NÄHNYT EI KESÄÄ, EI KEVÄTTÄ – ALEKSIS KIVEN ELÄMÄ

PALOJOELTA MAAILMALLE


Aleksis Kivi syntyi 10.10.1834 ja eli köyhänä ja kipeänä 38 vuotta. Hän oli luomassa suomenkielistä kirjallisuutta yksin pysytellen syrjässä kulttuurin valtavirroista. Syrjäisyys johtui osittain köyhyydestä ja alhaisesta syntyperästä ja sen tuomasta alemmuudesta. Hänen luova aktiivisuutensa kesti vuodesta 1861-1870, yhdeksän vuotta. Sinä aikana hän tienasi noin 6000 silloista markkaa, eli saman verran kuin korkeassa asemassa oleva virkamies yhdessä vuodessa. Miksi? Mikä Kivessä oli vikana?

Kiven persoonallisuudesta tiedetään yhtä ja toista aikalaisten muistelmien perusteella. Normaali kuvaus hänestä lapsuudessa on, että hän oli vilkas, eläväinen, leikkien johtaja ja mielikuvitusta omaava lapsi. Hän johti Palojoen kylän lapsia leikkeihin, rakensi Taaborin vuorelle pienoismallisen kaupungin ja johti leikkikaupungin elämää ja toimintaa. Hän oli ulkoisesti ”ruskeatukkainen, keskimittainen" (siihen aikaan ehkä) 170 cm, hoikka, niin lapsena kuin aikuisena. Pään muotoa on kuvattu: otsa oli pitkä ja leveä ja alaosa kapeampi, joka antoi hänelle eräänlaisen nerollisen leiman, mutta nämä kasvot kääntyivät helposti myös synkkämielisyyteen.

Kiven isä, räätäli Stenvall oli sulkeutunut (Aurinko/Pluto -yhtymä Vesimiehessä, jurohko äijä, taipuvainen tuurijuopotteluun ja pinnan alla kytevään huumoriin, jotka piirteet myös Aleksis peri. Isän sulkeutuneisuus ja ankaruus saattoivat olla syynä siihen, että Aleksis koki isänsä pelottavana ja säilytti tähän vain muodollisesti kohteliaat suhteet. Isän taustasta huhuttiin, että hän olisi ollut läheisen Raalan kartanon isännän von Adlercreutzin äpäräpoika. Huhu on elänyt sitkeästi, mutta on toteennäyttämättä huolimatta Jaakko Puokan yrityksistä.

Äiti oli tomera, toimelias, ahkera ja moraalisesti ja uskonnollisesti valveutunut ihminen (Aurinko/Jupiter yhtymä Jousimiehessä) "kodin hengetär" perinteiseen tapaan. äiti vaikutti Aleksis Kiveen suuresti ja oli tämän suosikkipoika. Erityisesti Aleksis muisteli myöhemmin äidin pyhäpäivisin pitämiä hartaushetkiä kotona.

Ulkoisesti Kivi sopeutui ulkomaailmaan melko heikosti käyden lahjakkaana oppilaana koulua oman luokkansa edustajana valmistuen vaivoin kieltäymysten kautta ja muiden tuella ylioppilaaksi 1857. Kivi opiskeli sen jälkeen hajanaisesti keisari Aleksanterin yliopistossa. Mutta lukuja tärkeämpää oli saadut kirjalliset vaikuttajat, Dante, Cervantes, Shakespeare, Holberg ja monet muut. Niistä Kivi imi itselleen kirjailijan tarvitseman kirjallisen alkupääoman, joka heijastuiomassa tuotannossa. Sisäisesti hän jäi kotiseutunsa Nurmijärven maiseman lapseksi, joka ihannoi synnyinseutuaan sitä enemmän, mitä kauemmaksi hän sieltä joutui. Useimmat suuret teoksensa hän kirjoitti ruotsinkielisessä Siuntiossa, jonne hän ei koskaan oikein sopeutunut ja jossa hän tunsi olonsa muukalaiseksi.

Suhde ulkomaailmaan pysyi kuitenkin melko etäisenä. Hän tunsi varsin nuorena kutsumuksensa kirjailijaksi ja oli ylpeä voidessaan kirjoittaa kirjeisiin tittelin kirjailija. Mutta nuori suomalainen kulttuuri ei tuntenut sellaista ammattimiestä kuin suomenkielinen kirjailija. Runeberg oli ajan johtava kirjailija ja kirjoitti ruotsiksi, jota luki koko sivistyneistö. Suomenkielinen taidekirjallisuus oli vasta luomisvaiheessa ja Aleksis Kivi joutui uhraamaan elämänsä saadakseen esiin hoipertelevaan suomenkieleen ilmaisuvoiman romaanissaan, näytelmissään ja runoissaan.

Seitsemän veljestä alkaa ilmestyä vasta 1870 erillisinä vihkoina. August Ahlqvist teilaa Seitsemän veljeksen toukokuussa 1870 kritiikissään, jonka painottaa Kiven romaanin sä ädyttömyyttä, väkivaltaisuutta ja primitiivisyyttä. Pinnalliselle sivistyneistölle Kiven romaani merkitsi paluuta metsäläisyyteen, josta juuri oli ruvettu ponnistelemaan pois "kuiville" lukutaidon, kirjojen, kansanopetuksen ja kristillisten hyveiden ohueen ilmapiiriin. Keskiluokkaistuminen oli alkutekijöissään. Kiven alituiseen kireät hermot kiristyvät kohtuuttomasta arvostelusta edelleen ja mielenterveysongelma alkaa pureutua osaksi hänen elämäänsä.

