä, Celsusta. Hänen maineensa kasvoi sekä parantajana että virallista lääketiedettä vastustavana toisinajattelijana. Hänen ympärilleen alkoi punoutua tarinoita ja legendoja, joita myöhempi historiallinen tutkimus on yrittänyt karsia. Kuuluisaksi muodostui hänen pitkä miekkansa, Azoth, jota ilman hän ei liikkunut missään. Kerrottiin että miekan kahvassa asusti voimakas elementaalinen henki, joka elämöi öisin niin että Paracelsuksen piti lyödä miekalla lattiaan sen rauhoittamiseksi. Alkemistin salaperäiset aineet kiehtoivat myös ihmisiä. Miekan kahvassa hänen kerrottiin säilyttävän Elämän Eliksiiriä tai laudanumia, niinkuin toinen tarina väitti. Laudanumin teho parantajana oli maaginen. Jotkut väittivät hänen omistavan Viisasten kiven tai universaalin lääkkeen, joka paransi taudin kuin taudin.

Tästä lähtien Paracelsuksen elämä on kuin ikuista kiertomatkaa, paikkakuntien nimet vaihtuivat mutta sama levottomuus ajaa häntä jatkuvasti eteenpäin. Vuonna 1516 hän on Bolognassa, sieltä hän suuntaa Firenzeen, Sienaan, Roomaan ja Napoliin. Hän pestautui armeijaan kirurgiksi koska hän halusi tietää enemmän haavoista ja niiden parantamisesta. Hän osoitti mielenkiintoa myös luontoa kohtaan, vieraili kaivoksissa ja kävi tutkimassa Etnan tuliperäistä seutua. Kaikkialla hän tapasi saman lääketieteen, Galenoksen ja Avicennan teokset, joita luettiin ja sovellettiin sairaustapaukseen välittämättä taudin ominaisuuksista. Kreikasta periytyneet hoitotavat ja taudin määrittely kyllästyttivät hänen uutta janoavaa älyään ja käytännöllistä mielenlaatuaan. Kerran hän kirjoitti kollegoilleen kirurgeille ystävällisesti:

"Koska te olette tietämättömiä Alkemiasta, te ette tunne luontoa, ja koska te olette tietämättömiä Luonnosta, ette tunne parantamista." Toisen kerran hän kirjoitti: "Katsokaa luontoa. Luonnon kulku on yksinkertaista. Se ei kaipaa monimutkaisia lääkemääräyksiä. Oppikaa tuntemaan luonnon varastot ja sen aitat, joissa Luonnon hyveet ovat tallennettuina. Silloin teistä tulee lääkäreitä".

Paracelsuksen ikuinen vaellus oli jatkuvaa oppimista, kokeilemista ja parantamisen käytäntöä. Huvikseen hän ei patikoinut, eikä asettunut alttiiksi monille vaaroille, joita tuon ajan matkustavaista vaanivat. Se oli oppimista suoraan luonnosta ilman auktoriteetteja ja ilman hämäävää terminologiaa. Kerrotaan Paracelsuksen hylänneen kirjat kymmeneksi vuodeksi ja kerran eräs hänen vihamiehensä ilkkui että suuren lääkärin Paracelsuksen kirjastossa on kuusi vihkoa.

Espanjassa hän toimi jälleen armeijan kirurgina. Granadassa hän väitti tutustuneensa kabbalistiseen tietoon sikäläisten juutalaisten välityksellä, mutta hän lienee tuntenut Kabbalaa jo aikaisemmilta vuosilta. Espanjasta hän palasi Pariisiin, jossa hän oleskeli vuosina 1518-19. Tältä ajalta on säilynyt kaiverrettu muotokuva. Siinä voi nähdä tanakan ja pyylevän miehen, joka on hyvin pukeutunut, sileä ja ilmeeltään käskevä ja jyrkän itsetietoinen. Pariisissa hänen Onnistui hankkia lääkärikunnan vihat niskoilleen –tapaus joka sittemmin toistui säännöllisesti myöhemmin. Hänen oli lähdettävä pikaisesti Englantiin. jo merimatkalla häntä kiinnosti merikipeät ihmiset, ja hän ryhtyi heti töihin kehittääkseen lääkkeen tautia vastaan. Hän viivähti hetken Lontoossa ja Oxfordissa, tutustui mahdollisesti Roger Baconin (l2l4-l294) teoksiin. Irlannin ja Skotlannin kautta hän palasi Lontooseen ja lienee tutustunut englantilaisiin alkemisteihin. Englannista hän saapui laivalla Hollantiin ja kiersi myös Belgiassa jälleen armeijan kirurgina alankomaisessa sodassa.

MENESTYKSEN MAKUA

Hampurista tämä ikuinen vaeltaja matkusti Kööpenhaminaan ja siellä hänen uransa ensimmäinen kohokohta 'putosi suoraan syliin. Paracelsuksen maine oli kiirinyt Tanskan kuninkaan Kristian II:n korviin. Kuningas palkkasi Paracelsuksen henkilääkärikseen. Se oli mahtava arvonnousu itsetietoiselle mutta kiistellylle lääkärille. Palkka työstä lienee ollut myös melkoinen.

Paracelsus sai järjestääkseen Tanskan apteekkarilaitoksen. Tähän työhön hän kävi käsiksi tarmokkaasti ja vaati apteekkareita esittämään tarkkaan lääkeaineiden ja yrttien koostumuksen. Apteekkarilaitoksen uudistaminen onnistui hyvin ja samoin apteekkarien vihan herättäminen. Onneksi hän pääsi Kööpenhaminasta pois seuraten kuningasta sotaretkellä Tukholmaan. Tukholma miehitettiin ja uskollinen henkilääkäri sai kuninkaalta palkinnoksi työstään kultaketjun ja kosolti kunniaa. Paracelsus ei kuitenkaan viihtynyt Tukholmassa kauan vaan otti omaa lomaa seikkaillakseen Lapissa. Hän matkusti pohjoista kohti, kävi Falunin kuparikaivoksissa ja tutki kaivosmiesten tauteja. Siellä hän tajusi, että sama aine, mikä aiheutti taudin, voi pieninä annoksina parantaa. Näin hän tuli luoneeksi homeopatian perustan. Hän vaelsi Finnmarkiin asti ja kukaties piipahti Suomen puolellakin(?) Luonto ja erikoiset metallit lienevät vetäneet häntä tälle tutkimusretkelle.

