Merkkipaaluja ympäristötietoisuuden kehityksessä

"Kun yritämme erottaa jotain itsestään, huomaamme sen olevan sidoksissa kaikkeen muuhun maailmankaikkeudessa."
John Muir: My First Summer in the Sierra 1911.

Tästähän on kyse ihmisen suhteesta ympäristöönsä ja luontoon. Saman asian laajempi näkökulma aukeaa ihmisen suhteesta aurinkokuntaan ja maailmankaikkeuteen. Astrologia on saman periaatteen sovellus. Olemme sidoksissa kaikkeen muuhun, joka on olemassa. Tämän tajuaminen on ollut äärettömän hidasta. Ensin tajutaan konkreettiset sidokset, sitten kenties joskus vähemmän näkyvät yhteydet.

Ympäristön merkitykseen heräämisen aikataulu:

1877, USA:n ensimmäinen kansallispuisto Yellowstone perustetaan.

1892, John Muir ja muut perustavat Sierra Clubin puolustamaan Yosemiten kansallispuistoa.

1946, Tiedemiehet perustavat ekologisesti merkittävien suojelualueiden hankkimiseksi Ekologiliiton, myöhemmin Luonnonsuojeluliiton.

1952, Lontoon ns. hernerokkasumu aiheutti 4000 britin kuoleman kun lämpöaallon seurauksena pääosin hiilen poltosta syntynyt sankka pilvi jäi Lontoon ylle ja saastutti ilman. Se oli ensimmäisiä ilmiöitä, jotka herättivät poliitikkoja saastumisen todellisuudelle. 1956 saatiin aikaan Clean Air Act - puhtaan ilman laki, jolla säädeltiin jossain määrin tehtaiden päästöjä.

1961, Sir Julian Huxley, hollantilaiset ja brittiläiset kuninkaalliset perustavat Maailman luonnonsäätiön, World Wildlife Fundin, WWF:n. Se on melko aristokraattinen organisaatio, kunnianarvoisia johtajia ja keulakuvia, varojen keräystä, vaikutusvaltaa pienissä piireissä, mutta vähän konkreettisia tekoja.

1962, Rachel Carsonin kirja Hiljainen kevät (The Silent Spring) varoitti tuhoista, joita torjunta-aineet, erityisesti DDT, aiheuttavat linnuille ja muille eläimille. Kemianteollisuus kritisoi Carsonia, mutta kirja oli bestseller ja sillä on valtava vaikutus maailmanlaajuisesti. Kun luin sen kauan sitten, mieleen tuli heti se, että miten oli mahdollista, että tällainen valtava tuho oli niin pitkään jäänyt huomaamatta eikä siitä puhuttu missään. Näin on edelleen: ihmismassojen mielenkiinto kohdistuu triviaalisiin asioihin. Tehomaatalous edelleen perustuu kemialliselle pohjalle, ilman lannoitteita ei yksinkertaisesti kannata viljellä juuri mitään - ehkä kotitarpeeseen juureksia ja perunoita. Maahan syydetty kemia aiheuttaa maaperän köyhtymistä ja monet aineet ovat vaarallisia ihmisen terveydelle saati eläinten lisääntymiselle.

Senaattori Nelsonin ehdotuksesta Yhdysvaltain ensimmäistä "maapallon päivää" (jota kutsutaan myös kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi) vietettiin 22. huhtikuuta 1970. Sitä pidetään hieman liioitellusti nykyaikaisen ympäristöliikkeen synnyttäjänä, ja yli 20 miljoonaa amerikkalaista kaikista yhteiskuntaluokista osallistui mielenosoituksiin. Myöhemmin YK otti päivän viettämisen ohjelmaansa. Sitä juhlitaan USA:ssa 22.4. mutta muualla maailmassa vaihtoehtona on kevätpäivän tasauksen päivä, 21.3.