Vuonna 1871 Kivi saa raivokohtauksen ja viedään myöhemmin hoidettavaksi Lapinlahden mielisairaalaan, josta hän vapautuu viimein merkinnällä "parantumaton". Masennuskaudet ovat tavallisia ja hermojen heikotus vie elämänhalut. Nurmijärven kunta päättää heikkomielisen ylioppilaan Aleksis Kiven kohtalosta ja hänet viedään Albert-veljen luo asumaan pieneen mökkiin Tuusulaan. Mökki on noin 22 neliömetriä ja siinä asuvat Albert-veli vaimoineen ja kolmine lapsineen Aleksin lisäksi. Sairas kirjailija saa asua peräkammarissa, jossa hän voi eristäytyä muista. Korvaukseksi Albert saa neljä tynnöriä rukiita vuosittain. Syvälahden pienessä mökissä Kivi kuolee 31.12.1872 symbolisesti sopivasti vuoden viimeisenä päivänä hourailevana, aliravittuna, laihtuneena, possaolevana, kalpeana, kuiskaten (mahdollisesti) kuuluisat viimeiset sanat: "Minä elän, elän!"

Pientä ironiaa otsikossa Palojoelta maailmalle on, koska Kiven elämä pyöri muutaman kymmenen kilometrin säteellä Nurmijärvellä, Helsingissä, Siuntiossa, Lohjalla ja Tuusulassa. Syntymäkodin ja kuolinmökin etäisyys toisistaan on noin 13 kilometriä. Muualle hän ei kirjaimellisesti koskaan päässyt - vain kirjat matkustivat hänen kuolemansa jälkeen erikielisinä käännöksinä maailmalla.

LEIJONA - LEIKKIJÄ JA LUOJA

Entä Kiven kartta? Kellonaikaa meillä ei ole, mutta päätä vaivattuani olen päätynyt pitämään häntä Leijona-nousuisena Vaakana. Syntymäajaksi tulee noin klo 22.30 illalla. Tämä valinta ei suinkaan johdu Eino Leinon kuulusta runosta Syksystä jouluun, jossa Leino loihtii Kiven syntymään öiseen aikaan ja vertaa Kiven keskenjäänyttä elämänkaarta:

Syntyi lapsi syksyllä
Tuulet niin vinhasti vinkui
Tuult’ oli koko elämä,
Nähnyt ei kesää, ei kevättä.
Eli vain syksystä jouluun.

Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa.

Leijona Kivessä näkyi ensinnäkin luovuutena, kykynä ilmaista itseä voimallisesti ylittäen ahtaita aikansa odotuksia, sovinnaisuuksia ja malleja. Hänessä oli voimakas, väkevä ja rikas draamallinen ilmaisuvoima, jota Leijona hyvin kuvaa. Kiven taiteilijaura osui ajankohtaan, jolloin romantiikka oli väistymässä ja realismi astui tilalle. Kivessä oli molempia; hän oli realistinen kansankuvaaja, humoristi, jonka useat näytelmät olivat tragedioita ja tragedisti, jonka murheessa oli myös aina ripaus huumoria. Leijona hänessä oli elämänhaluinen, elämää, luontoa ja ihmisiä rakastava. Aurinko on Leijonan hallitsija. Myöhäinen iltasyntymä asettaa voimakkaan Aurinko/Saturnus - yhtymän Vaa’assa 4.huoneeseen, jossa elämänvoima kaventuu, keskittyy ja luo ehkä vahvan ennaltamääräämisen tunnun elämänkulkuun. Vapaus tehdä mitä vain ja toteuttaa itseä ei olekaan täysin vapaata. Erityisen kohtalokas oli Kiven suhde aineelliseen elämä än. Varhain tiedostaen taiteilijan kutsumuksensa, hän omistautui sille kokonaan ja jäi tuottavan, materiaalisen elämän ulkopuolelle. Häntä tuettiin, hän sai hieman rahallista tunnustusta kirjallisesta työstään, palkintoja, mutta silti kokonaissaldo luovasta elämäntyöstä oli mitättömän pieni.

Mutta olipa Kivi nousu-Leijona tai ei, kartta muuten osoittaa rakenteellista jakautumista, Aleksis Kiven luonne jakautuu astrologisesti melko siististi Isä- ja äiti-lohkoon. Isää edustaa tietysti Aurinko/Saturnus –yhtymä Vaa’assa 4.huoneessa ja äitiä Kuu/Neptunus Kauriissa ja Vesimiehessä. 6.huoneen lopussa. Koko Kiven persoonallisuus voi tiivistää olevan täynnä tätä kahtiajakoisuutta, joka heijastui myös monin tavoin hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Tyypillistä tuotannossa on jako vihamieliseen ulkomaailmaan sääntöineen, lakeineen ja yhteiskunnan edustajineen - ja lempeään, hyväilevään äiti-luontoon. Kiven alkuperäinen, tervevaistoinen minä samaistui uudisraivaajaan, kuten varhaisessa kertomuksessa Koto ja kahleet:

Vapaana asut sinä omalla turpeellas, jonka kamaralta sua kenkään ei karkoita pois. Ja katsos kuinka niityt ovat mehuisat ja mikä muhkea oras tänäkin kesänä lainehtii pellollas. Poikani, huomaitse onnes.

Luonnon rauha ja mahdollisuus olla yksin olivat tärkeitä elementtejä Kiven tuotannossa. Sivilisaation kovuus sai täyden vastakohdan luonnon pehmeydessä ja idyllisessä onnentunteessa, jonka kokemuksen tunsi itsessään. Ollapa omassa oravanpesässä ja kaukana kavalasta maailmasta kuten kuuluisassa runossa Oravan laulu:

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän maailmanpiirii,
Taisteloa allans’ monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Pääällänsä liepottaa.

