Vähintään 3000 vuotta vanha ja vielä menee lujaa - mikä se on?


KAKSOISVIRRAN MAAT -1500-500

Astrologian juurena pidetään Babylonian papiston tähtitaivaan ilmiöiden tarkkailua, jossa kirjattiin ylös poikkeukselliset tapahtumat, kuten pimennykset ja planeettojen väliset konjunktiot erityisen pahaenteisinä. Astrologia oli pappisluokan käsissä ja koski koko maan tilaa, sato-onnea, sään vaihtelua, yleistä hyvinvointia, sotia ja kuninkaan perhettä sekä tietysti itse kuningasta. Astrologia oli kollektiivista ja tähtivoimat koettiin elävinä jumalina, joiden päätökset näkyivät maanpäällisessä elämässä suoraan. Planeettojen "luonne" määräytyi niiden mytologisen tehtävän mukaisesti. Seitsemän näkyvän planeetan kiertoajat tunnettiin ja säännöllisten jaksojen tuoma varmuus koettiin jumalallisena. Kaldealaiset, assyyrit ja babylonialaiset kukin vuorollaan siirsivät astrologista perintöä eteenpäin ja viimein Aleksanteri Suuren valloitusretket toivat mahdollisuuden levittää astrologiaa kreikkalaiseen maaperään.

EGYPTI -500- +400

Egyptin astrologian oli sidottu kulttuurin ikuisuuden elämän etsimisen ajatukseen, joka hallitsi kulttuurin ylärakennetta. Astrologian rooli oli sekä ylevä että arkinen. Papisto käytti astrologiaa säädelläkseen juhlapäivien viettoa kulttuurille merkittävien tähtien ja konstellaatioiden aseman mukaan. Arkitasolla astrologia pukeutui usein ohjeiksi ja normeiksi päivittäisistä käyttäytymisen säännöistä, suosituksista ja kielloista. Egyptin kulttuuri, Niilin hedelmöittämä maa ja ihmisten ikuisen elämän kaipuu olivat sidoksissa avaintähtien asemaan taivaalla. Näin oli laita myös uusien teorioiden valossa faaraoiden pyramidien kanavien rakenne. Egyptiläinen mytologia on myös täynnä tähtiin sidottuja myyttejä (mm. Osiriksen keskeinen myytti). Myöhemmin kreikkalaisten vaikutteiden kaudella Egyptissä syntyi ns. hermeettinen perinne (+300-luvulla), joka muotoili kuulun sanonnan: Niin ylhäällä kuin alhaalla. Tämä jäi elämään sadoiksi vuosiksi eteenpäin muodostaen okkultisen maailmankuvan peruslauseen, johon on palattu monissa eri muodoissa jatkuvasti.

KREIKKA -500 + 500

Kreikkalaiset ottivat astrologian "ottopojakseen" ja loivat siitä varsinaisen yksilöä koskevan ennustusjärjestelmän liittäen siihen mukaan nousumerkin (horoskopoin - "tunnin tarkkailu") ja antaen systeemille rationaalisen luonteen oman kulttuurinsa ja filosofiansa peruskäsitteiden avulla. Siten astrologiasta tuli viimeistelty järjestelmä, jonka muodollisen rakenteen ja merkityksen sinetöi Ptolemaios noin +100 Tetrabiblos-kirjassaan. Ulkoisesti se kesti satoja vuosia auktoriteettina. Kreikkalaisten ajattelu yksilöitti astrologian ja siirsi painopistettä itämaiden astrologian kollektiivista oman kohtalonsa kanssa kamppailevaan ihmisyksilöön, ihmisen omaan horoskooppiin ja siinä paljastuvaan elämänkohtaloon.