Frobenin ja Erasmus Rotterdamilaisen ja erityisesti jälkimmäisen suoma ihailu hänen lääkärintaitojaan kohtaan oli tervetullut poikkeus yleisessä suhtautumisessa tähän poikkeukselliseen parantajaan. Erasmus pyysi Paracelsusta jäämään Baseliin. Siellä hänen uransa vakiintui hetkeksi, hän sai kaupunginlääkärin toimen, johon kuului myös luennoimista yliopistossa.

Niin turvaisalta satamalta kuin Baselin aika näyttikin, se sisälsi jatkuvia ristiriitoja kaupungin lääkäreiden ja yliopistomiesten kanssa. Hän opetti itsenäistä lääketiedettä, kokeilevaa suhtautumista ja omakohtaisen havainnoinnin tärkeyttä. Oppilaat olivat innostuneita uudesta luennoitsijasta mutta kollegat murisivat ja juonittelivat takanapäin. Erityistä raivoa hän herätti taas kerran vaatimalla apteekkilaitosta valvontaansa. Hän yritti laskea myös lääkkeiden hintoja. Apteekkarit olivat hänen elämässään muurina hänen uudistuksiaan vastassa.

Juonittelut kasvoivat, häntä vastaan levitettiin hävyttömiä lentolehtisiä ja hänen tohtorinarvoaan epäiltiin. Paracelsus vastasi kirjoittamalla säälimättä mielipiteensä kaupunginneuvoston jäsenille. Usein hän hyökkäsi lääketieteen edustajia vastaan ja kirjoitti esim. kerran: "Ette te välitä parantamisesta, mutta kiemurtelette rikkaiden suosioon, petkutatte köyhiä ja matelette aatelisten keittiöihin." Paracelsuksen maine lääkärinä veti Baseliin opiskelijoita enemmän kuin koskaan ennen. Niinpä vuonna 1525 lääketiedettä ilmoittautui opiskelemaan 25 uutta oppilasta, vuonna 1526 vain 5, 1527 Paracelsuksen vuonna, 31, ja vuonna 1528 Paracelsuksen lähdettyä oppilaita tuli vain yksi ainoa. Luentokiellon, kirjojen polttamisen, julkisten parantamisnäytösten ja juonittelujen jälkeen Paracelsuksen oli paettava Baselista. Häntä uhkailtiin ja kehotettiin hirttämään itsensä. Hänet oli määrä pidättää seuraavana päivänä mutta hän pakeni kaupungista yön turvin ja palasi vaeltavaan elämäänsä. Tällä kertaa Paracelsusta seurasi jo lauma oppilaita. Heidän joukossaan oli Johannes Oporinus, joka työlästyneenä Paracelsuksen vaiteliaisuuteen levitti hänestä häpäiseviä tietoja. Juuri häneltä on peräisin väite että Paracelcus ei selvää päivää nähnyt.

Palatessaan Tukholmaan hän huomasi että kuningas Kristian oli jättänyt huonot muistot itsestään mestauttamalla ruotsalaista aatelistoa. Paracelsus, jonka tiedettiin olevan Kristianin lääkärin, täytyi taas kerran poistua kiireen vilkkaa.

KIDNAPPAUS

Tukholman menestystarun päätyttyä, Paracelsus purjehti laivalla Baltiaan. Jälleen kerran kohtalo puuttui peliin. Hän joutui Danzigissa teutoniritareiden vallankaappausyrityksen pyörteisiin. Königsbergistä hän sai kutsun Venäjän suurruhtinaalta Vasili III:nnelta saapua Moskovaan lääketieteen edustajana. Vasili III oli alkanut kalastella länsimaisia oppineita Moskovaan jotta venäläinen sivistys saisi uusia virikkeitä. Paracelsus ei kieltäytynyt vaan matkusti Vilnan ja Smolenskin kautta Moskovaan. Hän ei ehtinyt asua kauankaan Moskovan liepeillä kun hänet kaapattiin ja otettiin vangiksi. Vangitsijat olivat tartaareja, jotka kiersivät Venäjällä ryöstellen, ja raiskaten. Von Helmont, joka kirjoitti näistä tapahtumista, sanoo että Paracelsusta pidettiin hyvin, hänellä oli vapaus liikkua ja tehdä huomioita. Tartaarien samanistinen lääkintätaito kiinnosti häntä erityisesti ja väitti oppineensa heiltä paljon. Samanismi lienee vahvistanut hänen käsityksiään tahdonalaisesta imaginaatiosta, jolla on huomattava sija hänen maailman-katsomuksessaan.

Vähän vartioituna Paracelsus karkasi tartaarien luota, vaelsi Liettuan kautta Unkariin, Venetsiaan ja sieltä Konstantinopoliin. Täällä hän tapasi maanmiehensä Solomon Trismosinuksen, joka oli tunnettu alkemisti. Hänen luonaan Paracelsuksen onnistui valmistaa harvinainen alkemistinen kivi, ns. viisasten vesikivi. Näihin aikoihin (1520) hänestä kerrottiin paljon tarinoita. Kerrottiin että hänen miekkansa, Azoth, pystyi herättämään henkiin kuolleita ja että hänen sinettisormuksensa pyyhkäisy paransi kaikki taudit.

Sanottiin hänen voivan muuttua näkymättömäksi. Solomonin vieraanvaraisuuden vahvistamana Paracelsus oli jälleen tien päällä. Hän purjehti Kreetan kautta Egyptiin Alexandriaan oppiakseen egyptiläistä magiaa. Hän matkusteli sittemmin laajasti Välimerellä ja palasi Venetsian kautta kotiin Villachiin. Hänen isänsä oli ikääntynyt ja tarvitsi tukea, mutta Paracelsus ei voinut jäädä isän luo vaan matkusti Salzburgiin. Siellä hän viihtyi peräti yhdeksän kuukautta parantaen ja tutkien. Jälleen kerran hän joutui vastakkain järjestyksen kanssa kun hän auttoi talonpoikia lääkärinä. Hänet pidätettiin kapinoivien talonpoikien auttamisesta.