Tämä kaupunkikulttuurin/sivilisaation ja maalaisympäristön/luonnon välinen ristiriita vaivasi Kiveä koko hänen elämänsä. Se oli eräs koetun elämän ratkaisematon ongelma.

MIEHINEN TEKOJEN MAAILMA JA NAISELLINEN MIELIKUVIEN MAAILMA

Kiven elämänkulku heijastaa vahvaa kaksinaisuutta: Aurinko/Saturnus antoi sitkeyttä puurtaa kirjallisten töiden parissa hyvin epäedullisissa oloissa. Se kertoo tietysti myös köyhästä perhetaustasta, ankarasta ymmärtämättömästä isästä ja kasvusta aikuisuuteen elämän kovien lakien alla. Mutta se antoi myös Kivelle realistin eväät: kyvyn havaita ja kertoa tavallisen ihmisen ja kansanosan elämästä. Kiven Seitsemän veljestä järkytti runbergiläis-topeliaaniseen ruotsinkieliseen traditioon tottuneet sivistyneet ihmiset. Kiven teoksissa oli "oikeaa elämää ja oikeita ihmisiä", jotka tekivät elämästään jotain muuta kuin ihannoituja mielikuvia.

Selvästi Kiven kartta jakautuu kahtia: T-ristiin, jossa on kaikki kovat planeetat: Aurinko/Saturnus/Mars/Pluto ja toisaalla on Kuu/Neptunus/Venus/Merkurius, Vain Uranus ja Jupiter jäävät näiden ulkopuolelle muodostaen Auringon kanssa Isoa ilman kolmiota. Kun Kuulla ja Neptunuksella on kuusio Venukseen ja neliö Merkuriukseen, se on sopiva ilmaisemaan mielikuvien ja kielen kautta sisäisesti koettuja elämyksiä, tunteita ja kauneuden välähdyksiä. Se on Kiven kartan luova puolisko. T-ristiä voisi kuvata elämänkamppailun raskaaksi symboliksi.

Kiven vähäinen juurtuminen maalliseen elämään ja sen velvoitteisiin johtuu myös paljon siitä, että hänen Kuu/Neptunus –yhtymänsä oireili koko ajan etäisyyttä naisiin. Nainen on miehelle kuitenkin ”toinen puoli”, aineellisuuteen juurruttava puoli. Miehisen psyyken puoli naiseen usein heijastaa sitä kuinka hyvin pystyy hyväksymään elämän aineelliset raamit itselleen. Naisellisuus oli Kivelle hämyinen ihanne ja Nainen oli ikuinen puhdas impi, joka käyskenteli kansanlaulunomaisesti ehtoolla kukkivassa, sumuisessa laaksossa. Kuva naisesta on epätarkka ja etäännytetty kuin harson läpi nähtynä tai malli kuvattuna kameralla sukan läpi:

Kuumehen tuskas vuoteellain viivyin
Ja houressa harhailin
Sieluni synkees, sumuses maailmas;
Tok’ neitosen haamu ain
Unieni pilvistös
Ihanana hehkuili.
Kosk oli hän ennen niin kaunis,
Kaunis ja kirkastettu?

Nainen oli selvästi Kivelle tuntematon mysteeri, johon hänen realistinen minäkuvansa ei koskaan tainnut saada hyvää otetta. Siksi miehen psyykessä oleva naisellinen varaus, (C.G.Jungin nimeämä) Anima, toimi kaukaisena muusana, innoittajana. Käytännön elämässä innoituksen lähde oli ihannoitu äiti ja myöhemmin huolehtiva ja omaa epäkäytännöllisyyttä korvaava Charlotta Lönnqvist. Kiven suhde äitiinsä, Annastiina Stenvalliin oli idealisoitu, kuten Kalle Achté psykiatrisessa tutkielmassaan Kivestä toteaa.

KIVEN NAISET

Kivi viehätti naisia. Naiset pitivät häntä komeana miehenä. Kivellä oli todennäköisesti nuorena ylioppilaana muutama lyhyt naissuhde, mutta niistä ei kehittynyt mitään kouriintuntuvaa. Tiedetään hänen olleen ihastunut tai mahdollisesti rakastunut ainakin Albina Palmqvistiin, jolta hän sai rukkaset 1854. Suhde Alina Frasaan ei myöskään ollut muuta kuin kaukainen ihastus. Hilda Lindfors ja Olga Björkman olivat Kiven naistuttavia Fanjunkarissa lukien hänen kanssaan kirjallisuutta. Mistään syvästä eroottisesta suhteesta tuskin oli kysymys heidänkään kanssaan vaikka Kivi suutelikin kerran Olgaa Fanjunkarsin ullakolla. Pisin suhde oli mäntsäläläisen kievarinpitäjän tyttären, Aurora Hemmilän kanssa, jonka kanssa Kivi "seurusteli" usean vuoden ajan epäsäännöllisesti 1865-1869. Auroran vanhemmat lopulta torjuivat sulhaskandidaatin ja etsivät tyttärelleen varakkaamman puolison. Köyhyys esti menemästä naimisiin ja rahattomuus oli syynä kahden kosinnan torjuntaan. Nämä rukkaset olivat myös kova kolaus Kiven itsetunnolle. Veijo Meri on kirjassaan yrittänyt naittaa väkisin Kiveä ja Charlotta Lönnqvistiä, mutta yritys on melko toivoton. Kivi oli 29-vuotias muuttaessaan Lönnqvistin luo Siuntioon ja Charlotta oli jo 49-vuotias eikä erityisen viehättävä ikääntyvä nainen.

