Alasolmukohtaloita

Alasolmua kuvaavia nimityksiä astrologian sisällä on useita. ”Varastotietoisuus” on yksi. Solmut keräävät Maan ja Kuun kiertoradan leikkauskohtiin nykyisen (Maa) ja menneisyyden (Kuu) yhteisiä kokemuksia. Niistä syntyy, puristuu kokoon, sielullisen kehityksen keskeisiä paketteja, jotka vaikuttavat meidän kartoillamme tavalla, joka riippuu Solmujen suhteesta planeettoihin. Alasolmu erityisesti on perinteisesti ollut tekemisissä ihmisen sielullisen historian kanssa. Joko se on ymmärretty esoteerisena käsityksenä ”menneistä elämistä” tai ilman sitä, psykologisena käsitteenä, johon kuuluvat lapsen saamat varhaiset ehdollistumat, toistuneet lapsen psyykeen sinetin lailla painautuneet muistijäljet, elämykset ja tunteet, jotka pyrkivät toistumaan muodossa tai toisessa myöhemmin aikuisen ihmisen elämässä.

Asia ei ole mitenkään helposti ymmärrettävä ja ”sielun menneisyys” voidaan ymmärtää monin tavoin. Mutta raapaiskaamme edes vähän pintaa. Katsotaan esimerkkihenkilöiden avulla miltä tämä asia näyttää elävässä elämässä.

Alasolmu/Aurinko

Alasolmun ja Auringon konjunktio löytyy kartalta Jenni Haukiolta. Mitä Aurinko voi suoda Alasolmun kanssa elämän lähtökohdiksi? Hyvän aseman, kultalusikan suuhun, melko häiriöttömän elämän (ellei aspektit pilaa sitä mahdollisuutta). Aurinko on kultaa ja kunniaa, toisten yläpuolelle nousua tai vapaata itsetoteutuksen mahdollisuutta, luovuutta ja karismaa. Se voi kohottaa ihmistä ja tarjota vapaalipun elämän hyviin puoliin. Aurinko/Alasolmu kuvaa sielullista menneisyyttä, jossa ihminen on pyrkinyt elämään korkeiden standardien mukaan, edustanut jotain keskeistä arvoa, asiaa tai sukulinjaa. Aurinko/Alasolmu voi tietää erikoisasemaa elämässä, josta käsin voi tarkkailla korkealta mitä muurahaiset alhaalla puuhastelevat. Jos kuitenkin jää tähän erikoisasemaan ilman omia ponnisteluja ja kehitysimpulsseja, voi päätyä asemaan, jossa ei voi oikeasti tehdä mitään vaan saa laulaa kultaisessa häkissä. Kuvastaako Alasolmu/Aurinko ihmisiä, joiden sielullinen menneisyys heijastaa etuoikeutettuna olemista kansakunnan kaapin päällä? Menneestä loistosta ja etuoikeuksista on vielä jotain jäljellä?

Sama asema on mm. Eleanor Rooseveltilla (Vaaka) ja Kate Middletonilta (Kauris) Kim Yo-Jongilla,Pohjois-Korean presidentin nuoremmalla siskolla, joka on alkanut nousta puoluejohtoa kohti – johtavien henkilöiden läheisiä kaikki. Krisse Salmisen prinsessa-rooli vastaa konjunktiota hänen kartallaan Härän merkissä. Sama löytyy Kirka Babitzinin kartalta, Neitsyestä ja Vesa-Matti Loirilta, Kauriista. Poliitikoista se löytyy Osmo Soininvaaran kartalta. Onko Aurinko/Alasolmu merkki jonkinlaisesta Lady-in-Waiting – roolista? Zimbabwen pitkäaikainen pääministeri ja presidentti, Robert Mugabe joutui viimein luopumaan vallastaan marraskuussa 2017 – Alasolmu/Aurinko Kaloissa.