RISTIRIITOJA JA ARVONNOUSUA

Vuonna 1525 Paracelsus osallistui erikoisella tavalla julkiseen väittelyyn lääketieteestä. Vastaväittäjänä oli strassburgilainen lääkäri Vendelinus. Viime mainittu piti hienon ja ikävän t puheen lääketieteestä ja edustamansa lääketaidon korkeasta tilasta. Paracelsuksen vuoron tultua hän totesi vain ettei halua vastata moisiin roskapuheisiin. Hänen maineensa kärsi koska oletettiin että hän ei todella osannut sanoa mitään. Kuitenkin hänellä oli paljon potilaita, heidän joukossaan Badenin kreivi Philip, jonka jalan Paracelsus paransi oivallisesti. Kreivi lahjoitti parantajalle pikkuruisen jalokiven palkaksi, mikä loukkasi Paracelsusta suunnattomasti. Hänellä oli huomattavia potilaita, mm. kuuluisat humanistit Froben ja Erasmus Rotterdamilainen.

Kuolinvuoteellaan Oporinus katui mestarinsa pettämistä. Münchenissä Paracelsusta kuitenkin juhlittiin. Julkisissa pidoissa hän kallisti maljaa ja antautui nauttimaan suosiosta. Paracelsusta katkeroitti hänen huono kohtelunsa ja useaan otteeseen hänelle maksettiin mitättömiä summia suurista lupauksista huolimatta. Kaniikki Liechtenfeldsin tapaus oli yksi törkeimpiä. Hän tarjosi julkisesti 100 guldenia sille joka hänet parantaisi. Kaikki lääkärit ilmeisesti yrittivät parhaansa. Suonta iskettiin, höyryhengitystä annettiin ja paastoja kokeiltiin ajan lääketieteen mukaisesti, mutta turhaan. Paracelsus paransi kaniikin parissa viikossa täysin mutta kaniikin lääkärisukulainen väitti että parantuminen oli muiden ansiota, Paracelsus vain sattui olemaan paikalla kun tervehtyminen alkoi. Kaniikki lähetti Paracelsukselle kuusi guldenia.

Oppilaiden seuraamana vaeltava lääkärimme asettuu hetkeksi Colmariin, jossa hän pystyttää alkeellisen laboratorion. Siellä hän jatkoi alkemistisia kokeitaan luopumatta lääkärin työstään. Vanhetessaan hän katkeroitui ja menetti samalla omaa terveyttään. Hänen ympärillään parveilevat oppilaat olivat mitä kirjavinta joukkoa. Onneksi hän sai uuden turvapaikan rikkaiden Sohobingereiden luota, joiden linnassa hän asui jonkun aikaa.

Nürnbergin aikoihin hän sai julkaistua pankin kirjaa. Toinen käsitteli ns. Ranskan tautia, eli kuppaa, ja toinen oli astrologinen ennuste. Nürnbergin lääkärit epäilivät häntä ja Paracelsus vaati julkista testiä. Se suotiinkin ja hänen eteensä tuotiin elefanttitaudista kärsivä potilas. Paracelsus paransi hänet nopeasti ja lisäsi vain lääkäreiden raivoa. Paracelsus muutti kaupungista pois. Hänen ennusteensa julkaistiin ja siitä tuli jonkunlainen menestys. Tuuli kääntyi kuitenkin pian ja Nürnbergissä päätettiin että hänen kirjojaan ei saa enää painaa. Päätöksen takana oli Leipzigin lääketieteellinen tiedekunta, jolla oli kaupallisia etuja valvottavanaan. Vastoinkäymistä lisäsi myös eräs onnistunut parantumistapaus, josta toinen lääkäri vei kunnian varastamalla Paracelsuksen lääkkeet.


Paracelsuksella on keskeinen asema okkultismin sukupuussa.


Vähitellen Paracelsus palasi vanhaan alkemistiseen kellariinsa. Hän oli aikansa omalaatuisin maagi, joka ei uskonut rituaaleihin eikä taikamenoihin vaan väitti niitä humpuukiksi. Tärkeintä maagin työssä oli tahdonalainen imaginaatio. Sitten Paracelsus teki oudon käänteen; hän ryhtyi saarnaamaan kulkien kylästä kylään raamattu käsissään. Hän opetti omaa kristinuskoaan, joka ei ollut sen kummemmin reformoitua kuin katolistakaan. Hän ei uskonut raamatun kirjaimellisuuteen vaan tulkitsi vapaasti uskoa Jumalaan. Hän yritti osallistua Sveitsissä raivoavan ruton torjuntaan, mutta kukaan ei juuri uskonut että hän oli lääkäri. Hän kirjoitti ja saneli paljon, näihin aikoihin hän työskenteli suuren opuksen kanssa, joka sai nimen Chirurcia Magna. Paracelsus oli tuolloin noin 37-vuoden ikäinen. Kirja julkaistiin Augsburgissa 1536 ja myöhemmin siitä ilmestyi jatko-osia. Kirjaa myytiin hyvin ja se vakiinnutti Paracelsuksen aseman lääkärinä. Hän sai tarjouksen jäädä loppuiäksi asumaan Kromauhun erään marsalkan luo. Pressburgissa hän osallistui suuriin juhlallisuuksiin, joiden aikana hänet yritettiin myrkyttää, mutta hän pelastui nauttimalla laudanumia miekkansa kahvasta.

LOPPUVUODET

Paracelsus ei kuitenkaan jäänyt Kromauhun vaan päätyi pian Wieniin kuningas Ferdinandin lääkäriksi. Täällä hän kuitenkin kieltäytyi opettamasta muita hovilääkäreitä ja lääkärit kääntyivät häntä vastaan. Myös Wienin kirjapainajat kieltäytyivät painamasta hänen käsikirjoituksiaan. Paracelsus palasi kotiin Villachiin, mutta hänen isänsä oli kuollut jo neljä vuotta aikaisemmin. Perintöasiat viivyttivät häntä Villachissa. Hän paransi edelleen ja kului itse rasittavassa elämässään. Herttua Ernest tarjosi hänelle asuntoa linnassaan, josta Paracelsus vanhan tavan mukaan kieltäytyi. Viime vuosinaan hän ajatteli paljon kuolemaa. Hän totesi että mikään tauti ei aiheuta kuolemaa. Kuolemalla on tärkeä tehtävänsä, se parantaa meidät elämästä.