ROOMA -200 + 400

Roomalaiset sovittivat Kreikasta lainaamaansa astrologiaa oman elämäntyylinsä tarpeisiin. Roomassa astrologia oli suosittua ja kansanomaista; sillä oli käyttöä niin katuojassa kuin patriisitalojen ylellisissä saleissa. Filosofista tukea astrologialle antoi mm. stoalainen ajatussuunta, mutta myös skeptismi oli vahvaa ja kiistat puoltajien ja myöntäjien kesken tavallisia. Rooma oli sulatuspaja, jossa monet uskonnot, kultit ja jumalat kilpailivat sieluista. Menestynyt roomalainen astrologi liikkui valtaapitävien joukossa kohoten joskus oikullisten keisareiden neuvonantajaksi ja merkittäväksi poliittiseksi vaikuttajaksi. Kuuluisin astrologi, Thrasyllus, laskettiin oman aikansa viidenneksi tärkeimmäksi mieheksi. Kristinusko sai sittemmin isoimman osuuden hengen markkinoilla ja alisti muut uskot, opit ja perinteet muuttuen rakkauden opista ahdasmieliseksi instituutioksi. Ks lisää: täältä.

ARABIT 600-1200

Muhammedin aavikosta polkaiseman Islamin innoittamina arabit alkoivat vallata lisää elintilaa jo 600-luvun lopulla. Arabien kulttuuri kehittyi sekä omaan suuntaansa että lainasi paljon kreikkalaisilta - mm. astrologian. Arabialiset kehittivät astrologian matemaattisia apuvälineitä ja liittivät siihen myös oman filosofiansa aineksia. Toisaalta heitä kiehtoivat maallisen, poliittisen ja taloudellisen elämän kysymykset, jolloin mundaaniastrologia kehittyi mm. suurten maailmansyklien pohtimisen kautta. Hitaiden planeettojen kiertojaksot ja keskinäiset konjunktiot havaittiin olevan yhteydessä dynastioiden, hallitsijasukujen synnyn, kukoistuksen ja häviämisen kanssa. Arabit säilyttivät kreikkalaisia astrologisia kirjoituksia ja välittivät niitä eteenpäin keskiaikaan, jolloin käsikirjoitukset käännettiin latinaksi.

KESKIAIKA 1200-1450

Keskiajan ilmapiiriä hallitsi toki kirkko ja kristinusko, synnintunto ja sen julmuudesta esiinnouseva elämänilo, mutta astrologia heräsi länsimailla henkiin siitä huolimatta ja muodosti osan heräävää akateemista elämää ja yliopistollista opetusta. Sitä opetettiin usein lääketieteen, filosofian tai tähtitieteen yhteydessä. Keskiaikainen ihminen näki tähtitaivaan järjestyksessä ja planeettojen säännöllisessä kiertoliikkeessä varmistuksen maailmankaikkeuden perustassa vaikuttavalle jumaluudelle. Astrologiaa hallitsi yhä Ptolemaioksen perinne ja maailmankuva kiinteine sfääreineen.Keskiaika loi varsinaisesti maagin arkkityypin, jossa saattoi käytännössä yhdistyä samaan henkilöön alkemisti-astrologi-lääkäri. Katolisen kirkon ja sen ylimmän johtajan, paavin auktoriteetti hallitsi, mutta astrologia sopeutui myös tähän ilmapiiriin vältellen avoimia ristiriitoja ja muotoillen oppia niin, että jumalan kaikkivaltiutta ei haastettu.

RENESSANSSI 1400-1570

Renessanssi oli astrologian rehevä kulta-aika, jolloin astrologian suosio ylitti aikaisemman reilusti. Astrologia oli osa eurooppalaista kulttuuriperintöä, sitä tutkittiin, sitä opetettiin, kirjoja julkaistiin tiuhaan ja oppineisto piti itsestäänselvänä taivaallisia vaikuttajia ihmisten ja valtakuntien elämässä. Hermeettinen perinne hedelmöitti astrologian leviämistä. Niin kirkolliset kuin maalliset valtaapitäjät pitivät hoviastrologia tai paria, joista osa oli samalla lääkäri tai matemaatikko. Astrologia oli osa kulttuurin ylätasoa ja astrologisia aiheita ja imagoja käytettiin taiteessa ahkerasti. Monet huomattavat ajan oppineet olivat perehtyneet omakohtaisesti astrologiaan. Ei ollut elämänaluetta, jolla astrologinen symboliikka ei olisi näkynyt ja tuntunut.