Alasolmu/Kuu

Kuu voi Alasolmun kanssa paljastaa sielullista menneisyyttä ja ehdollistuneita käyttäytymisen kuvioita, joissa on oleellista halu saada yhteys tavallisiin ihmisiin, kansaan tai kaduntallaajiin, taviksiin. Se voi esiintyä henkilön nykyelämässä kykynä vaistota mitä ihmiset yleensä haluavat, mikä pyörittää heidän elämäänsä, mitä heille voisi tarjota, ideoita, tuotteita, ideologioita, elämyksiä, viihdettä. Tällainen kuvio on kartallaan kansainvälisesti menestyneen muotitaiteilija Paula (Paola) Suhosen kartalla (Kaksonen- vaihtuvat asiat, muodit, trendit). Suhonen on vaatesuunnittelija, muotoilija ja trendien suunnannäyttäjä. Onpa hän julkaissut yhden lastenkirjankin. Hän on menestynyt suuressa maailmassa, New Yorkia myöten.

Konjunktio on myös lappilaisella kädestä suuhun eläneellä boheemilla taiteilijalla, Kalervo Palsalla ja Ex-pääministeri Paavo Lipposella, jota syytettiin nuorena ylimielisyydestä, vanhemmiten hän opi lähestymään paremmin kansaa. Juhani Palmun taide on saanut yleisöä ja ostajia vaikka taiteilija on hieman tehtaillutkin taiteensa parissa. Myös Hannu Salamalla on konjunktio (Kaksosissa); hän tiesi mitä tamperelaiset sällit halusivat elämältä.

Alasolmu/Merkurius

Alasolmun ja Merkuriuksen konjunktio on mm. Nobelilla palkitun Martti Ahtisaaren kartalla. Merkurius tuo menneisyydestä kykyä puhua, neuvotella ja pyöritellä sanoja. Sielulliseen menneisyyteen saattaa kuulua oppimisen tärkeys, kyky ymmärtää asioiden merkityksiä ja ilmaista niitä muille. Oppineen professorin tai tutkijan tai kielimiehen avut voivat putkahtaa nykyelämäänkin mukaan.(Ahtisaari on kansakoulun opettaja alkuperäiseltä ammatiltaan). Merkurius/Alasolmu takaa usein pääsyn puhumaan tärkeistä asioista, odotetaan että henkilöllä olisi merkittävää sanottavaa tai ilmaistavaa. Elämä voi vaatia juuri ilmaisukyvyn ja tyylitajun kehittämistä, kielen tai kielten oppimista eikä lukeneisuuskaan tai oppineisuus ole huono juttu.

Vastaava kuvio löytyy myös 1700-luvun viisuntekijältä, Carl Michael Bellmannilta, musiikkikriitikko Seppo Heikinheimolta, terapeutti Tommy Hellsteniltä ja Hollywood-elokuvia tehneeltä Renny Harlinilta.

Renny Harlin syntyi Reijo Harjomana Hyvinkäällä. Kuka uskoisi? Hän imeytyi heti nuorena Hollywood-elokuvaan ja muutti Amerikkaan ja vaihtoi nimeä ja solmi suhteita. Hän pääsi pinnalle Cliffhanger-elokuvan myötä ja on tehnyt epätasaisen sarjan Hollywoodin valtavirtauksen mukaisia toimintaelokuvia, jotka on tarkoin laskelmoitu tuottamaan mahdollisimman paljon. Merkuriuksen ja Alasolmun konjunktio on Oinaassa eikä Venuskaan ole kaukana. Solmujen (molempien) muut aspektit osuvat Marsiin ja Uranukseen joten mieltymys väkivaltaisiin elokuviin alkaa olla selvä.

Alasolmu/Venus

Entä Venus ja Alasolmu? Jollain tavalla ihmisen sielullisuus kietoutuu rakkauden ja rakastetuksi tulemisen tarpeen ympärille. Psyyken menneisyydessä voi olla toistuvia rakkaudettomuuden kokemuksia, yksin jäämisen, hylkäämisen muistoja. Niitä vastaan ihminen voi toimia yrittäen varmistaa että saa paljon hyväksyntää, suosiota ja rakkautta.Tai vaihtoehtona on rakkauden alikorostus, yksinäisenä eläminen ja tietämisen tarpeen ylikorostus. Tällaisesta tilanteesta lähtee liikkeelle esim. Paris Hiltonin elämä. Hänen Alasolmu/Venus -konjunktionsa on Vesimiehessä, joka on pitänyt häntä median silmätikkuna muutaman vuoden. Rikas, hemmoteltu kakara, sitähän hän on. Asema kansainvälisenä trendi-ikonina, jonka aseman on luonut tiedotusvälineet. Hänen oma panoksensa muotialalla on ollut vaatimaton, mutta näkyvyys suurta. Osaako hän käyttää Alasolmu/Venus -perintöä viisaasti hankkiutumalla kasvattavaan rakkaussuhteeseen tai avioliittoon, jää toistaiseksi avoimeksi. Tilannetta kärjistää se, että Yläsolmun kanssa on konjunktiossa Kuu, toinen naiseuden symboli.