Legendan mukaan hän vaati oppilastaan Andree Wendliä silpomaan hänen ruumiinsa ja laittamaan palat laatikkoon. Kolmen päivän kuluttua laatikko on aukaistava jotta uudestisyntynyt Paracelsus voisi nousta eloon. Itse asiassa hän suhtautui kuolemaan proosallisesti, määräsi tarkkaan hautajaismenonsa ja jakoi tavaransa. Mutta kuolema tuli yllättäen hänen kävellessä Salzburgin liepeillä. Erään tarinan mukaan hänet työnnettiin kalliolta alas, toisten mukaan hän vain putosi. Hänen kallostaan löytyi syviä murtumia, jotka olivat ehkä peräisin moukarista. Useimmille hänen kuolemansa jäi yhtä suureksi arvoitukseksi kuin hänen elämänsä ja oppinsa.

PARACELSUS PARANTAJANA

Elinaikanaan Paracelsus sai todeta miten kaikkialla yliopistoissa seurattiin uskollisesti kahden suuren auktoriteetin kynänjälkiä kyselemättä. Nämä lääketieteen aristoteleet olivat roomalainen Galenos ja arabialainen Avicenna. Galenos (130-200) oli suuri roomalainen lääkäri, jonka tehtäväksi tuli välittää kreikkalaisen Hippokrateen luoma lääketiede jälkimaailmalle. Tässä työssä hän olikin pelottavan etevä. Hän kokosi ja luokitteli Hippokrateen tutkimuksia ja mielipiteitä, loi niistä systemaattisen esityksen, josta tuli vuosisadoiksi jarru lääketieteen kehitykselle. Hänen ansiostaan kreikkalainen humoraalipatologia oli kaiken hoidon perusta. Toisaalta hän arvosti kokemusperäistä tietoa ja tutki ihmisen anatomiaa. Hän luotti kuitenkin paljon aikansa käsityksiin ihmisestä ja sairauksien syistä. Hänen anatomiset tutkimuksensa johtivat väärille jäljille koska koekaniineina olivat eläimet, eivät ihmiset. Hän luokitteli kasvilääkkeitä humoraalipatologian antaman teorian mukaisesti. Hänen kirjoituksiaan kopioitiin ahkerasti keskiajalla ja hänen hoito-ohjeitaan käytettiin sokeasti hyväksi välittämättä siitä soveltuivatko ne hyvin kuhunkin sairaustapaukseen.

Toinen ajan hallitseva auktoriteetti lääketieteessä oli arabialainen Avicenna (980-1037). Hän oli vielä vähemmän uutta luova lääkäri kuin Galenos. Hänen teorioidensa lähtökohdat ovat Aristoteleen luonnonfilosofiassa. Hän kokosi tunnollisesti tiedot kreikkalaisesta lääketieteestä ja Galenoksen opeista ja yhdisti tietonsa eräänlaiseksi lääketieteen kaanoniksi, jonka arvovalta kesti pitkään.

Millaisia olivat sitten tuon ajan suosituimmat parannuskeinot, jotka pohjautuivat näiden lääketieteen pyhien isien käsityksiin? Humoraalipatologian mukaan tärkeää on alkuaineiden tasapaino ihmisen kehossa. Jos se vääristyy, seurauksena on sairaus. Siksi hoitokeinoina korostuivat ruoka, juoma, dieetit, hikoilutus, oksennuttaminen ja ulostaminen - kaikki keinot joilla ruumiin nesteitä ja aineksia voitiin säädellä. Suoneniskentä oli yleistä tautiin kuin tautiin. Joskus se saattoi auttaa, toisinaan se pahensi sairaan tilaa. Kasveja uutettiin ja niistä valmistettiin höyryäviä seoksia, joita potilaan oli hengitettävä sisään.

Mihin sitten tähtäsi parantajantoimessaan kapinallinen Paracelsus, jota aikanaan nimitettiin lääketieteen Lutheriksi? Hän oli uudistaja ja vanhojen auktoriteettien kumoaja, jossa heijastui renessanssin ajattelun ja kokeilun vapaus. Paracelsus edusti aikansa vaihtoehtolääketiedettä. Hänen lähtökohtansa eivät olleet kirjoissa vaan luonnossa. millä hän tarkoitti toki enemmän kuin näkyväistä luontoa. Hän oli kokeilija, alkemisti, astrologia, filosofi, teologi ja lääkäri. Hänen lääkärintoimensa taustalla on käsitys ihmisestä suuren makrokosmoksen pienoiskuvana. Voidakseen parantaa, lääkärin on tunnettava nämä vastaavuudet. Hänen lääketieteensä oli tässä mielessä kokonaisvaltaisempaa kuin koskaan aikaisemmin tai koskaan hänen jälkeensä.

Paracelsuksen aloittaessa lääkärintoimensa hänen edellytystensä voidaan katsoa olleen hyvät. Isältään hän oli oppinut monia arvokkaita asioita, yrttitietoutta, metallurgian ja alkemian perusteita ja käytännön parannustaitoa Samalla hän oppi isänsä seuraaman Hippokrateelta ja Galenokselta periytyneen sairauskäsityksen rajoitukset ja puutteet. Hänen elämänsä yksi pääjuonne oli taistella kirjallisia lääketieteen auktoriteetteja vastaan ja tutkia ihmisiä kokemusperäisesti.

Lääkärin tuli olla alkemisti koska alkuaineiden maailma, niiden keskinäiset sekoitukset, hajoaminen ja yhdistyminen olivat samoja tapahtumia, joita ihmisen kehossa tapahtuu. Alkemiassa oli tärkeintä tuntea perusmaterian (prima materia) jakautuminen, digestio, jossa puhdas erottautuu epäpuhtaasta. Alkemian avulla ihminen saattoi saavuttaa puhtaan tilan (ultima materia), jossa elämän essenssi oli näkyvissä. Lääketaito pyrki myös puhdistamaan ruumiin, erottelun ja yhdistymisen avulla niin että kehon alkuperäinen puhdas tila tulisi esiin, mikä merkitsisi terveyttä. Tähän tarvittiin materian uudestisyntymistä yhä korkeammalla ja puhtaammalla tasolla. Mutta Paracelsus oli tietoinen myös alkemian sielullisista ulottuvuuksista. Hän sanoi että alkemia merkitsi "kypsäksi tulemista'' - ei aineen vaan alkemistin itsensä. Siksi parantamisessakin sielullinen kehitys on välttämätöntä parantajalle jotta hän voisi ohjata potilaan kehon ja sielun transformaatiota.

