1800-LUVUN VIIMEINEN NELJÄNNES


Enemmän kuin mikään muu okkulttinen tai esoteerinen taho antroposofian ohella teosofia ja sen perustaja H.P. Blavatsky ovat kiinnittäneet huomiota suuriin maailmanajan sykleihin ja kehityskulkuihin. Blavatsky korosti useaan otteeseen 1800-luvun viimeisen neljänneksen merkitystä eräänlaisena henkisen tahdon ja tunteen virtauksen voimistumisena. Suomessa Pekka Ervast seurasi ajatusta ja liitti siihen vielä käsityksenään uskonpuhdistuksen tarpeen. Hänen omia sanoja lainatakseni: "Suuri lähettiläs tuli taas viime vuosisadan viimeisellä neljänneksellä Valkoisen Veljeskunnan huutaessa maailmalle:

Muistakaa, mikä on ihmisen dharma. Muistakaa että Jumala on ilmaissut itsensä kaikissa uskonnoissa, kaikkina aikoina, kaikissa kansoissa, ja tehkää sitten kukin uskonpuhdistus omassa uskonnossanne."

Niin kummallinen kuin historijoitsijalle jonkun tapahtumaköyhän ajanjakson korottaminen muiden edelle onkin, se vain osoittaa näköalattomuutta ja kyvyttömyyttä nähdä aikakausien konkreettisten tapahtumien läpi. Poliittisten, taloudellisten ja kulttuurihistoriallisten tosiasioiden takana vaikuttavat monet näkymättömät voimat ja syyverkostot. Kukaan ei todellisuudessa tiedä, mikä ihmiskuntaa johtaa, mikä saa tietyn ajan omaksumaan tiettyjä perususkomuksia ja mikä välttämättömyys ajaa suuriin kriiseihin ja edistysaskeleihin. Saksalainen metafyysinen filosofia puhui pitkään ajanhengestä, zeitgeistista, ikään kuin kunkin ajan pyrintöjen ja hallitsevien mielikuvien tiivistymänä. Tämäkin käsite naurettiin ulos historiatutkimuksen näyttämöltä ja korvattiin paljon kouriintuntuvimmilla käsitteillä ja selityksillä. Kuitenkin aikakausien rytmi ja vaihtelut ovat selittämättömiä ja ihmiset näyttävät olevan vain sätkynukkeja historiallisessa tragikomediassa, jonka käsikirjoitus on unohtunut.

Aikakausi tuottaa sille sopivan ihmistyypin, edistyksen kärjessä kulkevan neron ja kehityksen valtavirrassa uivan enemmistön ja päinvastoin voidaan tuskin puhua toisesta syynä ja toisesta seurauksena. Esoteerinen kiertokulkujen tutkiminen asettaa näkökulman korkealle lintuperspektiiviin tai se katselee asioita "sub specie aeternatis", ikuisuuden näkökulmasta. Voidaanko tällöin puolustaa teosofista ajatusta 1800-luvun viimeisen neljänneksen hedelmällisyydestä kokonaisuutta kohti pyrkivän ihmiskunnan alkujaksona? Tarkastelemalla 1875 vuoden ja lähivuosien ihmissatoa, kysymykseen voi vastata myönteisesti.

Vuosi 1875: henkisen yhtenäisyyden symboli

Poliittisesti viime vuosisadan viimeinen neljännes oli suhteellisen hiljaista, Saksa-Ranskan sota oli päättynyt 1871, nationalistiset liikkeet voimistuivat ja kansallista yhtenäisyyttä rakennettiin Euroopassa. Ajanjakso oli laajentumishaluista, Afrikan löytöretket ja imperialistinen siirtomaapolitiikka edustivat vanhojen valtojen pyrkimystä yhtenäisyyteen ja uusien alueiden hyväksikäyttöön. Myös tätä voi pitää osuvana ajan kuvastimena sillä peruuttamaton maailmankuvan laajennus oli edessä Euroopan kulttuurilla, joka joutui tutustumaan itselleen vieraisiin perinteisiin vaikkakin aluksi lähes täysin kielteisellä tavalla. Mitä tahansa negatiivista imperialismissa olikaan, siitä alkoi pitkä rotujen ja perinteiden yhteensulautuminen, jonka kiihtyvää vaihetta parhaillaan eletään. Henkisen yhtenäisyyden ja perinteiden sadonkorjuun kannalta vuosi 1875 tuntuu lähes uskomattomalta. Monet suunnannäyttäjät syntyivät silloin. Heidän vaikutustaan yhä pohditaan ja 1] heidän aloitteistaan ja ideoistaan säteilee vieläkin aitoa henkistä ja ihmisen kokonaisuutta puhuttelevaa ainesta. Astrologisesti vuonna 1875 oli suuri planeettojen risti kiinteissä merkeissä, jotka symboloivat ikiaikaista, yli aikakausien kestävää materiaalista, rakentavaa vaikutusta tai henkistä yhtenäisyyden ja kokonaisnäkemyksen pakkoa, joka voi saada monia ulkoisia muotoja. Kiinteät muodot säilyttävät, varastoivat, keskittävät, luovat varmoja rakenteita, dogmeja, ajautksia ja liikehdintää, joka pyrkii kokoamaan hajanaiset ainekset yhteen ymmärtääkseen mikä on oleellista kirjavissa tapahtumissa ja kehityskuluissa.