TIETEEN TUOMA MURROS 1600-1700

Uskonpuhdistuksen ja uskosotien jälkeen Eurooppaan astui uusi pitkään uinunut voima: luonnontiede alkoi voimistua tärkeiden tähtitiedettä ja fysiikkaa koskevien oivallusten myötä. Tieteellinen ajattelu sitoutui materialistiseen ajatteluun ja loi pohjaa nykyiselle maailmankuvalle, joka esineellistää ja materialisoi elämän ilmiöt ja luonnon tapahtumat. Sen seurauksena astrologiaa ja muita ns. maagisia tieteitä vastaan alettiin aktiivisesti hyökkäillä tieteellisin perustein, mikä perinne jatkuu samantyyppisenä tänäänkin. Eurooppalainen kulttuuri suuntasi intonsa kehittämään ihmisen ja aineen välistä suhdetta ja tähtitaivaan ilmiöillä oli kunnia olla ensimmäisinä materian luonnonlakien kohteina. Silti monet aikakauden keskeisistä tiedemieheistä (mm. Newton) uskoivat puolittain astrologiaan ja pitivät jalkaansa kahdessa maailmassa.

1700-JA 1800-LUVUN VÄLIKAUSI

Oppineiston ja kulttuurin yläluokan hylättyä astrologian, se poistui yliopistojen oppiaineiden joukosta ja siirtyi pykälän, kaksi alemmaksi sosiaalisesti ja asettui porvariston ja valkokaulusköyhälistön pariin. 1700-luvun astrologia kukoisti Englannissa ja sai usein ns. horaariastrologian (kysy, astrologia vastaa) luonteen. Siten se palveli suoraan ihmisiä ja loi nykyisen kaltaisen asiakassuhteeseen perustuvan astrologian. Kansanomaiset almanakat toimivat astrologisen perinteen ylläpitäjinä, mutta korkeaotsainen, pohtiva, filosofoiva tai elämän mysteereitä lähestyvä ote oli lähes tyystin kadonnut. Valistusaika aloitti yksipuolisen järjen palvonnan, johon astrologia ei mahtunut. Astrologia muuttui epämuodikkaaksi ja tiedettä popularisoitiin kirjoissa ja lehdistössä. Nykyajan akateemisuus toistaa sanasta sanaan valistusajan kriitikoiden kliseitä.

NOUSU OKKULTISMIN VARJOSTA 1880-

Spiritualismin, okkultismin ja teosofian elvyttäessä 1800-luvun lopun eurooppalaista henkisyyttä, astrologia sai myös uutta kantavuutta siipiinsä. Se puettiin teosoofiseen asuun ja sen linkit muuhun okkultiseen perintöön vahvistuivat. Vasta 1900-luvun puolenvälin jälkeen se alkoi saada kokonaan uutta sisältöä uudistajien ja uusien sukupolvien kautta, jotka luopuivat lopustakin deterministisestä kohtalonuskosta ja alkoivat soveltaa astrologiaa sisäisellä, psyykkisellä tasolla. Tämä on voimistunut ja saanut rinnalleen lukemattomia muita lähestymistapoja, joka pitää astrologiaa sekä hyvin avoimena, kokeilevana ja rehevänä, että myös alttiina päähänpistojen ja irrallisten ideoiden kaaottisena temmellyskenttänä. Astrologian perusta kuitenkin näyttää vakaalta ja konsensus on vahva. Postmoderni yhtenäisen minän/koodin/tarinan hajoaminen on toteutunut astrologiassa mallikkaasti. Yhtä totuutta tai edes menetelmää on vaikea kaikkien hyväksyä.


Etusivulle   Kiertoajelu   1900-luvun astrologeja  Astrologiaa Roomassa  Astrologian historian II tiivistelmä