Lääkärin tuli olla myös astrologi. Mikrokosmos/makrokosmos vastaavuuden perusteella ihmisellä on sisäinen "konstellaationsa", joka vastaa syntymän mukaista makrokosmoksen tähtikuviota. Sisäinen tähtikuvio (corpus astrale) tai astraalivalo (lumen naturale) olivat Paracelsukselle usein sama asia. Sisäisessä tähtikuviossa tapahtuvat muutokset olivat aina ulkoisen tähtikuvion kanssa analogisessa suhteessa. Ihminen on monin tavoin kytketty maailmankaikkeuteen. Paracelsuksen ihmiskäsityksessä ulkonainen minän "varjo" (Archeus) on riippuvainen maailmanhengestä (Spiritus mundi) ja jälkimmäinen edustaa jo kosmisia voimia. Mutta ei ainoastaan tämä suuri vastaavuus ollut kosminen linkki Paracelsuksen ajattelussa vaan sillä oli käytännöllisiä merkityksiä. Niinpä lääkekasvien keruu suoritettiin sinä hetkenä, jolloin lääkekasviin liitettävä planeettatunti oli menossa. Sen lisäksi oli pidettävä silmällä tähtitaivaan ilmiöitä esim. lääkekasvien valmistuksessa, ennusteessa ja terapiassa. Kaikelle on otollisia ja epäsuotuisia hetkiä. Lääkärin on valittava kaikkein suotuisimmat hetket päätöksiinsä jotta parannus olisi tehokkain mahdollinen.

SAIRAUKSIEN SYYT

Paracelsuksen opissa sairauksien syistä nähdään hänen oman ajattelunsa ja kokemuksensa tuloksia että riippuvaisuutta aikansa selityksistä. Syitä sairauksiin oli etsittävä viidestä eri lähteestä:

1) Astraalitaudit. Nämä syntyivät mikrokosmos/makrokosmos - suhteesta, johon jo viitattiin. Huonot astraaliset tähtivaikutukset iskevät sinne, missä on jo olemassa alttiutta sairauksiin. Sielunelämän ilmiöt valmistavat ihmisiä joko terveyteen tai sairauteen. paha sielu vetää puoleensa tietyntyyppistä astraalivaikutusta, joka saa aikaan jonkun käänteen huonompaan suuntaan. Taivaankappaleista kuu on se, jolla on eniten tekemistä tämän ilmiön kanssa. Lääkärin on tunnettava "taivaan anatomia" voidakseen saada aikaan tervehtymistä ihmisen anatomiassa. Metallien ja kasvien vastaavuus planeettojen kanssa on sellaisenaan hyödyllinen tieto parannuskeinojen kehittämiseksi astraalitauteja vastaan. Jos esimerkiksi naisella on heikko Mars, hän voi kärsiä aneemisuudesta, "heikkoverisyydestä" koska veri ja mars vastaavat toisiaan. Hänelle voidaan antaa lääkkeeksi rautaa sopivassa muodossa.

2) Tartuntataudit. Tällä tarkoitetaan suoraan fyysisen kosketuksen kautta syntyviä tauteja. Ihminen voi saada sisäänsä vaarallisia aineksia syömällä, juomalla, ilmasta hengittämällä tai ihon kautta. jokin aine voi olla hyvää tekevä jollekin ihmiselle, mutta haitallinen toiselle. Näkymättömät elämän perusvoimat ovat Paracelsuksen mukaan suola, elohopea ja rikki, joilla hän ei tarkoittanut samannimisiä kemiallisia koostumuksia. Rikki vastaa aurista ja eettistä olemusta, elohopea nestemäisiä aineksia ja suola puhtaasti fyysisiä tasoja. Nämä perusaineet esiintyvät kaikessa elollisessa. Tartuntataudit voivat aiheuttaa perusaineiden tasapainon järkkymisen ja sairastumisen. Sen lisäksi Paracelsus korosti että jokaisella yksilöllä on omat vaatimuksensa esim. ruoan suhteen. Perusaineiden oli oltava ruoassa sopivassa suhteessa vastaten yksilön rakennetta. Jos jotain on liikaa tai liian vähän, ruumis reagoi sairaudella. Eläimet eivät koskaan erehdy tässä vaan seuraten luontoa ne syövät vain oikeaa ravintoa. Ihminen sen sijaan voi täyttää itsensä säännöllisesti mitä sopimattomimmilla aineilla ja kärsiä seuraukset. Jatkuvat myrkytys johtaa sairauksiin ja viimeisessä pisteessä kuolemaan. Myrkyt vetävät myös puoleensa huonoja astraalisia vaikutuksia ja oireet vain pahenevat.

3) Ylikuormitus. Elimiä ja koko ruumista voi ylikuormittaa väärillä tottumuksilla kuten edellä kävi ilmi. Tämä aiheuttaa elinten toimintojen lamaantumista, laajentumista tai tulehtumista. Ihminen ei osaa kuunnella luontoa. Elimet ovat myös osa mikrokosmos/makrokosmos -vastaavuutta. Vastaavuudet ovat: aurinko/sydän, kuu/aivot. Merkurius/keuhkot, Venus/munuaiset, Mars/sappirakko, Jupiter/maksa, Saturnus/perna. Elimillä ja planeetoilla on keskinäinen sympaattinen suhde, joka merkitsee sitä että "tähdistä" tulee elinvoimaa vastaaviin elimiin. Paracelsuksen oppiin kuuluu myös että elimet eivät 'tuota' toimintaa vaan ne ovat vain välineinä universaaliselle hengelle, joka esim. näkee ihmisen silmän kautta -silmä ei näe.