Varsinkin Kiven runous ja Seitsemän veljeksen naiskuvat osoittavat, että Nainen oli lähes pyhä olento, mutta jonka luonnetta tai tekemisiä Kivi ei käynyt tarkemmin kuvaamaan. Nainen vilahtaa Kiven runoissa usein liinapäisenä neitona, neitsyenä tai madonnan lempeyttä ja uhrimieltä huokuvana äitinä. Heidän osuutensa jää melko ohueksi ikään kuin Kivi olisi vältellyt vaikean tai hänelle tuntemattoman asian kuvaamista. Seitsemän veljestä on kuvaus pojista ja miehistä, jotka viimein kypsyttyään yhteiskunnan jäseniksi löytävät myös itselleen kumppanin. Naiset olivat joko realistisesti nähtyjä äiti-hahmoja tai intohimoja herättäviä, mutta kaukaisia puhtaita neitseitä.

Kuu/Neptunus on usein suorastaan vihamielinen ihmisen ja aineen välisessä suhteessa. Se heijastaa minän tarvetta idealisoida omia perustarpeitaan. äidin idealisointi ja nostaminen reaalisen elämän yläpuolelle on tavallisin lähtökohta. Samoin usein luonto, luonnonsuojeleminen ja siihen samastuminen esiintyvät tämän kuvion yhteydessä. Sisäisen Mies/Nainen tasapainon kannalta naiset, joita mies kohtaa, eivät täytä tämän ihanne-äidin ominaisuuksia ja tulevat joko hylätyiksi, torjutuiksi tai sitten mies käyttäytyy niin, että nainen itse jättää miehen rauhaan. Mutta kuten sanottu, Kuu/Neptunus sisältää vahvan tarpeen olla rauhassa, vetäytyä omaan passiiviseen maailmaansa, joka voi saada monia muotoja. Kivellä niitä olivat pyrkimys löytää Onnela, Onnellisten Saari, Oravanpesä, metsän syli, jonne voi hukkua ja menettää oma erillinen identiteetti, joka vaatii tulemista toimeen sosiaalisissa suhteissa ja yleisten arvostusten maailmassa. Metsä on Kiven Nainen, Kaupunki ja kulttuuri on Mies. Seitsemän veljestä rakentuu pitkälti tämän jännitteen varaan. Useissa muissakin teoksissaan Kivi etsi ratkaisua tälle sisäiselle ristiriidalle. Usein ristiriita päättyi teoksen lopussa tragediaan, joskus - kuten Seitsemässä veljeksessä ja Nummisuutareissa ristiriita laukesi myönteisesti.

Mutta tämä ristiriita on taustalla Kiven maallisessa köyhyydessä ja kipeydessä. Kiven psyykessä oli tarpeeksi realistista latausta niin että hänen teoksensa aukaisivat tien muille kansankuvaajille ja suomalaisen kirjallisuuden kehittäjille. Se ei riittänyt hänelle itselleen pysymään tietoisena ja keskittyneenä toimeentulemisen ongelmiin. Tämä puoli elämää jäi traagisesti avoimeksi. Hän ei saanut kunnon asuntoa koskaan. Kun syntymäkoti Nurmijärven Palojoella oli huutokaupattavana, hän pyysi veljeään huutamaan sen. Hän haaveili palaavansa sinne asumaan, mutta aikomus ei koskaan toteutunut. Myöhään elämänsä ja tuotteliaisuutensa kallistuessa ehtoopuolelle, Kivi haaveili vielä hankkivansa pehtorin koulutuksen, mutta se jäi parin kirjeen varaan. Toimenpiteisiin hän ei ryhtynyt. Hän oli alituiseen huolestunut veloistaan, joita ei pystynyt maksamaan takaisin. Ne painoivat raskaasti moraalisesti ja psyykkisesti lisäten alemmuuden kokemusta.

KIVEN PSYKOLOGISIA ONGELMIA

Taiteilijat ovat harvoin ristiriidattomia ja sopeutuvia kansalaisia. Taiteen luomisen elinehdot ovat usein erikoiset vaatien taiteilijan persoonallisuuden kaventumista, jotta voisi keskittyä itse luomiseen. Näin oli Kivenkin laita. Hän oli omistautunut kirjoittamiselle ja jostain häneen iskostui jo varhain, että hänestä tulee kirjailija, vieläpä ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Hänen ei tiedetä tehneen kotona Nurmijärvellä mitään erityisiä kotitöitä ja isänsä ammatin hän hylkäsi naurahtaen. Hänessä oli voimakas itsetietoinen piirre, joka kamppaili myöhemmin kehittyvän alemmuudentunteen rinnalla.

Paavo Elo ja Kalle Achté ovat löytäneet Kivestä useita psykologisia häiriintymisen oireita. Hän oli ihmisarka, rajoitti seurustelunsa hyvien ystävien piiriin, ei koskaan viihtynyt isoissa seuroissa tai säätyläisten hienoissa juhlissa. Hän saattoi paeta ikkunasta kun vieraita tuli taloon. Hän kaipasi eristäytymistä ja viihtyi metsillä ja vesillä paremmin kuin ihmisseurassa. Hän lähestyi ihmisiä usein kirjeitse. Asuintoverit kuvasivat häntä synkkämieliseksi, kunnolliseksi, mutta ei järin miellyttäväksi persoonaksi. Hän saattoi olla ärtyisä, musta-valkoinen mielipiteissään ja pariin otteeseen hänen tiedetään käyneen ihmisiin käsiksi. Hän ei kyennyt aktiivisesti auttamaan itseään, ei hankkimaan lisäelantoa muiden opiskelijoiden tavoin käymällä työssä. Hän oli fiksannut elämänsä linjan kirjallisuuden pariin.