Jorma Hynnisellä on konjunktio Oinaassa. Antti Eskolalla on tämä myös, Sosiologian professori, joka kirjoitti myöhemmin myös jumala-suhteestaan. Suosittu kirjailija Arto Paasilinna sai kosolti menestystä, mutta romaanitaide jäi kehittämättä. Edesmenneellä teatterin uudistajalla, Jouko Turkalla on myös konjunktio – Kaloissa.

Alasolmu/Mars

Laura Huhtasaaresta oli viime vuonna puhetta. Kartta on kokonaisuutena arvoitus kun kellonaika puuttuu, mutta Alasolmun ja Marsin konjunktio loistaa Kaloissa. Mitä Mars haluaa meistä, mitä menneisyyden kaavoja ja elämänsisältöä se tuo esiin. Se viittaa kiivailijaan, joka innostuu, innostuu joskus liikaa, lupaa liikoja tai hyökkää vastustajan kimppuun usein valmistautumatta. Raamatussa on henkilö, Simon Kiivailija, joka oli yksi aposteleista. Mars Alasolmun kanssa viittaa ehdollistumiin tai sielulliseen menneisyyteen, jossa henkilö on ollut taisteluasenteessa maailman tai jonkun ihmisen tai miesmaailman (naisten kohtalossa) kanssa. Alasolmu on Kaloissa, jossa on paljon auttamisen halua, kykyä samastua ihmisiin, ihmisjoukkoihin, jotka ovat alakynnessä tai joita sorretaan tai ylenkatsotaan. Huhtasaaren kartalla Alasolmu/Mars aktivoi jatkuvasti tätä vähemmistö vastaan enemmistö -välistä suhdetta, joka saa hänet esiintymään, puhumaan toisin kuin muut poliitikot, jotka ovat oppineet ”maan tavoille” ja jotka tavoittelevat maksimaalista äänestäjäkuntaa muotoilemalla sanottavansa niin että kaikki voisivat siihen uskoa. Ja näinhän tulee sanottua yleensä ei-mitään.

Sama konjunktio löytyy Pentti Linkolan kartalta (kriittisestä Neitsyessä). Vastavirtaan on hänenkin ajattelunsa päätynyt, huomattavan perusteellisesti. Helvi Hämäläisen Alasolmu oli DS:llä ja tuloksena oli katkeruus Olavi Paavolaista kohtaan, joka jätti hänet.

Petteri Järvinen on se henkilö, jota haastatellaan tietokoneasioista ja tietoturva-asioista. Hän on dipl.ins.joka on kirjoittanut lukuisia kirjoja tietokoneista, käyttöjärjestelmistä ja sovelluksista. Hän syntyi vuoden 1962 suuren Vesimies-stelliumin aikaan -viisi planeettaa tässä merkissä. Hän on oppinut (Alasolmu/Jupiter) yhdellä alalla – sillä vesimiesmäisellä alalla, tekniikan ja teknologian parissa.