1971, Greenpeace -ympäristöjärjestö syntyi Kanadassa, perustajajäsenet olivat Irwin ja Dorotyhy Stowe. Pienestä alusta on kasvanut maailmanlaajuinen järjestö, joka on tehnyt näyttäviä ympäristönsuojelutekoja, mm. valaidenpyyntialusten toiminnan häiritsemistä ja pysäyttämistä. Se on keskittynyt tekoihin ja sillä on ajoittain ollut puolimilitanttinen luonne. Suuren organisaation ongelmat ovat myös kasvaneet; on eripuraa toimintamalleista, johtajuudesta ja eettisistä periaatteista.

1971, Pentti Linkola (1932-2020), yliopiston rehtorin poika ja kalastaja, julkaisi merkittävän ensimmäisen teoksensa Unelmat paremmasta maailmasta, joka havahdutti näkemyksellään ihmislajista, joka oli luomassa omaa tuhoaan. Linkola oli näkemyksineen yksinäinen oman tien kulkija. "Ainoa kristitty kuoli ristillä ja ainoa oikea suomalainen vihreä kalasti Päijänteellä." Vihreä liike meni omaan suuntaansa, syntyi virallista toimintaa ja edustusta kunnes viimein oltiin eduskunnassa ja Brysselissä. Kriittisen läpäm mukaan "Vihreät ovat aitoja kuin Nalle Puh on aito karhu"

1960-ja 70-luku herätti vähitellen henkiin ympäristöliikkeiden aktiivisuutta. Tiedemaailmassakin havahduttiin tutkimaan luonnon tilan muutoksia. Lukuisia oikeusjuttuja käytiin oikeusjuttujen luvatussa maassa, USA:ssa, isojen öljy-yhtiöiden ja kemian yhtiöiden jätteiden dumppaamisen vuoksi.

1974, Säädettiin laki, jonka mukaan uusissa autoissa on oltava autojen hiukkaspäästöjä suodattava katalysaattori. Se paransi hiukan ilmansaasteiden määrää. Suomessa autojen aiheuttamat haitalliset hiukkaspäästöt muodostavat 1/5 osan kaikesta päästöistä.

1979, brittiläinen tutkija James Loveclock julkaisi kirjansa Gaia. Gaia on hypoteesi, jonka mukaan maapallo toimii yhtenä elävänä järjestelmänä, joka reagoi ympäristönsä muutoksiin, mikä auttaa korostamaan sitä, miten näennäisen pienetkin muutokset ilmastossa voivat vaikuttaa ihmiskuntaan katastrofaalisesti. Gaia on kreikkalaisen mytologian Maa tai Maa-Äiti. Nimen antoi Loveclockin naapuri ja ystävä, kirjailija William Golding.

23.6.1988 Dr. James Hansen piti kuuluisan ilmastopuheensa USA:n senaatissa. Senaatin kokouksessa Hansen kertoi olevansa 99-prosenttisen varma siitä, että maapallo oli tuolloin lämpimämpi kuin mitä sen oli koskaan mitattu olevan, että kasvihuoneilmiöllä oli selvä syy-seuraus-suhde ja että ilmaston lämpenemisen vuoksi outojen sääilmiöiden todennäköisyys kasvoi tasaisesti. Tämä lausunto poisti siihenastisen tieteellisen ilmastonlämpenemiseen liittyvän epätietoisuuden. Virallinen tiede totesi ilmiön syynä olevan ihmisen toiminnan. Vastustajien ja ympäristön tuhojen takana olevien suuryhtiöiden (erityisesti hiiliyhtiöiden) lobbaaminen politiikassa ei tietenkään loppunut siihen, vaan lyhytaikaisesti kiihdytti sitä.

1988, Chico Mendes, ammattiyhdistysmies ja kumipuun viljelijöiden johtaja Amazonin länsiosassa Akressa, salamurhattiin vähän ennen joulua. Chico oli juuri perustanut ensimmäisen kumipuun viljelijöiden reservaatin - ja hänen kuolemansa osoittautuu käännekohdaksi Amazonin pelastamisessa. 58 miljoonaa hehtaaria on varattu kaivosreservaatteihin, ja 40 prosenttia Brasilian Amazonista on virallisesti suojeltu. Miten tehokasta tämä suojelu on, siinä on monta kysymysmerkkiä.