4) Imaginaatio. Tämä tärkeä paracelsinen termi ei vastaa suomen mielikuvitusta. Se on tahdon läpäisemää visualisointia. Intohimot, pahat ajatukset tai epäjärjestyneet ideat ja kuvittelut voivat aiheuttaa sairauksia. Esimerkiksi pelko voi aiheuttaa ummetusta, viha keltatautia, rajut tunneliikutukset kouristuksia, keskenmenoja, hysteriaa tai halvauksia. Jos imaginaatio on kehittymätön, se "harhailee" ja on kaoottinen. Se pitää saada positiiviseksi voimaksi, joka parantaa. Eläinsielua, joka ohjaa elimien toimintaa, voidaan kiihottaa imaginaatiolla ja siten vaikuttaa elinten terveyteen. Paracelsukselle ajatukset ovat substanssia, poka on sielun pohjalla. Imaginaatio voi tehdä sairaaksi, mutta usko voi parantaa. Kauniisti Paracelsus sanoo että jos me olisimme täydellisesti tietoisia Jumalan voimasta meissä, yksikään tauti ei meitä häiritsisi. Paracelsus keksi myös placebo-vaikutuksen. Hän kirvoitti että ei aina lääkkeen teho ratkaise, vaan se mielentila missä lääke nautitaan...

5) Kosminen syy. Tällä voidaan ymmärtää samaa kuin "karmiset syyt", jotka periytyvät edellisistä elämistä. Mäissä tapauksissa, joissa sairauden syy on suurissa kosmisissa prosesseissa, ei ole parannuskeinoa, on vain odotettava että sairaus kuluttaa itsensä. "Jos koettelemus on ohi, Jumala lähettää parantajan. Jos potilas toipuu, on se merkki siitä että Jumala oli lääkärin lähettänyt; jos parantumista i tapahdu, Jumala ei lähettänyt lääkäriä." Mikään, ei edes ihme, ole luonnonvastainen vaan senkin Jumala voi tehdä - ihmisen kautta.



PARACELSUKSEN MAAILMANKUVASTA JA KÄSITTEISTÄ

Paraceluksen käyttämä kieli ja käsitteet ovat tunnetusti vaikeaselkoisia. Hän ei ole ns. lukuystävällinen ajattelija vaan päinvastoin, hänen kirjansa saavat hiukset harmaantumaan lyhyessä ajassa. Syynä vaikeatajuisuuteen on osittain hänen tapansa kehittää omia käsitteitä kuvaamaan jotain asian tilaa, ominaisuutta tai ihmisen prinsiippiä. Hän loi hyvin sokkeloisen ja hermeettisen maailmankuvan, käytti käsitteitä omavaltaisesti, joskus ristiriitaisesti ja aina moniulotteisesti. C.G.Jung kutsui Paracelsusta "valtamereksi, tai vähemmän kauniisti sanottuna kaaokseksi, alkemistiseksi sulatusastiaksi, jonne hän kaatoi oman järisyttävän aikansa, 1500-luvun alkupuoliskon mehut ihmisistä, jumalista, demoneista."

Yleistäen voi sanoa, että Paracelsus kuului renessanssiajalla suosioon nousseen hermeettisen maailmankuvan piiriin. Hermeettisen maailmankuvan juuret taas ovat uusplatonismissa, eräänlaisessa "henkistyneessä platonismissa", joka kehitti Platonin ideaopin kokonaan uudelle tasolle. Marsilio Ficinon latinaksi kääntämät hermeettiset teokset olivat Paracelsuksen ajan ajattelun perusjärkäleitä. Hermeettisen maailmankuvan keskeinen ajatus oli "niin alhaalla kuin ylhäällä" -maksimi, jonka mukaan taivaalliset ilmiöt olivat suhteessa maanpäällisiin ilmiöihin. Ne olivat toistensa peilikuvia. Samaan pyrki hän lääketieteessään, jossa taivaan ("hengen")ja maan (ruumiin) tasapaino ja harmonia muodosti ideaalisen kuvan terveydestä. Paracelsus vei pitkälle hermeettisen filosofian vastaavuusopin. Hänen mukaansa ihmisessä (mikrokosmos) on astraalinen keskus, joka ottaa vastaan tähtien ja planeettojen (makrokosmos) näkymätöntä virtausta. Tämä voima toimii kuin magneetin navat, jotka vetävät puoleensa toisiaan. Teosofian kautta levinnyt käsite "astraaliruumis" on samaa juurta ja magneettinen tähtien ja ihmisen vastaavuus saa monta vastinetta Parceluksen ajattelussa. Monet parannuskeinot olivat yksinkertaisesti tämän periaatteen sovelluksia astrologisen symboliikan mukaisesti niin että esimerkiksi Marsin aiheuttama tauti parannettiin raudalla, joka on Marsin metalli.

Keskeisiä käsitteitä Paraceluksen alkemistisessa ajattelussa on Yliaster,(hyle=materia, astrum=tähti), (joskus myös Iliaster), jolla hän tarkoitti enemmän tai vähemmän samaa kuin alkuperäinen kaaoksellinen materia, jossa yhdistää kosminen Mies/Nainen eriytymättömänä, jakamattomana puhtaana potentiaalina. Samaa hän lienee tarkoittanut käsitteellä Magnus Limbus. Alkuperäisen materian jakautumisen saa aikaan Ares, jota kautta siemennetty materia Limbus minor tai limus terrae muokkaantuu olioksi. Maailmankaikkeudessa ei ole kuollutta materiaa, kaikki omaavat sielullisen ja henkisen prinsiipin itsessään. Todellisen magian tehtävä on oppia tuntemaan alkusyyt, niiden ehdot, lait ja sekoitukset ja sitä kautta päästä osallistumaan maailman muotoutumiseen.

