Jeesus ja tähdet


Vielä kertausta kristinuskosta – sehän on kivaa, nespaa?

Lainailen tässä lähinnä Edward Carpenterin (The Origin of Pagan and Christian Beliefs) ja James Frazerin (The Golden Bough) kokoamaa tietoa. Carpenter oli merkittävä tienraivaaja, koska hän ytimekkäästi yhdisti kristillisen mytologian ainekset naapurikansojen ja koko Lähi-idän kulttuurien perinteisiin ja osoitti lisäksi kirkkaasti, että kristinuskon Jeesus-hahmo ei ole ainoastaan samantyyppinen myyttien, allegorioitten ja symbolien kokoelma kuin naapurikansojen vastaavat ihmisjumalat vaan että kristillinen mytologia on oleellisesti sidoksissa myös eläinrataan ja Auringon vuotuiseen kiertoon tasaus- ja seisaussymboliikan kautta. Tässä häthätää koottuja poimintoja plus panen omiani.

Kristiusko on arkkityyppinen kertomus, siinä on sankari, porvarilliselta nimeltään ehkä Jeesus, myyttiseltä nimeltään, Kristus, Voideltu tai Vapahtaja. Sankarilla on sama rooli ja tehtävä kuin muillakin merkitykseltään samanlaisilla ihmisjumalilla. Ihmisjumalat liikkuvat myyttisessä ajassa Jumalan alkuunpanemassa rattaanpyörän liikkeessä, jossa on vain kaksi selvää kohokohtaa: syntymä ja kuolema.

Muita Jeesus-myyttiä muistuttavia aurinko-jumalia olivat mm.: Dionysios, kreikkalaisten hedelmällisyyden ja viinin jumala; Attis-syyrialainen nuoruuden ja kasvillisuuden jumala; Mithra persialainen härkä-jumala; Apollo kreikkalaisten valon, musiikin, ennustustaitojen jumala ja Herkules kreikkalaisten sankari-jumala; Krishna intialaisten palvottu personalisoitu ja emotionaalisesti kyllästetty jumala.

Kaikki nämä aurinko-jumalat pelastivat maailman ja ihmiset. Miltä ihmeen hirviöltä? Elämältä! Elämä kuluu, se rappeutuu, muodot hapertuvat, tarvitaan Pelastaja. Aikakausien kuluessa ihmisen minuus juurtui elämän aineellisuuteen yhä syvemmälle, ihmisen ego otti illusorisen roolin ihmisen todellisena minuutena. Tarvitaan aina ja ikuisesti uusiutuva hengellinen herätys todelliseen itseyteen, joka on identtinen ihmisen Taivaallisen Minän (Isän) kanssa. Aurinko-jumalat taistelevat oman taistelunsa illusorisia voimia (sekä sisällä itsessä että ulkona maailmassa) vastaan ja luopuvat, uhrautuvat ja antavat ruumiinsa aineelle, mutta nousevat hengessä jumalan luo.

Aurinko-jumalat ovat dynaamisia, ne käyvät läpi muutamia peruskokemuksia, joita heijastavat auringon todelliset liikkeet (maan todelliset liikkeet) taivaalla. Muun muuassa vuodenkiertoon liittyvä juhlia ja tapauksia ovat seuraavat kristillisen mytologian merkkipäivät ja tapahtumat:

Idän tietäjät tulivat tähden johdattamana Jeesus-lapsen luolaan. Muissa perinteissä tähti voidaan määritellä Siriukseksi, joka joulun tienoilla illalla nousi idässä auringonlaskun jälkeen (Kun aurinko-jumala poistuu manalan valtakuntaan, sen korvikkeeksi ilmaantuu sijaisvalo, joka näyttää tietä tulevan valon luo).

Jeesus syntyi kuten Mithra, Apollo ja Dinosyos 25.12, päivänä, jolloin talvipäivänseisaus tapahtuu ja valo alkaa jälleen voimistua auringon kohotessa vähän korkeammalle päivittäisellä kaarellaan taivaan poikki. Jeesus syntyi tarun mukaan tallissa, vanhemman tradition mukaan luolassa. Vastaavasti Mithra, Apollo ja Dionysos syntyivät luolassa, paikassa, jonne Aurinko ei loista. Luola on symboli vanhasta vuodesta, joka on jo valoton, pimeä, vailla toivoa. Jouluun sijoitettu syntymä sanoo, että Jeesus syntyi uutena aurinkona, uutena aurinkojumalana.

Joulun jälkeen on pienempiä kristillisen mytologian mukaisia pyhiä, on Tapaninpäivä 26.12., loppiainen (6.1.), kynttilänpäivä (2.2.), saksalaisen perinteen Lentz-jakso (maaliskuussa). Näitä päivä vietetään lisääntyvin kynttilöin, joka merkitsee edelleen auringon valovoiman kasvua tultaessa kohti kevättä.

Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä, jota ennen vietettiin 25.3.,eli kevätpäiväntasauksen aikoihin, jolloin aurinko syntyi uudelleen kivuten eteläiseltä taivaanpuoliskolta pohjoiselle. Ylösnousseen Jeesuksen symboliksi tuli lammas, eli Oinas, vanhan juutalaisen perinteen rituaalinen uhrieläin. Justinus Marttyyri kertoo mm. juutalaisten perinteestä, jossa teurastettu lammas käristettiin tulen päällä sidottuna yhdellä säikeellä alaruumiistaan päähän ja toisella säikeellä selän kautta eturaajoihin. Tässäkö se ristiinnaulittu Kristuksen prototyyppi on, jonka juutalainen mielikuvitus siirsi tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi?