1995, ensimmäinen YK:n aloitteesta syntynyt ilmastokokous pidettiin Berliinissä. Sen jälkeen niitä on ollut 27, viimeksi Glasgowssa 2021 ja Egyptissä 2022. Niihin kokoonnutaan optimistisin mielin ja tullaan pois ”kallella kypärin” kun suurista, yhteisistä, sitovista ilmastotoimenpiteistä ei päästä yksimielisyyteen. Ilmastokokoukset ovat osoittaneet toteen sen että kun tarpeeksi pyritään kiristämään säädöksiä päästövähennyksistä ja muista suojelutoimista, monet maat lipeävät ruodusta koska päätökset olisivat niiden taloudellisia etuja vastaan. Suurten maiden (Kiina, Venäjä, Brasilia) osallistuminen näihin ei ole johtanut suuriin muutoksiin niiden ilmastopolitiikassa. Maan puhtauden pahin vihollinen on edelleen raha, rahan takana on valtaa ja raha on valtaa.

1997, meriapteeni Charles Moore teki ikävän löydöksen Tyynellä valtamerellä v.1997. Hän törmäsi suureen muovilauttaan, joka tekee kierteistä liikettä valtamerellä ja kerää itseensä yhä lisää myuovijätettä. Muovilauttoja on ainakin neljä suurin on 1,6 milj. neliökilometriä laaja ja siinä on 2,4 milj. tonnia jätemuovia. Muovin tuloa aikoinaan tervehdettiin ilahtuen, siinäpä näppärä pakkausaine! Aina kun jotain uutta keksitään ja kehitellään, ensin se sokaisee kaikkien silmät. Kestää aikansa kun yksi hereillä oleva ihminen tai pari tai pieni jengi huomaa, että uudella keksinnöllä on varjopuolensa. Nyt tiedostetaan muovijätteen vaarallisuus kaikelle merielämälle. Kalat, merinisäkkäät, kilpikonnat joutuvat muovijätelauttojen vangiksi ja menehtyvät tai nielevät mikromuovia, joka tappaa ne vähitellen. Mikromuovi on hyvin vaarallista, sitä merenelävät (ja ihmiset) saavat sisuksiinsa saaastuneilla merillä ja rannoilla. Muovi hajoaa äärimmäisen hitaasti luonnossa (muovikassi 20 vuotta, muovinen hammasharja 100 vuotta) ja on siksi pitkäaikainen haitta niin maassa kuin merillä. Vain kourallinen keksijöitä ja idealisteja on yrittänyt kehitellä tehokkaita muovilauttoja kerääviä menetelmiä, mutta valtioiden väliset yhteiset projektit ja niiden rahoitus puuttuvat. Ennuste on synkkä: jos neljää suurta nykyistä muovilauttaa ei saada pois meristä, kaikki merielävä saattaa kadota vuoteen 2050 mennessä. Syyllisiä muovijätteen kertymiin meriin ovat teollisuus toki, mutta myös tavalliset ihmiset, huviveneilijät, jotka ovat tottuneet kertakäyttöpakkauksiin, jotka paiskataan käytön jälkeen mereen. Turistilaumat ovat erityisesti kunnostautuneet muovilauttojen teossa. Vietnam, Filippiinit ja Myanmar ovat muovijätteiden suurimmat tuottajat. Massaturismin maine on jo nyt kyseenalaistettu ja hyvä niin. Se on eräs tuhoisimpia luonnon puhtauden ja elävyyden hävittäjiä. Euroopassakin se on huomattu, ja siksi Barcelonassa on ruvettu katsomaan vinoon turistilaumoja ja Venetsiassa harkitaan turistiveron asettamista. Minne tahansa hyvinvoivat eurooppalaiset ja amerikkalaiset massoina vaeltavat, sinne syntyy jätevuoria. Mitä tekivät suomalaisetkin, jotka olivat kärvistelleet koronaa paossa kotonaan tai kesämökeillän? Heti kun tilanne helpotti ja Finnairin koneet lisäsivät reittejä kaukomaihin, suomalaiset turistit kärkkäästi nousivat kyytiin ja polttivat vähän kerosiinia ja menivät rannoille löhöilemään ja dumppaamaan muovia mereen - jos eivät itse niin käyttämiensä palvelujen kautta.