Alasolmu/Jupiter

Winston Churchillin kartalla on Alasolmun ja Jupiterin konjunktio Vaa’assa. Churchill on edustava tapaus sen merkityksestä. Hän oli Englannin kantava moraalinen kurkihirsi II maailmansodan aikana. Hän kokosi taakseen yhtenäisen, omaan itseensä luottavan kansakunnan, piiskasi ja rohkaisi brittejä kohtaamaan arkkivihollisen Saksan hyökkäykset maalla, merellä ja ilmassa. Lopulta hän hahmotteli II maailmansodan päätöksen kolmen voittajan, Stalinin, Rooseveltin ja itsensä edustamassa kokouksessa 1945. Churchill on kaiken puolin liiankin hyvä esimerkki Alasolmu/Jupiterista. Hän oli vanhaa sukujuurta, jossa oli jo ollut poliitikkoja ja muita vaikutusvaltaisia ihmisiä. Jopa nimi,Church (kirkko) Hill (mäki, kukkula) on kuvaava: kirkko mäellä, uskon tyyssija kylän keskellä. Churchill oli maailmansodan aikana Englannin puolustustahdon symboli. Hänen sielulliset juurensa olivat Jupiterissa, laajoissa yhteiskunnallisissa vaikutusvaltaisissa tehtävissä toimineen yksilön valmiudet olivat koossa hänessä. Hän tuskin toi mitään uutta tähän kaavaan, mutta toimi sen mukaan omana pääministeriaikanaan, kriisiaikoina. Kun II maailmansota kärsimyksineen ja kiirastulineen oli ohi, Churchillin tehtävä oli ohi, hän alkoi nopeasti olla symboli menneestä ajasta, josta haluttiin päästä eroon. Jupiter/Alasolmu voi viitata ihmiseen, joka ymmärtää asioiden laajoja linjoja, tai joka on kerännyt valmiuksia opettaa, kasvattaa.

Konjunktio löytyy myös kansanedustaja Maria Guzeninalta. Mukana on myös Uranus. Sibelius-Akatemian opettaja Anja Ignatiuksella on sellainen myös. Samoin se löytyy tietokoneisiin perehtyneeltä Petteri Järviseltä – Vesimiehestä tietty.

Alasolmu/Saturnus

Vuonna 1962 syntyneillä on melkein kaikilla Alasolmun ja Saturnuksen konjunktio Vesimiehessä. Hitaiden planeettojen ja Solmujen aspektit eivät enää ole yksilöllisen kohtalon mukaisia vaan kollektiivisia asioita. Ne ovat voimassa niin kauan että niiden aikana ehtii syntyä kokonainen vuosiluokka (Saturnus) tai useampi vuosiluokka (Uranus, Neptunus, Pluto) Timo Soinilla on -62 syntyneenä Alasolmun ja Saturnuksen konjunktio myös. Vesimies merkkinä kertoo että tällainen ihminen pyrkii toimimaan demokraattisten, tasavertaisten ja oikeudenmukaisten periaatteiden ja näkemyksen kautta omassa yhteiskunnassaan. Ja toimintaa säätelee Saturnus, joka tietää sopeutumista valtion hierarkioihin ja sääntöihin tai jonkun rajatun säännön tai lain puitteissa. Puoluepukarointi voi sopia Vesimieheen, mutta Saturnus johtaa usein kiistoihin johtajuudesta. Kenties Soinin sielullinen menneisyys, ”edelliset elämät” juontuvat kokemuksista, joissa hän on halunnut johtaa jotakin kansanosaa tai uskoa tai aatetta, mutta on kietoutunut omavaltaisuuteen ja joutunut lopulta eristyksiin ja pois vallan keskiöstä. Soinin kartalla solmuakselin neliö Neptunukseen toimii myös omia itsekkäitä intressejä vastaan. Saturnus/Alasolmua voi yrittää paeta heittäytymällä vastuuttomuuden vastarooliin ja kapinoimalla auktoriteetteja vastaan, mutta se onnistuu vain lyhyen aikaa.

Konjunktio löytyy myös James Randilta, joka on sullonut totuuskäsityksensä fanaattisesti ja äärimmäisen karkeasti tulkitun skeptisismin rajojen sisälle. Andy McCoy edustaa vastaroolia, todellisuuden painoa paossa rock’n rolliin ja huumeisiin, mutta vanhemmiten sopeutuneena todellisuuden seinien sisälle. Jotkut elävät läpi salaliittoteorioita kuten Rauni-Leena Luukanen – konjunktio Oinaassa ja 12.huoneessa. Entä Aki Sirkesalo, joka hukkui perheineen tapaninpäivän tsunamissa Phuketissa? Konjunktio samoin Vesimiehessä ja osaana suurempaa T-ristiä (Alasolmu/Saturnus-oppositio-Aurinko/Yläsolmu-neliö-Neptunus. Neptunus (valtameri) on tämän T-ristin kärkiplaneetta.