Aleksis Kiven kartta

Kiven häiriintyneisyys oli nuoruudessa neuroosin tasoinen ongelma. Hän kärsi alemmuudesta, jonka perimmäisenä syynä oli varhaislapsuuden kyvyttömyys samaistua kylmään isään, joka samaistuminen vie pojan miehuuden maailmaan ja aktiiviseen, kilpailevaan suhteeseen toisten kanssa. Kivi oli oleellisesti passiivinen, mutta sisäinen aggressio tuli ilmi rottinkikepin heilutuksena ja äkisti puhkeavana kiivautena. Hänen psyykensä pohjalla oli koko joukko alentavia ja nöyryyttäviä kokemuksia, jotka hän yritti maksaa takaisin.

Oman ruumiin tilan tarkkailu oli myös luonteenomaista Kivelle. Hän oli alituiseen huolestunut omasta tilastaan ja kirjoitti kirjeissään lähes aina siitä. Hän kärsi yleisestä heikkoudesta, hermojen rasitusoireista, sydämentykytyksestä ja ennen kaikkea päänsärystä, pelkäsi jopa tukkansa kaljuuntumista ja pienempiä terveysongelmia. Hän yritti saada ympäristönsä ihmiset hoivaamaan itseään, mikä kielii keskenjääneestä lapsuuden hoivatilanteesta. Hypokondria, eli luuloteltu herkkyys oman kehon oireille, voi kertoa pakonomaisesta itsetarkkailusta, jonka syyt ovat narsistisen libidon takertumisessa omaan itseen jolloin energiavaraus ei suuntaudu pontevasti ulospäin ulkomaailmaan ja muita ihmisiä kohti.

Suurimmat jännitteet Kiven persoonassa ovat kuitenkin seksuaalisia. Kivi oli tunnetusti askeettinen mies, joka kielsi itseltään sukupuolivietin suoran ilmenemisen. Hänen naissuhteensa olivat enemmänkin haaveellisia toiveita ja romanttisia unennäköjä kuin kouriintuntuvaa todellisuutta. Naiset eivät tulleet lihaksi ja vereksi hänen elämässään. Ei ole erityisen varmaa, että hänen naissuhteensa olisivat johtaneet sänkyyn asti. Itsekieltäymys oli myös ajassa oleva perusmalli eikä vapaata sukupuolielämää katsottu tuon ajan yhteiskunnassa hyväksyvästi. Kiven askeesi ulottui myös syömiseen. Milloin hänellä oli varaa syödä hyvin, hän katui seuraavana päivänä runsasta ateriaa. Kiven persoonallisuuden mallissa sukupuolisen tyydytyksen saaminen johti ilmeisesti suureen syyllisyydentunteeseen. Huhuina liikkui jo Kiven elinaikana vihjeitä, että hän olisi käynyt joskus bordellissa, mutta tästäkään ei ole pitävää näyttöä. Kivi oli klassinen miestyyppi, joka jakoi jyrkästi naisen kahtia: oli olemassa puhdas naisellisuus, äitiys ja erityisesti äidin ja lapsen yhteys ja toisaalta oli olemassa eläimellinen nainen, narttu, huora, joka oli lokaan vedetty madonna- tai nurinkäännetty jumalainen äiti.

Kiven suhdetta naisiin ja seksiin voi luonnehtia psykoanalyysin kielellä kastraatiopelon sävyttämäksi. Sen takana on usein ankara ja pelottava isä-hahmo, joka luo poikaan negatiivisen rankaisun pelon jos lapsi osoittaa kiinnostusta sukupuolielimiään kohtaan ja masturboi lapsena. Kiven kartta sopii tähän hyvin, koska libidon varaus (Mars) on suuren uhan (Pluto) alla ja tulee kielletyksi ja torjutuksi (Aurinko/Saturnus). Kuu/Neptunus ja sen aspektit Merkuriukseen ja Venukseen palvelevat puhtaasti sublimaation tarvetta ja halua elää puhtaasti, joka oli Kivelle jo varhain tiedostettu elämän päämäärä.

Kalle Achté korostaa kirjassaan Kiven itsetuntovaurion merkitystä. Kivi oli tietoinen lahjoistaan kirjailijana, mutta ihmisenä muuten hän kärsi alemmuudesta, joka teki hänestä ärtyisän ja hyökkäävän. Vanhempien välinpitämättömyys ja kannustuksen puute, taloudellinen viheliäisyys, jatkuva vippailu, toisten avun varassa eläminen, naisten taholta tulleet rukkaset ja viimein August Ahlqvistin murskaavat hyökkäykset hänen kirjallista tuotantoaan vastaan olivat niittejä hänen itsetuntonsa arkussa. Itsetuntonsa loukanneena hän sieti yhä vähemmän muiden arvostelua ja ylipäätään minkäänlaista itseensä kohdistuvaa huomiota. Hänelle kehittyi esiintymispelko, joka näkyi arkisesti siinä, että kadulla hänet nähtiin usein juoksemassa kun hän halusi välttää muiden ihmisten katseita. Omien näytelmiensä teatteriesityksiinkään hän ei tiettävästi koskaan lähtenyt. Vain alkoholin vaikutuksen alaisena hän muuttui raisuksi ja villiksi. Hänen koomikon taipumuksensa näkyivät myös silloin: hän osasi matkia tunnettuja ihmisiä, heidän käyttäytymistään, puhetyyliä ja ilmaisua. Vasta elämänsä loppupuolella 1869-70 hän pääsi eroon viinasta ja kirjoitti ystävälleen: ”Klasi on jäänyt.”

Kiven neuroosi kehittyi itsetuntovaurioiden kautta rajatilaksi ja viimein psykoosiksi 1871. Häntä hoidettiin mielisairaalassa ajan ymmärryksen ja hoitokeinojen mukaan. Ensimmäisen käynnin aikana Kivi toipui osittain, mutta seuraavan aikana hän oli jo sulkeutunut omaan maailmaansa. Viimein hänet lähetettiin Albert-veljen luo Tuusulaan parantumattomana. Siellä ollessaan Kivi kehitti taipumuksen puhua latinaa. Tätä on tulkittu loukkaantuneen ihmisen ylemmyyden osoituksena: puhua kieltä, jota muut eivät ymmärrä oli vastine Kiven kirjallisuuden saamalle ymmärtämättömyydelle.