2006, Dokumenttielokuva An Inconvenient Truth (Epämiellyttävä totuus), jossa Al Gore pitää Powerpoint-esityksen ilmaston lämpenemisen vaaroista, on käänteentekevä ilmastonmuutosta koskevan kysymyksen esille tuomisessa. Al Gore saa paljon tukea ja monia uusia päätöksiä ja rajoituksia saadaan USA:ssa aikaan ympäristön suojelemiseksi. Al Goren suosio ei riittänyt kahdessa presidentinvaaleissa 1996 ja 2000, mutta hän sai lohdutukseksi Nobelin rauhanpalkinnon 2007. Skeptisismi jatkoi taisteluaan, monet väittivät Al Goren esittämiä jäätiköiden sulamiskuvia väärennöksiksi. "Myytti ilmastonmuutoksesta" on osoittautunut myytiksi harhaisen mielenlaadun voimistumisesta torjumaan ikäviä uutisia.

2020 Pariisin ilmastokokouksessa 2020 osallistujamaat sopivat yhteisestä tavoitteesta pitää ilmaston lämpeneminen alle 1,5 asteen. Tämäkin tavoite näyttää jo nyt lähes mahdottomalta saavuttaa, sen verran lepsuja ovat sitoumukset, suhteeelisen tehoton päästökauppa ym. toimenpiteet olleet. Suomen metsien hiilinielun supistuminen lisääntyneiden hakkuiden ja hitaan metsänkasvun vuoksi on tyypillinen esimerkki. Puita kaadetaan nyt koska polttopuiden kysyntä on kasvanut rajusti muiden energialähteiden hintojen valtavan nousun vuoksi. Jos kysyntää on puulle, metsänomistajat kaatavat metsiään. Valtio vikisee vieressä ja suunnitteilla on korvausten maksaminen metsänomistajille siitä etteivät hakkauta metsiään...pitäisikö olla mieluummin niin että niitä, jotka hakkauttavat metsiään sakotetaan?

2020, Suomessakin viimein havahduttiin siihen että jotain puuttui: pölyttäjähyönteisten määrä maailmassa oli huvennut pelottavaan tahtiin. Pölyttäjien katoaminen on katastrofi paitsi luonnolle itselleen, myös ihmisille, koska 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. Saksassa tutkittiin asiaa ja havaittiin että 75% pölyttäjistä oli hävinnyt 30 vuodessa. Syynä katoon on hyönteisten sopivien elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos. Useita Pelasta pörriäinen -ohjelmia ehdotettiin vahvistamaan pölyttäjäkantoja: pihamaille, teiden pientareille ja joutomaille on siemennettävä luonnonkukkia, joissa mehiläiset, kimalaiset, perhoset, kukkakärpäset ja jotkut kovakuoriaiset käyvät hakemassa mettä ja samalla pölyttävät. Luonnon parturoinnin sijaan on ryhdyttävä suosimaan hallittua hoitamattomuutta - anna kukkien kukkia, jätä hoitamatta pihamaasta osa. Luonnontilan kaventuessa runsaasti kukkivat kedot ja ahot ovat hävinneet ja mehiläisten ja kimalaisten suosimat kukat samoin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen; pölyttäjähyönteisten häviäminen johtaa hyönteissyöjälintujen taantumiseen. Suomessa esim. räystäspääskyjen kanta on romahtanut. Monet viljelykasvit tarvitsevat pölytystä. Siksi kahvin, rypsin tai puuvillatuotteiden hinta voi nousta kun pölyttäjät häviävät.