Laajasti ottaen Paracelsus jakoi ihmisen olemuksen kahtia perinteisellä tavalla: ihmisen ruumis haluineen kuului maahan ja sielu pyrkimyksineen taivaaseen. Mutta hermeettisen opin mukaisesti nämä eivät olleet toisistaan eroavia vaan yhdistyivät viime kädessä toisiinsa. Ihmisessä on useita vitaalisia ja toiminnallisia tasoja, joita Parcelsus kuvaa vaihtelevalla kielellään. Tärkeä käsite on Archaeus vitaalinen voima, jonka keskus sijaitsee vatsan alueella. Archaeus voi olla toisessa yhteydessä myös se voima, joka sitoo ihmisen mikrokosmoksen makrokosmokseen. Paracelsuksen kielenkäytön mielivallasta johtuen Archaeuksen vastineita saattoi olla useita: Adech, Idechtrum ja Protothoma. Enochdianus esiintyy usein makrokosmoksesta puhuttaessa. Astrum on yleiskäsite, jolla hän kuvaa ihmisen näkymätöntä olemuspuolta, joka seuraa luonnon prosesseja ja on erityisesti unessa herkkä ja valveilla meidän intuitiivinen näkökykymme. Sanalla Cagaster taas Paracelsus tarkoitti ihmisen emotionaalista ja sydämen sidettä vaihteleviin maallisiin kokemuksiin. Evestrum tai vaihtoehtoisesti Trarames on nykyisin ymmärrettävissä astraaliruumiiksi (doppelgänger)on eteerinen ruumiin peilikuva, joka voi ottaa vastaan viestejä laajemmasta ympäristöstä kuin pelkästä fyysisestä maailmasta. Suuri merkitys oli Paracelsuksen ajattelussa Imaginatio käsitteellä. Se on ymmärrettävissä plastiseksi voimaksi, jolla voi muokata maailmaa tahtoa, halua ja ajattelua keskittämällä. Mumia on elämän essenssi, vitaalinen voima, joka kiinnittyy materiaaliseen fyysiseen perustaansa. Tietyissä paikoissa voi herkkä ihminen nähdä näkyjä, hallusinoida ja näiden taustalla on Phantasmata, tiettyyn paikkaan kiinnittynyt elementaali. Umbratiles sanalla Parcelsus ymmärsi varjomaisia astraalisia olentoja, jotka tulivat näkyviksi esimerkiksi keräämällä ympärilleen eteeristä materiaa herkästä ihmisestä.

Ihmiskäsityksessään Paracelsus on usein nähty tulevan lähelle teosofista ja itämaista okkultismia vaikka tässäkin suhteissa hänen kielenkäyttönsä tekee vaikeaksi ymmärtää, mitä hän käsitteillään lopulta tarkoitti. Loiko hän todella selkeän seitsemän tasoisen ihmiskuvan kuten teosofiassa on tapana puhua, on kyseenalaista. Mutta selvää on, että hän jakoi ihmisen olemuksen useisiin tasoihin, henki, sielu, ruumis kolmijako oli vain karkea yleistys. Sielu on hengen varjo silloin kun sillä on ruumiillinen yhteys. Ihmisen sideerinen olemus oli samaa juurta kuin makrokosmoksen Limbuksen (perusmateria, alkuaine) kanssa joten ihmisen sieluun sisältyy samat potentiaaliset mahdollisuudet tiedostamiseen kuin makrokosmoksella. Esimerkiksi astrologian opettelu ei ole muuta kuin kykyä oppia käyttämään makrokosmoksen kieltä. Elementaarinen ruumis taas kuollessa hajoaa luonnon elementteihin ja vastaavasti sideerinen ruumis palaa tähtien yhteyteen, joista sen essenssi on peräisin.

Ja tarpeetonta ehkä lisätä kaiken tämän jälkeen, että Paraceluksen "alkemia" ei ollut sitä, mitä tietämättömyys on sen vääntänyt. Alkemistien päämäärä ei ollut valmistaa kultaa metalleista vaan käydä läpi pitkä psyykkinen prosessi, joka alkoi alkukantaisen kaaoksellinen sielunmaterian eriytymisestä, jakautumisesta, ja sitä seurasi yhdistymisen, siivilöinnin, jalostamisen, puhdistamisen ja täydelliseksi saattamisen vaiheita.

KEKSINTÖJÄ JA EDISTYSTÄ

Paracelsuksen lääkärintyön keskeinen kulmakivi oli luonto. Luonto opetti, luonto neuvoi, luonto oikaisi. Kokemukset, joita Paracelsus sai pitkillä vaelluksillaan Euroopassa olivat se aarreaitta, josta hän ammensi monia uudistavia ajatuksia ja menetelmiä. Tässä häntä auttoi hänen poikkeuksellinen intuitionsa. Kiinnostus omakohtaisiin havaintoihin ja kemiallisiin ja lääketieteellisiin kokeisiin erotti hänet useimmista aikalaislääkäreistä ja loi vihamielisyyttä Paracelsuksen ja lääkärikunnan kesken. Tämä on Paraceluksen toiminnassa yksiselitteisen varmaa.

Lääkärin kirjasto on Kosmos, hän sanoi kerran. Mutta hänen lääketieteensä juuret ovat yleisesti elämässä. Hän sanoi oppineensa niin viisailta kuin tyhmiltäkin, mutta jättää kertomatta montako "viisasta" hän matkoillaan mielestään kohtasi. Ei kovin monta päätellen siitä murhaavasta kritiikistä, jonka hän suuntasi aikansa lääketiedettä vastaan. Hänen tietolähteensä olivat kokemuksen, luonnon ja kokemuksen lisäksi kansannaiset, kätilöt, parturit jotka tuolloin hoitava välskärin tehtäviä), lääkärit ja tavalliset ihmiset. Missä hän liikkuikin, hän ei hylännyt suoralta kädeltä mitään kansanviisauden murusta, josta saattoi olla apua parantamisessa.

Paracelsus oli perinnetietoinen, mutta samalla hän oli uudistaja. Luovassa kokeilunhalussaan hän tuli keksineensä yhtä ja toista, jota voidaan pitää arvokkaana lisänä lääketieteen kehityksessä. Näistä keksinnöistä voidaan mainita muutamia. Kirjassaan 'Ihosairauksista ja avohaavoista' hän kirjoitti seuraavasti: "Meidän opetuksemme on että luonto on sisällyttänyt meidät Hänen työhönsä koska ihminen on mikrokosmos ja tähän perustaan lääkärin täytyy omistautua... Me opetamme että mikä parantaa ihmistä, voi myös haavoittaa häntä ja mikä haavoittaa häntä, voi parantaa hänet." Näissä lauseissa homeopatian periaate on selvästi näkyvissä, ja jotkut myöhemmät homeopaatit ovatkin kunnioittaneet Paracelsusta oppinsa isänä.

Myös magneettiset ilmiöt kiehtoivat Paracelsusta. Hän uskoi että erityisesti kynsi, hius, veri, ulosteet sisältävät voimakkaasti magneettisia ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet vetävät puoleensa "elämänprinsiippiä" (mumia). Sairaasta ruumiinosasta vedettiin magneetin avulla säteilyä, magneetti haudattiin maahan ja maahan istutettiin kasvi. Tästä kasvista saatiin aikanaan parantavaa lääkettä joka tervehdytti potilaan elämänprinsiipin tilaa. Menetelmää voitiin käyttää myös noituuteen negatiivisessa mielessä siirtämään tauti viholliselle.