KIVEN AINEELLINEN ELÄMÄ

Aleksis Kivi eli vaatimattomasti; lapsuudenkoti oli köyhä - mutta ei Palojoen kylän mittapuun mukaan köyhimpiä. Koululaisena ja opiskelijana hän asui muiden nurkissa, myöhemmin sukulaisten luona. Usein hän joutui turvautumaan toisiin, rikkaimpiin ystäviinsä, tukijoihin ja säätyläisiin saadakseen rahaa. Vasta muuttaminen Charlotta Lönnqvistin luo Siuntion Fanjunkarsin kartanoon 1864 toi Kiven elämään tasaisuutta ja varmuutta kun vauras emäntä pystyi tarjoamaan kirjailijalle sekä mukavan asunnon että säännöllisen ruuan. Kivestä tiedetään, että hän saattoi elää senaikaisten mittapuidenkin mukaan vaatimattomasti leipää ja vettä nauttien. Usein hän kuvasi elämäänsä ”vankilaksi”, jossa oli kumarruttava matalan katon alla sopivaan asentoon. Ajat ovat muuttuneet – voisi sanoa kääntyneet vastakkaiseksi – nykyään mitätönkin kirjailija voi saada jatkuvasti valtion tukea niin, että pystyy syömään, juomaan ja naimaan pikkuporvarin tavoin.

Kiven luova kirjailijatyö kesti Kullervon julkaisusta 1861 vuoteen 1870, jolloin Seitsemän veljestä ilmestyi. Kirjailijatyö ei jäänyt suinkaan huomaamatta. Häntä tuettiin jo kouluaikana, jolloin hän sai 100 ruplan vuotuisavustuksen rikkaalta Krohnin suvulta. Hänen ensimmäinen merkittävä näytelmänsä Kullervo palkittiin 16.3.1860 150 hopearuplalla. Toinen näytelmä, Aino, sai sekin ylioppilailta 100 mk:n kehotuspalkinnon 1861. Nämä summat eivät ole päätähuimaavia ja voidakseen saada tuotteensa edullisemmin myytyä, Kivi kustansi Kullervon lopullisen version julkaisemisen itse lainaamillaan rahoilla ja myös Nummisuutareita varten hän lainasi 150 hopearuplaa. Suurin yksittäinen menestys tuli Kivelle 1865, jolloin hänelle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto, 2500 mk. Se vastaa noin puolta virkamiehen vuosipalkasta. Isän kuollessa 1866 Aleksille jäi perintöä 337 mk 60 penniä. Kivi jatkoi omien teoksiensa kustantamista; runokokoelma Kanervala ja näytelmä Kihlaus ilmestyivät painosta ja 1867 Karkurit ja Yö ja päivä. Talvella 1867 valmistui laaja romaani Seitsemän veljestä. Kiven kulturellit ystävät järjestivät hänen tukemisekseen teatterinäytännön, josta tuli rahaa 300 mk. On laskettu, että hänen aktiivisen luomiskauden vuositulonsa olivat huomattavasti heikommat kuin kirvesmiehen. J.L. Runeberg, ruotsinkielisen kulttuurin puolijumala, sai 1858 kansalaislahjoituksena 40000 mk:n omaisuuden verrattuna Kiven vaatimattomiin palkintoihin ja lahjoituksiin.

Kiven tarpeet olivat vähäiset, mutta siitä huolimatta hän näki joskus suoranaista nälkääkin. Varsinkin viimeisinä elinvuosinaan kun hän oli jo sairastunut parantumattomaan synkkämielisyyteen, hän ei saanut tarpeeksi ruokaa. Kun häntä Tuusulaan tervehtimään tulleet ystävät Helsingistä näkivät hänet viimeisenä elinvuotenaan 1872, he pelästyivät Kiven kalpeutta, silmien hullua hehkua ja tämän laihuutta. On helppo ajatella, että Kiven elämää olisi voitu jatkaa jos hän olisi kunnon hoitoa, monipuolista ravintoa - ja tietysti henkistä tukea. Mahdollisesti myös 1866 saatu lavantaudin tartunta heikensi hänen kuntoaan. Kuollessaan viimein pieneen mökkiin, jossa hädintuskin pääsee nykyihminen kääntymään, hänen karttansa 4.huone näytti sulkevan kohtalon sinetin Auringon ja Saturnuksen ahtaaseen konjunktioon. Kärsimys ja omien ahtaiden rajojen kanssa kamppailu oli koettu elämänväsymykseen asti. Paradoksaalisesti 4.huone osoittaa elämän lapsuuden mallit ja viimein se viittaa ympyrän sulkeutuessa olosuhteita, joissa minä palaa juurilleen ja antaa elämän pois.

Kiven aikalaisille ja suomalaiselle kulttuurielämälle jäi kiusallinen ja karmallinen muisto taiteilijasta, jonka uraauurtavan merkityksen seuraavat sukupolvet yhdestä suusta myönsivät, mutta elinaikanaan Kivi kulki juoksujalkaa stigmatisoituna, merkittynä miehenä, "rosvoromaanien sepittäjänä", "hulluna kirjailijana", jolle naurettiin ja jolle osoitettiin kaikin tavoin hänen elämänsä ja persoonansa mitättömyys.