Kevätpäiväntasaukseen osuu monien kulttuurien ja uskontojen keskeisiä juhlia. Niiden alkulähde on taivaallisessa tapahtumassa, jossa Aurinko-jumala kasvaa valossaan yli pimeyden kun päivän pituus saavuttaa yön pituuden. Kristinuskossa Aurinko-jumalan voitto pimeyden (kuoleman) voimista on pysyvä; Jeesuksen kuolema lunastaa (sic) kaikki ihmiset ja Jeesus itse nousee kuolleiden valtakunnasta taivaan korkeuteen, Isän tykö. Myös Osiris ja Attis nousevat kuolleista.

Jeesuksen mielikkioppilaan, Johanneksen päivää vietetään 24.6.(Suomessa Juhannus), joka on kesäpäiväntasauksen ajankohta ja samalla Jeesuksen syntymäpäivän peilikuva, antiskioni.

Jeesuksen äidin, Marian taivaanastumispäivää juhlitaan 15.8. ja Maria on saanut syntymäpäiväkseen 8.9., jolloin Aurinko-jumala on Neitsyessä. Myös Mithra, Apollo ja Dionysios syntyivät neitseestä. Noin yhdeksän kuukautta Neitsyen jälkeen eläinradalla ollaan Kauriissa,Jeesuksen syntymämerkissä. Se, että ihmisen mieli väänsi tästä oudon ja mahdottoman "tahrattomasta syntymisen" dogmin, menee myytin konretisoinnin piikkiin.

Kolmekymmenvuotiaana Jeesus tapaa Johanneksen, joka kastaa hänet Jordan-virrassa. Kolmekymmentä astetta eteenpäin Aurinko-Jeesuksen syntymästä Aurinko siirtyy Kauriista Vesimieheen, joka symboloi Jumalan uudistavaa kosketusta ihmisen henkeen.

Vesimiehen jälkeen eläinradalla tulee Kalat, joka muodostaa kristinuskon keskeisen symboliikan. Jeesuksen opetuslapsista useat ovat yksinkertaisia kalastajia. Symbolisella kielellä sanottuna opetuslapset ovat Ikuiseen Totuuden (Kauris) jumalallisen kosketuksen kautta (Vesimies) jumalalle vihittyjä ihmisen kalastajia (Kalat).

Päinvastoin kuin muut Auringon vuotuiskierron käännekohdat, syyspäiväntasaus (23.9.) ei ole merkittävä kristillisen mytologian kannalta. Siihen osuu vain arkkienkeli Mikaelin päivä (25.9.).Mikael oli taivaallinen sanansaattaja, transsendenttinen Merkurius/Hermes.

Muita viitteitä Raamatusta: Ennenkaikkea opetuslapsia oli 12 kuten eläinradassa merkkejä. Israelin heimoja oli myös 12. Jos joku uskoo, että luku 12 on sattuma, on pöljähkö. Jo varhaiskristillisyydessä evankelistat liitettiin neljään hahmoon: Matteus-Härkä, Markus-Leijona,Luukas-Kotka, Johannes-Enkeli. Nämä ovat tietysti vain vähän muuntuneita eläinradan hahmoja: Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies.

Taivas on mukana aina ihmisen arkkityyppisessä tavassa hahmottaa järjen ylittäviä totuuksia uskonnon, metafyysisten pohdiskelujen tai transsendenttisen ajattelun kautta. Syy siihen on yksinkertainen: taivas on symboli Täydellisyydestä, äärettömyydestä, Kaikkeudesta, Kaikista Mahdollisuuksista. Jossain historian vaiheessa jossakin päin maailmaa syntyy edellytykset kollektiivisessa kansansielussa luoda uusi versio elämän kierrosta ja mieli käyttää vaistomaisesti hyväkseen sisäänrakennettua taivasmallia, johon eläinrata, 12 merkkiä, Aurinko ja Kuu ainakin, ellei sitten runsaampi planeettojen joukko (Mesoamerikkalaisilla ja Amerikan intiaaneilla Venus) tai koko katras (länsimaisessa astrologiassa). Astrologia voidaan nähdä systematisoituna ja rationalisoituna järjelle miellyttävänä ja ymmärrettävänä versiona samasta asiasta ilman että pitää sitoutua järjettömiin väittämiin, uskomuksiin ja dogmeihin, joita pervo ihmismieli luo joutoaikoinaan.

Kristinuskon ikäväksi tehtäväksi jäi vakuuttaa yksinkertaisille ja tietämättömille massoille, että siinä on jotain täysin uutta. Siksi kristillinen mytologia pyrittiin eristämään omaksi hermeettiseksi maailmakseen, joka nostettiin itsekkyyden vipuvarrella muiden vastaavien oppien yläpuolelle. Toinen ikävä totuus kristillisyydestä on, että koska se nojautui äärimmäiseen aineen pyhyyden ja kauneuden kieltämiselle, se turmeli ihmisen luonto-suhteen ja loi hirvittävän psyykkisen valheellisuuden kun pitää elää kehossaan, tuntea sen kiehuvan alkuliemissään ja kieltää sen tarkoituksellisuus osana Jumalan arkkitehtonista pohjapiirustusta. Piti kehitellä Saatanat, Pirut, Perkeleet, Demonit ja koko synkkä konkkaronkka halpoja kuvajaisia psyyken toiminnoille. Kokonaiset kansat ja aikakaudet tarttuivat syöttiin. Loppu onkin harmaita ja mustia läikkiä historian sivuilla ja ihmisyksilöiden kärsimyshistorioissa.




Raimo A Nikula 2000
Takaisin arkistoon