Alasolmu/Kheiron

Kheironin rooli, paljastuuko se Alasolmun kanssa ollessaan? Alasolmu/Kheiron-konjunktio on mm. Remu Aaltosella. Romani-suvun vesan elämä ei näyttänyt hääppöiseltä kunnes hän löysi tiensä rumpujen ja rockin pariin. Muuten hänestä olisi kenties tullut pikkurikollinen. Konjunktio on Skorpionissa ja vieläpä lähellä Askendenttia. Alasolmu/Kheiron voi vaatia kehittämään eloonjäämiskykyjä. Henkilön sielullinen menneisyys saattaa olla kytköksissä vähemmistöihin, kärsimyksiin tai erikoisiin elämäntapoihin tai fyysisiin avuihin. Konjunktiossa paljastuu tarve kehittyä ja kasvaa, sopeutua maailman menoon ja ottaa omat heikkoudet ja puutteet vakavasti tai ehdollistaa itselleen parempi elämä harjoittelemalla, purkamalla pois kielteisiä tapoja ja tottumuksia.

Sama konjunktio on myös Ruben Oskar Auervaaralla, naistennaurattajalla. Mutta eihän se naisten hyödyntäminen ole kokopäiväistä huvittamista, kyllä se työstä käy. Konjunktio on Vesimiehessä ja 4.huoneessa=onneton kasvuympäristö, joka jätti elämäntunteen kovin vajaaksi. Tiina Lillakin konjunktio on Kaloissa. Ex-urheilija, nykyisin vaihtoehtoterveyden parissa. Sofi Oksasen konjunktio on Oinaassa ja 3.huoneessa (kärsimyksistä kirjoittaminen). Ilpo Hakasalo, pitkän linja radiotoimittaja, joka jostain syystä teki itsemurhan – neliö myös Neptunukseen.

Alasolmu/Uranus

Alasolmun ja Uranuksen suhde on alunperin kärjekäs. Onhan kyse menneisyyden (Alasolmu)ja tulevaisuuden (Uranus) kohtaamisesta. Kaksi vastakkaista prinsiippiä näyttää kohtaavan toisensa. Tuhoavatko ne toisensa niin että tuloksena on pattitilanne? Tätä voi kysyä Pohjois-Korean nykyisen johtajan, Kim-Jong Unin kohdalla. Hänellä konjunktio on Jousimiehessä. Pohjois-Korea on valtiona eristynyt ja diktatorinen. Se on kehittänyt itsestään ydinasevaltion samaan aikaan kun kansa on nähnyt nälkää. Se uhraa kansalaisiaan saavuttaakseen pelottavan aseman maailman valtioiden joukossa. Kim-Jong Un varmasti tietää että joitain muutoksia pitää tehdä jotta Pohjois-Korea saavuttaisi vakaamman talouden ja elintason. Sen on avauduttava ja kehitettävä teollisuuttaan (Uranus), mutta miten se onnistuu tuhoamatta samalla kansallista ja sukunsa (hän on kolmas diktaattori samasta suvusta) perinnettä (Alasolmu). Tavallisten ihmisten elämässä Alasolmu/Uranus voi merkitä tarvetta tehdä jotain uutta perinteen pohjalta. Tai on tarjottava perinteistä puettuna uuteen kuosiin. Tai on tutkittava menneisyyttä nykyisin menetelmin ja ajatuksen asein. Tai lähdettävä omaa menneisyyttään karkuun.

Eino Grönillä on konjunktio, samoin Harry Harkimolla. Suomen tunnetuin tiedemies kautta aikojen, Edward Westermarck, sosiologian professori, on tyyppiesimerkki - konjunktio Kaksosissa.