KIVEN SUHDE YSTÄVIIN

Vaikka Kivellä oli vaikeuksia sopeutua normaaliin sosiaaliseen elämään, hänen ystäväpiirinsä oli kuitenkin yllättävän laaja. Hän solmi nopeasti tuttavuuksia ja tuli näennäisesti toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Lapsena hän ansaitsi kotipiirissään johtajan paikan koska osasi loihtia leikkeihin toden tuntua. Koululaisena häntä kiusasi omat puutteelliset lähtökohdat, pukeutumisen julkituoma köyhyys ja syntyperä. Parempiosaiset kiusasivat häntä, räätälin poikaa Nurmijärveltä. Myöhemmin opiskeluaikoina hän liikkui suomenmielisten ylioppilaiden seurassa ja oppi tuntemaan koko joukon tulevia merkkimiehiä. Eräs hänen parhaita ja pitkäaikaisempia ystäviään ja tukijoitaan oli Fredrik Cygnaeus, tuleva kansakoululaitoksen isä, joka tuki Kiveä usein sekä henkisesti ja taloudellisesti. Kivi kuitenkin tiedosti hyvin oman erilaisuutensa suhteessa häneen todeten, että Cygnaeuksella "ei ole intohimoja". Kovin läheiseksi persoonallisesti ystäväksi Cygnaeusta tuskin voi sanoa.

Persoonallisempia Kiven ystäviä olivat Robert Svanström, Emil Nervander, Edmund Palmqvist, E. A. Forssell ja F. F. Holmström, J. E. Salomonsson-Kallio, Thiodolf Rein, A. G. Swan ja Lindforsin veljekset. Kaikki nämä valmistuivat aikoinaan yliopistosta ja hankkiutuvat kukin orastavan suomalaisen kulttuurin ja hallinnon virkatehtäviin. Useimmat nousivat korkealle sosiaalisesti ja ammatillisesti. Kivestä pidettiin ystäviensä piirissä vaikka useimmat lienevät tunnustaneen, että Kivi saattoi olla vaikea ihminen, jonka mielialat vaihtelivat yllättävästi lempeydestä kiivauteen. Kivi oli useimpia ystäviään useita vuosia vanhempi johtuen siitä, että hänen ylioppilaaksi tulonsa kesti tavallista kauemmin. Kivellä oli sosiaalista verkostoa, mutta harva elämäkerta jättää mainitsematta sen, että toveripiiri myös tuki kirjallista uraansa aloittelevaa taiteilijaa taloudellisesti. Jotkut ovat sanoneet, että Kivi eli ainaisessa vippikierteessä maksellen uudella vipillä vanhoja. Itse Snellmanninkin tiedetään lainanneen Kivelle rahaa.

Kivi osallistui aikansa ylioppilaselämään hänelle tyypilliseen tapaan ollen mukana, mutta etäisesti ja itseään rajoittaen. Hän haki toimintaa nuorsuomalaisten miehittämästä pohjoispohjalaisesta osakunnasta, jossa oli ilmeisesti riehakkaampi meininki kuin uusmaalaisessa osakunnassa. Kivi saattoi viinapäissään äityä vallattomaksi matkien ihmisiä, pilkaten auktoriteetteja ja dramatisoiden kohtaamiaan ihmisiä ja tilanteita. Monet ystävät ovat muistelleen hänen erikoisia luonteenpiirteitään, jotka ulottuivat umpimielisyydestä ja ankaruudesta itseä kohtaan aina kykyyn nähdä elämä hulvattomana leikkinä. Ystävät olivat sekä läheisiä että kaukaisia, mutta perin tarpeellisia Kivelle. Kiven kuoltua, hänen ystävänsä alkoivat kukin luoda mielikuviaan kirjailijasta, jonka merkitys oli vasta hahmottumassa. Ystävistä Emil Nervanderin sanotaan aloittaneen Kiven ihailun. Hän oli kirjailijan ensimmäinen fanittaja.

ELÄMÄNTAISTELU - T-RISTI

Kiven kartalla Kuu/Neptunus alkoi myöhemmin muuntaa muotoaan Kiven elämässä. Sisäisen rauhan ja onnen utopian tilalle kasvoi viimein pako elämästä. Tähän tietysti osallistui Kiven horoskoopin muutkin tekijät. Voisin mainita koko T-ristin: Aurinko/Saturnus oppositiossa Plutoon neliössä Marsiin. Aurinko/Saturnus rajasi hänen elämänsä intensiiviseen yksityisyyteen - ja yksinäisyyteen. Pluto 10.huoneessa toi hänen merkityksensä ja kirjallisen pellon uudisraivaajan (Oinas) tehtävänsä esiin vasta selvemmin jälkipolvien arvostuksien kautta. Mars miehisen energian ja itsekkäiden tarpeiden symboli on Ravussa, Marsille heikossa merkissä ja piilotettuna 12.huoneeseen, joka oirehti Kiven vetäytyvää ja passiivis-aggressiivista luonnetta. Koskaan hän ei vaatinut itselleen sitä asemaa ja elintasoa, joka hänelle suurimpana suomalaisena kirjailijana olisi kuulunut. T-risti kokonaisuudessaan on selvä itsetuhoinen kuvio, jossa näkyy Kiven voimakas itsehillintä, jota tarvittiin pitämään aisoissa erittäin raskasta ja kiihkeän elämänjanoista libidoa, seksuaalista energiaa. Keskitetyn elämänvoiman purkautuessa luomiskauden jälkeen, se hajotti Kiven minäkuvan. Aikaisemmin mainittu kastraationpelko asuu syvässä tämänlaisessa kuviossa, jossa miehinen seksuaalisuus (Mars) joutuu sopeutumaan Pluton luoman tabukiellon ja rangaistuksen pelon vuoksi ja kuvion viimeistelee suora torjunta, jota Saturnus edustaa.