2022, Brasilian oikeistopopulistinen presidentti Bolsanaro hävisi presidentinvaalit 2022 ja presidentiksi nousi vasemmistoa edustava Lula da Silva. Mitä da Silva tekee Amazonin metsähakkuille, jää nähtäväksi. Brasilian presidenttinä on ollut monenlaisia miehiä ja yksi nainen, mutta hakkuut eivät ole juuri vähentyneet, eikä niitä ole edes rajoitettu suuresti. da Silva on ollut jo presidenttinä (2003-2010), mutta mitä hän sai aikaan maailman suurimman hiilinielun hävityksen hillitsemiseksi - tuskin paljon mitään. Entä nyt? Kaikki maat ja kansat pitävät kynsin hampain kiinni siitä, mikä tuo maalle varallisuutta.

Jokapäiväisessä elämässä ilmaston lämpeneminen toki näkyy kuumina kesinä, helleaaltoina ja vuodenaikojen oikullisuutena meilläkin, mutta toistaiseksi ihmisiä kiinnostaa paljon enemmän ruuan kallistuminen, jalkapallo ja muu itsensä viihdyttäminen. Ilmastomuutos jäi myös pahasti pandemian jalkoihin. Ja uutisaiheena joku ilmastoasia on tietysti tylsä. Suomalainen ei luovu bensa-autostaan (maaseudulla niitä on noin kolme per talo: yksi jokseenkin toimiva, mutta vanhahko, toinen, joka on koko ajan korjattavana ja kolmas, jossa ei ole mottoria, se on lasten leikkimökkinä.

Bensa-autojen korvaaminen sähköautoilla on hidasta. Bensan hinnan noususta huolimatta, tänäkin vuonna kymmenet tuhannet suomalaiset ostavat tai suunnittelevat ostavansa lähiaikoina uuden, tehokkaamman auton, mieluummin nelivetoisen katumaasturin koska siinä voi istua tavallista autoa 15 cm korkeammalla. Ilmastomuutos on liian etäinen ja kaukainen asia, vasta sitten kun se saapuu kotinurkille tavalla tai toisella, se alkaa vaikuttaa. Ja silloin nousee huuto siitä, miksei hallitus ja eduskunta tehnyt ajoissa mitään… mutta sitä ennen ei kenenkään muun tarvitse tehdä mitään.

Sillä välin kun maailma on hitaasti kasvanut ympäristotietoisuuteen, maailman meno on jatkunut kiihtyvän taloudellisen kasvun tavoittelussa. Sen vanavedessä syntyy aina suuria ympäristötuhoja. Suuret öljytankkereiden karilleajot ja öljypäästöt ovat niistä pahimpia. Sellainen oli mm. Exxco Valdez tankkerin karilleajo Alaskan rannikolla 1989. 41000 litraa öljyä valui mereen ja satoja tuhansia merieläimiä, nisäkkäitä ja lintuja kuoli. Vielä tänäänkään 23 vuotta pitkäaikaisten ympäristötuhojen jälkeen yhtiö ei ole maksanut korvauksia. Viiveen syynä on tieteellisen tutkimuksen ja näytön kerääminen ympäristötuhojen arvioimiseksi. Ja mikä tämän viiveen on aikaansaanut, siitä ollaan eri mieltä, mutta epäilemättä maailman suurimpiin kuuluvan yhtiön resursseilla saa ostettua monenlaista poliittista tukea.