Alasolmu/Neptunus

Kaikista planeetoista, Neptunusta,on pidettävä passiivisimpana. Sen vaikutuksen alla henkilö voi kokea a) vapaaehtoista nöyrtymistä ja uhrautuvaisuutta b)monenlaisia alentavia tilanteita ja kohtaloita. Jälkimmäinen tulee mieleen kun katsoo esim. Itävallassa takavuosina kohua herättäneen Isä-Tytär -insestisuhteen tyttären, Elisabeth Fritzlin karttaa. Siinä Alasolmu ja Neptunus ovat konjunktiossa Skorpionissa. Konjunktio ei ole tarkka, mutta hänen asemansa isänsä raiskaamana ja isänsä lapsien äitinä kertoo neptunisesta kohtalosta, jossa itse ei päässyt valitsemaan (?) paljonkaan. Merkittävällä tavalla Solmuakseli myös neliöi Elisabethin Venuksen (kohtalo liittyy rakkauteen, jossa on neptuninen alistuva piirre, joka estää ihmistä olemasta sitä, mitä hän oikeasti on ja tarvitsee). Sulautumisen pakko (Neptunus) säätelee henkilön omaa tunne-elämää ja siitä on päästävä eroon omin voimin. Mutta kuten aina, Neptunus voi olla symboli mitä ylevimmästä ja puhtaimmasta nöyryydestä ja kosmisesta rakkaudesta. Harvinaista se on tässä maailmassa, mutta sitä on.

Avilan Theresa, kristikunnan suuri mystikko ja luostarilaitoksen johtaja 1500-luvulla, Alasolmu/Neptunus Vesimies ja 12-huone. Vrt. nykymaailmassa media-ihmiset, esim. Arto Nyberg, on puhuttava julkkisten, hetken tähtien kanssa jotta ohjelma saa maksimi katsojaluvut. Samassa hengessä toimii Marko Bjurström. Sama konjunktio on myös terroristi Carlos ”Shakaali” Sanchezilla, joka aloitti uransa sosialistisena vallankumouksellisena. Mutta Alasolmu on myös konjunktiossa Aurinkoon (johtava hahmo). Jörn Donnerilla konjunktio liittyy elokuvailmaisuun – kuvia (Neptunus). Naisten halveksinnasta hänkin on saanut joskus kritiikkiä.

Alasolmu/Pluto

Ja siirtykäämme Elisabeth Fritzlin isään, Joseph Fritzliin, joka istuu loppuelämäänsä vankilassa. Hänen kartallaan on Alasolmun ja Pluton konjunktio Ravussa. Merkkikin vinkkaa perhesuhteisiin, mutta ei siihen että kyse on näinkin perversseistä suhteista. Alasolmuja Pluto yleisellä tasolla viittaa siihen että ihmisessä on sisällä omavaltaisuutta ja psykologista halua pakottaa omat halut, vaatimukset, hallitsemin halu tai diktatorinen piirre muihin ihmisiin. Hän voi saada tyydytystä yrityksistä kontrolloida ihmisiä. Käännöstapauksissa on halua tulla kontrolloiduksi ja saada siitä turvallisuutta. Joseph Fritzlin tapauksessa oli tyypillisiä piirteitä: hallitseva, tyrannimainen isä, mutta ulkoisesti ihan tavallinen mies. Mutta hänen sielunsa kellarissa oli pimeää. Oman talon kellarissa oli huone tyttärelle, jonka hän kaappasi seksiorjakseen ja teetätti hänellä useita lapsia. Mutta normaalisti Alasolmu/Pluto esiintyy vallanhimon symbolina.

Thomas Jeffersonilla sellainen konjunktio on myös. Demokraatti henkeen ja vereen tosin, mutta hänelläkin oli skandaalinkäryinen suhde kotitilansa mustan palvelijattaren kanssa. Ajatollah Khomeinilla se myös oli - taantumuksellinen uskonnollinen johtaja. Harvey Weinsteinin konjunktio on melkein 10 astetta -naisten hyväksikäyttäjä, elokuvastudiopomo. SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiaisella on konjunktio Ravussa - "valta kansalle!", Elisabeth Rehnillä Leijonassa. Konjunktio löytyy myös Sylvi Kekkoselta, joka oli kovan vallankäyttäjän puoliso, mutta ihmisenä itse varsin alistunut.

