LUE ENEMMÄN - LUULET VÄHEMMÄN



Huolimatta uusista sähköisistä tiedonsiirron välineistä, vanha kunnon kirja pitää pintansa. Kirja on kouriintuntuva, käsissä pideltävä esine, joka ei vaadi jatkuvaa näpyttelyä. Suurin osa painavaa astrologista perinnettä ja tietoutta on edelleen vanhanaikaisissa kirjoissa. Omat astrologiset teokseni ovat syntyneet paljolti tarpeesta saada suomenkielelle peruskirjoja ja tulkintaoppaita. On vaikea kuvitella että astrologiassa pääisi oikeasti eteenpäin vain etsimällä netistä sekalaisia tiedonmuruja.

RAIMO A NIKULAN ASTROLOGISET KIRJAT:


1. ASTROLOGIAN IHMISKUVA. Karisto, 1987, 4 painosta, 432 sivua. Peruskirja nykyaikaiseen astrologiaan sisältäen tulkinnan perusteet merkkien, planeettojen, huoneiden, aspektien ja aspektikuvioiden tasolla. Kirja oli loppuunmyyty kunnes 2005 siitä otettiin uusi painos, jossa on mukana Kheironin osuus. Omasta mielestäni luotettaviin, kokemuksiin ja sulattettuihin kestäviin näkemyksiin perustuva peruskirja. Kaikki tarpeellinen tulkinnan tekoon, mutta ei ylimääräisiä lisukkeita.

2. KUUNVAIHEET ASTROLOGIASSA. Unio Mystica, 1993, kovakantinen, 216 sivua. Pitkällisen kypsyttelyn tulos, 28 kuunvaiheen jäsennelty, muodollinen ja yksityiskohtainen tulkintaopas perustuen pitkälti laajaan esimerkkihenkilöiden antamaan taustatietoon. Painos on lopussa. Sitä voi saada antikvariaateista.

3. SYNASTRIA - ihmissuhteiden astrologia. Unio Mystica, 1992, kovakantinen, 290 sivua. Ihmissuhteiden tarpeiden ja motiivien tarkastelua astrologian kautta. Kirjassa on rakkaussuhteiden lisäksi puhetta myös muista ihmissuhteista vertailun tekniikoita unohtamatta. Ei ole oikoteitä rakkauden onneen astrologian kautta. Näytti siltä että synastrian buumi oli nopeasti ohi. Synastria ei ole mikään helppo teos nopeasti luettu ja nopeasti unohdettu! Kaikki astrologiassakin vaatii paneutumista, piekslua ja omien kokemusten kartuttamista karttojen ja tulkintojan teossa. Painos loppu.

4. ASTROLOGIAN HISTORIA. RAN, 1993, kova- ja pehmokantinen, 238 sivua. Mistä astrologia alkoi, millaisia kehitysvaiheita se on käynyt läpi? Näihin kysymyksiin löytyy suuntaviivoja tässä asiallisessa tietokirjassa. Ainoa yleisjohdatus suomeksi astrologian historiaan. Tämä ei ole mikään akateeminen historia, mutta ei myöskään viihteellinen sutaisu. Saatavana kovakantisena 15 euroa, pehmeänä 10 euroa.

5. PLANEETTAVOIMAT ELÄMÄN RYTMITTÄJINÄ. suomalainen transiittikirja, RAN 1994, pehmokannet, 216 sivua. Ajankohtaisten planeettaylitysten tulkintaa, myös Kheiron on mukana. Myös tässä kirjassa on laaja esimerkkien kokoelma. Painos loppu, mutta nyt kirjaa saa hieman paranneltuna ja uudistettuna versiona BoD-muodossa nimellä Suomalainen transiittikirja.

6. MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ. Näkökulmia nykypäivän astrologiaan, RAN 1997, 299 sivua. Yhdeksän erillistä artikkelia keskittyen astrologian ajankohtaisiin uusiin sovelluksiin kuten harmonioihin, keskipisteisiin ja muihin uudempiin tekniikoihin. Siinä on myös hyödyllistä tietoa astrologian harrastamisesta. Tämän kirjan menekki osoittaa sen että suomalainen astrologian harrastus ei laajentunut koskaan perusasioita kauemmaksi. Astrologinen kartta voi olla monenlaisten uusien näkökulmien kohde. Saatavana 18 euroa.

7. ASTROLOGIAN SISÄPIIRI. Aurinko, Merkurius ja Venus astrologiassa. Unio Mystica, 2003. Uusi, mielenkiintoinen näkökulma tulkintaan, Auringon ja sisäplaneettojen, Merkuriuksen ja Venuksen suhde.Nämä kolme muodostavat pienoismaailman (Aurinko=Pomo, Johtaja, Absoluutti; Merkurius= älyllinen, viileä puolueeton Kirjuri, Havaitsija ja neutraali Kommunikoija; Venus= ihmisläheinen Eros, lämmin, suhteellisuuden periaatteen kantaja), josta aukeaa monia näkymiä ihmisen luonteeseen ja suuntautumiseen todellisuudessa. Lisäksi sisäplaneettojen, Meruriuksen ja Venuksen peräytymisestä ym.

8. TARVAINEN & NIKULA: KRIITTINEN ORIENTAATIO PSYKOLOGISEEN ASTROLOGIAAN. Ph.D. Kyösti Tarvaisen astrologisiin tutkimuksiin tukeutuva kirja astrologian perustasosta. Tämä on BoD-kirja, sitä painetaan kysynnän mukaan. 252 sivua ja sitä saa tilaamalla kirjakaupasta tai BoD-verkkokaupasta(ks. alla) - myös halvempana E-kirjana.

9.AJALLISET MENETELMÄT ASTROLOGIASSA. Uutuus! Progressiot, paluukartat ja ikäkaaret muutoksen merkkeinä. Kolme suosituinta ajallista menetelmää ajankohtaisen tilanteen kartoittamiseen. Tämä on BoD-kirja, sitä painetaan kysynnän mukaan. 190 sivua. DoB-kirja, sitä saa tilaamalla kirjakaupasta - myös E-kirjana. Paperikirjan hinta on n. 20 euroa.
10.ENNEN SYNTYMÄ ASTROLOGIA - kosmisia käännekohtia ihmiseksi tulemisessa. Uutuus! Uusikuu ja auringonpimennys ennen syntymää luovat uudenlaisen pespektiivin ihmisen syntymän taustavoimiin maailmaan. Mitä astrologisia käännekohtia on ennen kuin synnymme maailmaan, miten ne sävyttävät luonnettamme ja elämämme suuntaa? 255 sivua, pehmokannet.
11.ERIS VAI PROSERPINA? Uutuus! DoB-kirja uudesta Pluton takaisesta kääpiöplaneetasta, sen nimestä ja merkityksestä astrologisessa tulkinnassa. Onko nimi=merkitys aina automaattisesti oikea tapa lähestyä uutta planeettaa? Eris tulee väistämättä mukaan astrologisiin karttoihin ja on hyvä tietää mitä siitä voidaan sanoa. Sitä saa tilaamalla kirjakaupasta tai BoD -kirjakaupan sivulta: https://www.bod.fi/kirjakauppa/ 232 sivua, pehmokannet.
12.ERIS OR PROSERPINE? - In Search of the Right Name and Meaning of a New Planet. Uutuus! The previous book on Eris has also been translated in English. Is the given mythological name and meaning automatically the right one? Large vollection of examples of how Eris works. BoD-Book, 206 pages, softcover, available in Online BoD Bookstore.


Raimo Nikula, 24.5.2021.

Etusivulle   Uusimmat kirjani astrologiasta   Tekstejä   Kirjan kannet   Astrologiselle kiertoajelulle