Ympäristötuhoja on maalla, vedessä ja ilmassa. Suurista katastrofeista saadaan pitkä lista: Bhopalin hyonteismyrkkytehtaan räjähdys Intiassa 1984, Deepwater Horizon -öljynporauslautan räjähdys 2010 Meksikonlahdella. Sen seurauksena mereen valui 570 miljoonaaa tonnia raakaöljyä. Valtava Aral-järvi Venäjällä on kuivunut, siinä on enää vettä vain nimeksi. Kommunismi ja nykyinen ryöstökapitalismi Venäjällä eivät olleet ympäristön kannalta mitään muuta kuin suuria onnettomuuksia. Norsunluurannikon myrkkyjäteskandaali 2006 kuuluu myös hälytysmerkkeihin.

Ajoittaisten yksittäisten katastrofien ohella maailmassa on menossa pitkäaikaisia ympäristöongelmia: kiihtyvä lajikato, metsäkato, aavikoituminen, pohjaveden hupeneminen, liikakalastus, muovisten jätelauttojen kasvu valtamerissä, länsimaiden jätteiden dumppaaminen köyhiin kehitysmaihin, jatkuvat metsäpalot, ikiruodan sulaminen metaanipäästöineen jne.

Jos joku luulee että elämme turvallisessa maailmassa, kivassa maailmankylässä, on pahasti väärässä. Vain keskiluokkaisesta ikkunasta katsoen kaukaisesta pohjoismaasta, voi näyttää että hyvin menee. Medän annetaan ymmärtää että elämme lähes paratiisissa täällä pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa. Vedotaan YK:n käyttämään "onnellisuusmittariin", joka osoittaa että suomalaiset on "maailman onnellisin kansa". Tämä mittari keskittyy täysin ulkoisiin kriteereihin, koettuun vapauteen, elämänlaatuun, maan korruptoituneisuuteen asteikolla nollasta kymmeneen. Kunkin maan sijoitukseen vaikuttavat useat muut tekijät, kuten maiden bruttokansantuote asukasta kohden ja eliniänodote. Suomi ja pohjoismaat ovat tässä tarkastelussa kärjessä. Toinen tapa mitata onnellisuutta on Happy Planet -indeksi (HPI), joka on lähtöisin New Economics Foundation -säätiöstä. Se sanoo mittaavansa niitä asioita, joilla on todellista merkitystä ihmisten elämässä. Sen onnellisuuden kriteerinä on erityisesti ympäristön kannalta kestävän hyvinvoinnin toteutuminen kussakin maassa. Tämä mittarin viisi onnellisinta maata ovat Costa Rica, Meksiko, Kolumbia, Vanatatu ja Vietnam. Tanska sijoittuu sijalle 32, Ruotsi sijalle 65 ja Kanada 85. sijalle. Huonoiten sijoittuivat v. 2012 indeksissä Botswana, Tsad ja Quatar. Suomi on 2016 indeksissä 38.sijalla. Suomen ekologinen jalanjälki on hyvinvointivaltiona, autoilua suosivana ja metsiä hakkaavana maana suhteellisen suuri. Suomalaiset mediat uutisoivat vain YK:n ulkoisen elämän onnellisuusmittarin tulokset kuten ne uutisoivat Lauri Markkasen levypallojen määrän yhdessä ottelussa.

Ilmastomuutoksesta, lajikadosta ja laajemminkin ihmisen suhteesta luontoon on kirjoitettu valtavat määrät tieteellistä ja ajankohtaiseen tilanteeseen paneutuvaa tekstiä. Laidasta laitaan, optimistisia näkemyksiä ihmisen kyvystä hallita tilanne aina lopullisen ihmislajin tuhoutumista ennustaviin teoksiin. Mutta ei kannata unohtaa myöskään kaunokirjallisuutta: Richard Powers on USA:n suuri nimi ekologisen ongelmoinnin alalla, hänen romaaneistaan kannattaa lukea ainakin suomennettu Ikipuut (Gummerus, 2021 Alkuteos: The Overstory (W.W. Norton & Company, 2018, 649 sivua), suom. Sari Karhulahti) on vankka kaunokirjallinen johdatus puiden tapaan ottaa vastaan ilmastonmuutos ja samalla se on melkoinen tietoteos puiden biologiasta ja kyvyistä kommunikoida metsässä keskenään ja torjua vihollisia. Ihmisen kaltaista vihollista ei tosin voi torjua, siihen tarvitaan ekologisesti tietoista aktiivista suojelutyötä. Ihmisen kiintymys luontoon ja erityisesti puihin kulkee kirjassa vahvasti mukana.

