Söpöimmät kuumerkit


Kun on helppo tylyttää joitakin kuumerkkejä (Skorpioni, Kauris), vastapainoksi täytynee liputtaa kolmen "hyvän kuumerkin" puolesta. Kirjaimellisesti mitään hyvyyttä/pahuutta ei astrologiassa voi ottaa - kaikki riippuu kaikesta muusta. Ja luoja antakoon hyvällä tuulella ollessaan anteeksi nämä seuraavat kevytmielisyydet...

Kuu on kotonaan Ravussa. Ja kun se on kotona, se on totisesti kotona eikä lähde kuin kulumalla. Rapu-Kuu kuvastaa ihmistä, jonka täytyy lähteä jostain, palata sinne, kantaa vanhempien ja menneisyyden muistoja ja joskus myös taakkoja. Kuu värähtelee ympäristönsä kanssa ja Kuu Ravussa on siitä oivallisin esimerkki. Jos tällainen ihminen istutetaan väärään ympäristöön, hän voi tilapäisesti sopeutua, mutta sydämestään ei. Hän tarvitsee ”oikean ympäristön”, jossa on tietty, itselle sopiva viritys. Jos luontoa on lähellä, aina parempi, mutta myös ihmisverkostossa täytyy olla sopivaa kaikupohjaa hänen persoonalleen. Kerran kauan sitten oli Linnunradalla puhetta Kuu Ravussa ihmisistä: he istuvat lahonneen kyläkaupan rappusilla ja surevat menneisyyden muistomerkkien häviämistä. He polkevat vanhalla polkupyörällä sorateitä ja ihailevat vihreitä niittyjä, tienvarsipenkkojen kukkia ja tuulihaukan lekuttelua taivaalla. He keräävät nokkosia keväällä ja tekevät niistä lettuja. He koluavat kirppareita ja keräävät aina jotain; esineitä, valokuvia, muistoja, kirjona, suuntaavat nokkansa kauppaan, jossa on kahvia tarjouksessa tai he istuvat samassa kantapöydässä paikallisessa pubissa niin hartaasti että heitä aletaan pitää kalustona. Tällaisena olemme tottuneet tunnistamaan oikullisen ja omalakisen ihmisen, joka seuloo idiosynkraattisesti elämänsä välineitä ja tavoitteita; kiintyy, sulautuu, maadoittuu, haikailee, kaihoaa, etsii sydämen kultaa kuten Neil Young laulussa Heart of Gold.

Rapu-Kuu on häikäilemättömän emotionaalinen joskin tunnevaunussa on paljon vaihteita. Kiintymys on tavallaan rakkautta parempi juttu. Persoonalliset reaktiot ja asenteet ovat parisuhteessa oltava suhteellisen lähellä toisiaan. Kuu Ravussa on spesiaalimerkki psyyken perinteistä, jotka vaikuttavat myös parivalintaan ja emotionaaliseen elämään. Tunnettu on Rapu-Kuu myös siitä miten perhesuhteet muokkaavat elämää ja joskus lapsuuden traumoista on vaikea rämpiä täysin terveenä esiin. Epäilemättä Kuu Ravussa elävöittää Äidin alkuvaa; Suhde Äitiin on arkkityyppisen vahva, mutta jälleen on katsottava koko kuvaa kartan muista tekijöistä.

Kuu Neitsyessä

Kuu Neitsyessä on omasta mielestäni varsin pätevässä merkissä. Usein näkee ihmistyyppiä, jossa on tosin omalaatuisuuksia, mutta myös erinomaisia taitoja ja kykyjä tulla toimeen vaikka seipään nenässä asuen ja eläen. Neitsyessä Kuun höydyllisyys tulee usein vahvasti esiin. Ei ole asiaa, josta tämä ihminen ei jotain tietäisi. Hän voi olla vallan kokeellinen elämässään pannen korvan taakse kertyneitä kokemuksia ja tuloksia. Kuu kerää, taltioi, haravoi menneisyyden aarteita sieluunsa ja säilöö kaiken. Neitsyessä tämä kaikki saa järjestelmällisen muodon, ihmistä ajaa tarve panna asiat järjestykseen, oikaista, korjata, huoltaa, käyttää käsiään monenlaisiin arjen toimintoihin. Tumput eivät ole koskaan suorana eikä peukalo löydy keskeltä kämmentä.

Kuu Neitsyessä ei ole varsinaisesti kaikkea syleilevän tunne-elämän merkki. Tunteet ovat valikoivia ja asiallisia. Jotkut tekevät parivalintansa hyvin muodollisten perusteiden avulla: sopiva ammatti, työ, titteli, asema, sisäsiistiyden aste, raittius on usein bonus, samoin pankkitilissä pitkähkö numerosarja. Monet Neitsyt-Kuut osaavat nalkuttaa joka on eräänlaista toistuvaa opetusta, mutta kuulijan korvassa se voi olla pikemminkin tehokasta kidutusta.

Kuu on Härässä perinteisessä ylennysmerkissään. Se on Skorpionissa alennuksessa ja Härässä korotettu. Jonkinlaista ”laadullista ylevöitymistä” ylennysmerkit kuvaavat. Kuu Härässä korostaa saumatonta liittymistä maisemaan, ympäristöön, luontoon tai naapurustoon. Se kuvaa ihmistä, joka elää varsinaisesti ruumissaan. Naturalistinen elämänote harvoin kirpoaa hänen hyppysistään, ellei sitten omaisuusasiat tai ahneus rupea sitä vääristelemään. Kuu viihtyy Härässä luoden luonnonmukaiset olosuhteet ihmiselle, joka elää ideaalisesti kuin hobbittit turvemajoissa, jotka näyttävät nousevan maisemasta kuin sienet sateella. Kuu lisää Härässä aistien käyttöastetta. Näkeminen, kuuleminen – ja kaikkein primitiivisimmät aistit, haistaminen ja koskettaminen, ovat tällaisessa ihmisessä pitkälle kehittyneitä. Hän on eläinradan tryffelisika, joka vainuaa paikat, jossa on jotain herkkua tarjolla. Härän alkuvoimaisuus voi näkyä paitsi tunne-elämän väkevyytenä, joka kallistuu helposti omistavuuteen tai yhteisen luksus-pesän rakentamisen puolelle.



Raimo A Nikula 2019
Takaisin arkistoon