Josef Fritzl on itävaltalainen mies, joka telkesi 18-vuotiaan tyttärensä kellariin v.1984 ja keksi tarinan että tytär oli ilmoittanut lähtevänsä pois kotoa. Tämä meni täydestä vuosia. Tytär Elisabeth sai isälleen useita lapsia 24n vuoden vankeuden aikana. Tässä on arvausversio, kellonaikaa ei ole näkynyt. Alasolmu ja Pluto ovat konjunktiossa Ravussa ja 9.huoneessa. Tämän sukupolven ihmisillä on tuo Uranus neliö Pluto, joka niin monesti mahdollistaa epäinhimillisen käyttäytymisen. Kartalla on myös T-risti, jossa Aurinko on vastakkain Marsiin (mies on hillitön) ja neliöt osuvat Plutoon (epätarkasti tosin). Lisäksi kartalla on Venuksen oppositio Jupiteriin – seksin tarpeella ei ole rajoja). Fritzl tunnusti syyllisyytensä v. 2009 ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Vangitsijat joutuvat usein itse vangituiksi. Tapaus herättää monia kysymyksiä, esim. miehen vaimon ja Elisabethin äidin roolista. Miksi niin monet väkivaltaisten tai pervojen miesten vaimot toimivat miehensä passiivisina avustajina tai vaikenijoina?

Ja lopuksi on sanottava että joskus Solmujen suhteet planeettoihin ovat perin moninaiset. Tällainen on tilanne esimerkiksi Anneli Auerin kohdalla. Alasolmulla ei ole yhtään konjunktiota, mutta koko solmuakseli on neliössä Venukseen, Marsiin, Saturnukseen, Uranukseen ja Plutoon. Tästä voisi yrittää päätellä jotain henkilön menneisyyden karmasta, mutta mitä? Täysin kaoottinen, sekasortoinen ja rikkinäinen elämä, jossa olosuhteet ovat vaihdelleet mitä jyrkimmissä kaarissa ja oma sisäinen elämä on hajonnut monta kertaa? Ehkä- mutta sehän on kokolailla nykyisen elämän kaltainen. Ja siihen täytyy tottua,sillä kaikki luonnollinen pyrkii toistamaan jotain; planeetat pysyvät radoillaan, biljardipallo jatkaa kulkusuuntaansa ellei jokin ulkoinen voima osu siihen, ihmiset näyttävät pysyvän totunnaisissa kaavoissaan vuosikymmenestä toiseen ja ihmislajin ulkoiset muutokset ovat perin vähäisiä tuhansien vuosien kuluessa. Paitsi että Neandertal -ihmisen aivojen paino oli suurempi kuin nykyihmisen.

Alasolmun konjunktio johonkin planeettaan on vain ensimmäinen askel Solmujen ymmärtämisessä. Solmuilla voi olla useita aspekteja, kovia ja pehmeitä, mutta konjunktiossa on jotain oleellista, jos sellainen löytyy. Lisäksi pitää ottaa huomioon konjunktio merkki (laatu, miten ”kohtalonkudelma” purkautuu) ja huone (minkälaisissa asioissa kohtalon lankakerä lähtee purkautumaan). On selvää että mitään mahdollisuutta tulkita Alasolmun yksityiskohtaista merkitystä jälleensyntymien valossa ei ole. Mielikuvitus tietysti auttaa. Solmujen kontaktit planeettoihin antavat viitteitä asiasta, mutta kokonaisten menneiden elämien kuvaukset vaativat näkijän rooliin heittäytymistä.

Vuonna 2020 Kuun alasolmu vaeltaa lyhyen aikaa Kauriissa ja Yläsolmu Ravussa kunnes merkit vaihtuvat toukokuun alussa Jousimieheksi ja Kaksosiksi. Aina pienenä astrologian lukijana ihmettelin miksi jonkin vuoden hallitsijaksi nimettiin Mars, ja toisen taas Saturnus. Voisiko transiitti-Alasolmun merkin hallitsija olla vuoden hallitsija samalla? Ainakin vuoden läksyjen hallitsijana. Vuonna 2018 olisi ollut Uranuksen hallitsema vuosi, 2019 Saturnuksen (suhteellisen raskas ja konservatiivisia arvoja täynnä) ja nyt 2020 olisi opetuksia lähinnä Jupiterilta tiedossa?


Takaisin arkistoon