Hieno on myös Powersin tuorein romaani Hämmästys (alkuteos Bewilderment, Gummerus 2022, 367 sivua, suom. Antero Tiittula). Siinä avaruudesta elämää etsivä yksinhuoltaja tiedemies-isä kamppailee pienen luonnosta riippuvaisen poikansa sairauden kanssa ja turvautuu lopulta uusiin hoitokeinoihin saadakseen pojan aivot samastumaan kuoleen äitinsä aivojen tallennettuihin muistijälkiin. Ekologiasta tässäkin on kysymys, mitä mielekästä elämästä jää ja onko toivoa löytää elämää muualta. Taustalla voi kuvitella kritiikkiä Trumpin hallinnon edustamaan politiikkaan, joka viis veisaa sen koommin tieteestä kuin elämän pyhyydestäkään.

Kolmas merkittävä Powersin romaaneista Muistin kaiku (alkuteos The Echo Maker, Gummerus 2009, 647 sivua, suom. Sari Karhulahti,) on Platte-joelle Nebraskaan sijoitettu kuvaus auto-onnettomuudessa identiteettinsä kadottaneen miehen ja häntä hoitavien läheisten yrityksistä saada hänet takaisin omaksi itsekseen. Powersin kiinnostus ihmisen biologiaan ja aivokemiaan nousee hallitsevaan asemaan. Mitä on olla "oma itsensä", mistä identietetti syntyy ja mikä tsitä pitää yllä? Mutta taustalla on myös Platte-joen suojelu, kamppailu tämän matalan joen kaupallista hyväksikäyttöä vastaan. Luonnon ikuista liikettä edustaa hietakurkien valtavat muuttoparvet, jotka saapuvat joelle ja lähtevät joelta. Valtavat turistilaumat käyvät niitä katsomassa ja kuvaamassa, mutta heidän varalleen on paikallisilla liikemiehillä omia suunnitelmia.

"Pohjoismaiden merkittävimmäksi ekologiseksi romaaniksi" on kehuttu Jens Liljestrandin loihtimaa teosta Vaikka Kaikki pääättyisi (Alkuteos: Även om allt tar slut, WSOY 2022, 505 sivua, suom. Jaana Nikula). Liljestrandin romaani kuvaa sitä, mitä tapahtuu kun ekologinen katastrofi iskee keskiluokkaiseen, hyvinvoivaan Ruotsiin laajojen metsäpalojen, yhteiskunnan infrastruktuurin sortumien ja vähemmistöryhmien levottomuuksien ja nuorten jengien iskujen muodossa. Romaanissa on globaalin katastrofin mahdollisuuden tuoma synkkä pohjavire, mutta toisaalta se on herkullisen inhottava muistutus mihin keskiluokka rahansa ja menestyksensä tuhlaa ja mikä meitä odottaa tässä itsetyytyväisyyden sameassa kuplassa. Lisävirtaa romaani saa neljän eri-ikäisen perheenjäsenen kuvatessa samoja tapahtumia omasta näkövinkkelistään. Sukupolvien kuilujen yli ei noin vain hypitä; kirjassa on riipaisevia identiteettikriisejä, omituisia ensirakkauksia ja parisuhdeongelmia, mutta kirjan eloisa ja vastustamattoman hauska, mustaa huumoria suoltava kieli vie teosta eteenpäin.

"Mitä hyötyä on hienosta talosta, jos ei ole siedettävää planeettaa, jolle sen voi rakentaa?" - Thoreau.

Raimo Nikula, 19.12.2022.

 

Takaisin etusivulle