Magnetismin keksijä oli Paracelsus eikä Mesmer. Selitys magneetin toiminnalle oli seuraavanlainen: Magneetti vetää puoleensa martiaalisia (Mars-peräisiä) humoraaleja. Martiaaliset taudit ovat "keskihakuisia", ne ovat keskittyneet yhden keskuksen ympärille. Sairaustilassa ne kuitenkin laajenevat ja hajaantuvat. Käytettäessä magneettia niiden hoitoon, magneetti vetää hajaantunutta energiaa keskukseen. Magneettihoito oli erityisen tehokas Paracelsuksen mielestä kohdun ja vatsan taudeissa, tulehduksissa, märkähaavoissa, epilepsiassa ja hysteriassa. Hysteriassa magneetin positiivinen napa asetettiin potilaan kohdun päälle ja negatiivinen napa sen alapuolelle. Epilepsiassa käytettiin useampia magneetteja. Magneetin positiivinen napa laitettiin vatsan seudulle ja negatiivinen napa pään ja selkärangan kohdalle. Koko magneettiterapia perustui ajatukselle että magneetin avulla auran liikkeitä ja keskittymistä voitiin ohjailla. Auran olemassaolo oli selvä koska katsottiin että ihmisen vitaalinen keskus ulottui pitkälle ihon rajojen ulkopuolelle. Myös imaginaatio saattaa aiheuttaa aurassa muutoksia jotka vaikuttavat yleiseen terveydentilaamme.

Tunnettua on miten Paracelsus ryhtyi käyttämään elohopeaa kuppaa (syfilis) vastaan. Sitä oli käytetty ennenkin, mutta usein karkeina annoksina ja ulkonaisestikin, joista toimenpiteistä oli seurauksena melko pikainen kuolema myrkytyksen seurauksena. Normaalisti kuppaa yritettiin kurittaa 1550-luvulla eristämällä potilas parakkiin, paastottamalla ankarasti ja antamalla guayac-puusta valmistettua höyrytystä. Suuren palveluksen ihmiskunnalle Paracelsus teki korostamalla tunteiden osuutta sairauksien Synnyssä. Hän loi pohjaa psykosomaattiselle sairauskäsitykselle ja kehitti eräänlaisen opin suggestiosairauksista Paracelsus huomasi miten sairauden pelko oli usein kuolettavampaa kuin itse sairaus. Mutta jos usko saattoi viedä hautaan, se voi myös parantaa. Hän kirjoitti: "Ruumiin voima on veressä ja lihassa mutta meidän todellinen vahvuutemme on yksin uskossa." Tunteilla on myös suuri voima. Ilo ja nauru ovat suuria lääkäreitä, masennus ja alemmuus lamaannuttavat.

Mainittakoon että 'Sairaala' -teoksessaan Paracelsus esitti käsityksiään ruokavaliosta ja hygienista, jotka ovat tänäänkin varsin nykyaikaisen tuntuisia. Hänen merkityksensä farmaseuttisen kemian alueella on myös suuri. Paracelsuksen lääkeaineiden sekoitukset ovat yksinkertaisia mutta tehokkaita. Tässäkään hän ei luottanut auktoriteetteihin vaan kokeili itse, keräsi tietoa kansanlääkinnästä ja taisipa tarpeen tullen kokeilla itseensä lääkkeidensä tehoa. Lääkkeiden tarkoitus ei ollut lievittää oireita vaan tunkeutua sairauden todellisiin syihin; siinä mielessä ne alkemistis-astrologisesti valmistettuina olivat kokonaisvaltaisia. Hänen mielestään myöskään lääkkeet eivät olleet yleispäteviä: "Luonto on antanut jokaiselle maalle ja maanosalle omat lääkkeensä; ne eivät ole yleispäteviä."

Kaikessa lääkärintyössään Paracelsus korosti parantajana eettisten periaatteiden merkitystä. Lääkärin on oltava luonnon palvelija, ei herra. Rehellisyys, hyvä usko Jumalaan ovat ominaisuuksia, joita tarvitaan lääkärin-työssä. Hänen pitäisi olla puhdas ja siveä, jotta tunteet eivät häiritsisi hänen työtään. Kaiken kattava tiedon, taidon, tunteen, tahdon ja uskon kokonaisuus on merkki siitä että lääkäri voi saavuttaa merkittäviä tuloksia luonnon palvelijana. Rakkauden vaatimus sisäisenä asenteena kulkee myös punaisena lankana eettisen tietoisuuden muodostumisessa: "Missä ei ole rakkautta, ei ole minkäänlaista taitoa". Toisaalla hän sanoi: "Tämän taidon (lääkintätaidon) harjoittaminen on sydämessä: jos sydämesi on epäaito, lääkäri sinussa on epäaito."

Francis Barrett on kunnioittanut Paracelsusta seuraavilla titteleillä: "Lääkäreiden ja tulifilosofian prinssi, Suuri paradoksinen parantaja, Sveitsin Trismegistus, Ensimmäinen alkemistinen reformi-filosofi, Alkemian, kabbalan ja magian adepti, Luonnon uskollinen kirjuri, Elämäneliksiirin ja viisasten kiven mestari, Suuri alkemistinen monarkki."



Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran ULTRA-lehdissä 10-11/1987. Tämä on hieman täydennetty nettiversio.


Kirjallisuutta:

Hargrave: The Life and Soul of Paracelsus. Victor Gollanncz, 1951.
Hartmann: Paracelsus: Life and Prophecies. Steiner, 1973.
Jung: Paracelsica. Rashcer Verlag, 1942.
Muschier: Sucher und Versucher. Goten Verlag, 1935.
Paracelsus: Die Geheimnisse. Dieterische Verlagshuchhandlung, 1941.
Weizsäcker: Arzt und Kranker. K F Koeher Verlag ,1949.
Vuori. Lääketieteen historia. Gummerus, 1972

Omia sivustoja:

Tekijän kotisivulle
Skeptismi>Pseudoskeptismi
Astrologia Rooman valtakunnassa
C.G.Jung - kompakti katsaus
Vetoja Rupert Sheldraken maailmankuvasta
Parapsykologian torjuntaa Suomessa
Biisonin häviäminen Amerikassa

 

 

 

 

 

 

 


Free search engine submission and placement services!