Psyykkisesti T-ristin taustalla on Kiven Isä-kuva Aurinko/Saturnus, joka kertoo etäisestä, kylmästä suhteesta isään, jonka auktoriteetti ja rankaisuvalta on pelottavaa ja luotaantyöntävää. Isään on vaikea samaistua. Pluton oppositio ja Marsin neliö tähän pariin viittaa sisäiseen vihaan Isä-hahmoa kohtaan. Isä ei ollut Kivelle ainoastaan pelottava auktoriteetti vaan myös alitajuisen vihan ja aggression kohde. Isän tylyys saattaa tuhota pojan luontaisen elämäntahdon ja vapauden toimia omien impulssiensa mukaan.

Kun Kuu/Neptunus ei enää elämänpettymysten myötä jaksanut kannatella idealistisella kauneuden ja hyvyyden tasolla elämää, T-risti alkoi saada jalansijaa käyttäytymisessä. Kivellä oli joitakin raivokohtauksia, jotka kielivät pidätetystä raivosta ja vihasta, jota hän oli pullottanut koko elämänsä. Samoin hänen juopottelunsa, jotka saattoivat päättyä delirium-kohtauksiin paljastivat myös sisäisen itsetuhoisen motiivin. Kuu/Neptunus sanoo viimein: turhaa on lopulta kaikki pyrkimys ja itsetietoinen yrittäminen. Itsekieltäymys, askeesi, tabujen saartaman elämänvietin hallinta ei lopulta onnistunut ja taantuma varhaisempaan, jäsentymättöm ään ja pirstaleiseen itsetiedostukseen jäi pysyväksi. Elämän jälkien täydellinen hävittäminen ja tuskattomaan tyhjyyteen palaaminen tuntuivat elämän viheliäisyyteen verrattuna tavoiteltavana päämääränä kuten tunnetussa runossa Ikävyys, jonka viimeiset säkeet ovat nämä:

Mun hautani
Nyt kaivakaat halavain suojaan
Ja peitol mustal se peittäkäät taas, Sitten ainiaksi
Kartanostain poistukaat;
Mä rauhassa maata tahdon.

Ja kumpua
Ei haudallein kohokoon koskaan,
Vaan multa kedoksi kumartukoon,
Ettei kenkään tiedä,
Että lepokammioin
On halavan himmeän alla.

Elämän pehmeys ja hyvyys, joka on luvattoman kaukana kauniissa, mutta haavekuvan kaltaisissa projisoiduissa eteerisissä naiskuvissa, taivaallisissa mielikuvissa, on muuttanut muotoa ja Nainen vaihtui myös Tuonelan tytiksi, joka kutsuu elämästä luopunutta kirjailijaa kuolemaan kuten runossa Tuonen lehto:

Siell’ on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella,
Helmassa Tuonelan immen.

Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma.

Kun Nummisuutarin Esko viimein saa rauhan myttyyn menneen naimakaupan jälkeen ja kun veljekset muuttuvat puolivilleistä metsäläisistä kyläyhteisön kunniallisiksi jäseniksi, sovitus Isä- yhteiskunnan (Aurinko/Saturnus) ja äiti-luonnon (Kuu/Neptunus) välillä saatiin aikaan sovitus. Sovitus ja rauhaan pääseminen esiintyi kantavana teemana myös useissa muissa teoksissa. Niin päähenkilöiden sisällä kuin yhteisössä rauha ja sopusointu palasi. Kiven runoissa tosin sovitus on usein myös vasta kuolemassa, jonka kirjailija koki viimeisenä neptunisena (Astrologiassa Neptunus=luopuminen, poisantaminen, passiivinen onnentunne sulautumise kokemuksena, transsendenssi). vapautumisen keinona. Mutta omassa elämässään Aleksis Kivi ei osannut yhdistää näitä psyykensä kahta napaa toisiinsa saumattomasti. Lopputuloksena jaakobinpainista oli kestävää luovuutta ja taidetta, mutta Kiven käytännön elämän kannalta se merkitsi typistettyä, köyhää, velkaista ja sairasta elämää, jossa terve itsetunto nöyryytettiin perusteellisesti. Laulujen lunnaat oli maksettava kalliisti omalla elämällä.

Kirjallisuutta:

Achté, Kalle: Syksystä jouluun, Otava 1982

Ekelund, Erik: Aleksis Kivi, Caius Kajanti, 1966

Elo, Paavo: Aleksis Kiven persoonallisuus, WSOY, 1950

Laitinen, Kai: Aleksis Kiven kaksi maailmaa teoksessa Metsästä kaupunkiin, Otava, 1984

Meri, Veijo: Aleksis Stenvallin elämä, Otava, 1975

Puokka, Jaakko: Paloon Stenvallit, Otava 1979

Rahikainen, Esko: Kivi, Gummerus, 1984

Tarkiainen,Vilho: Aleksis Kivi - elämä ja teokset, Otava, 1950

CD-romppu Aleksis Kivi, CompOpus, 1999.

Teokset:

Kullervo – tragedia 1860, uusi versio 1863
Nummisuutarit – kansankomedia 1865
Kanervala – runoja 1866
Olviretki Schleusingeniin – Saksaan sijoitettu komedia 1866
Yö ja päivä – näytelmä 1867
Karkurit - näytelmä 1867
Canzio – Italiaan sijoitettu näytelmä 1868
Kihlaus – kansankomedia – näytelmä 1868
Sankarinteko – näytelmä 1868
Alma – näytelmä 1869-70
Selman juonet – näytelmä 1869-70
Seitsemän veljestä – romaani 1870
Lea – raamatullinen näytelmä 1871
Margareta – historiallinen näytelmä 1871
Leo ja Liina – postuumi näytelmä




Raimo A Nikula 2001 - Astro Logos -lehti no 39/2001

Takaisin arkistoon