Vuoden 1875 ensimmäinen suuri mies oli Albert Schweitzer (14.1.). Hänen elämäntyönsä ei ollut pelkästään uhrautuvan lääkärin ja afrikkalaisen ihmisen arvon puolustajan, vaan laajemmin nähtynä hän rakensi elämänkatsomuksen, joka hyväksyi kaiken universaalisen elämän tasavertaisuuden ja kohotti ihmisen kykyä moraaliseen hyvään omalla esimerkillään vakuuttavammin kuin juuri kukaan muu. Elämän kunnioitus, johon tiivistyi hänen näkemyksensä edusti vahvasti eettisellä paatoksellaan ajanhengen kärkeä, jossa näkyy ytimenä ihmisen korkeimpien ominaisuuksien uudelleenherätyksen tarve.

Jos ajattelemme laajemmin tietoisuuden säilyttämisen ideaa tai "ikuisen tiedon" tai perinteiden varastoimisen ajatusta, joka liittyy aina kiinteisiin merkkeihin, on myös Samuli Paulaharju (14.4.1875) mainittava tässä yhteydessä. Hän oli suhteellisen vaatimattomasti oppinut mies, joka keräsi Suomen kansan perinnettä enemmän kuin yksikään toinen. Hänen tallensi kirjoihinsa ja piirroksiinsa katoavaa perinnetietoutta kansan syvistä riveistä kulkien kymmeniä tuhansia kilometrejä kinttupolkuja, maanteitä ja tietymättömiä taipaleita haastatellekseen vanhoja ihmisiä, joilla oli muistissaan menneiden aikojen tapoja, tottumuksia, uskomuksia, työmentelmiä, lausahduksia, muistoja. Kaikesta tästä hän keräsi valtavan materiaalin jälkipolvien ihmeteltäväksi: 65000 numeroa muistiinpanoja, 4000 sivua kansatieteellisiä kertomuksia ja tuhansia piirroksia ja tuhansia valokuvia. Keruutyön ohella Paulaharju kirjoitti 500 lehtiartikkelia ja parikymmentä kansatieteellistä kirjaa Lapista, Pohjanmaalta ja Karjalasta.

Vuoden 1875 okkultisista tapahtumista ensimmäinen oli Eliphas Levin kuolema 31.5. Alphons Louis Constant, juutalaisena kabbalistina Eliphas Levi, nostatti uudelleen kiinnostuksen maagisia perinteitä kohtaan Euroopassa. Hänen tiensä utooppisesta ja sosialistisesta kirjailijasta kabbalan, symboliikan ja magian kautta aikansa tunnetuimmaksi maagiksi, oli ulkonaisesti köyhä ja väritön, mutta loppujen lopuksi tulevat sukupolvet hyötyivät hänen työstään enemmän kuin hänen elinaikanaan saatettiin arvioida. Hänen kauttaan vahvistuu vuoden 1875 merkitys eräänlaisena ajanjaksojen taitteena, Eliphas Levi kuolee ja jättää perinnöksi henkiin herätetyn uskon materiantakaiseen todellisuuteen, josta juutalaisten Kabbalah ja siihen sekoittuneet myöhemmät maagiset perinteet puhuivat. Hänen pääteoksensa Dogme et rituel de la haute magie (1856) on seuraavien okkultistisukupolvien eniten luettuja ja arvostettuja teoksia.

Kesällä 1875 syntyy Sveitsissä Carl Gustaf Jung (26.7.), pastorin poika, joka myös elämäntyöllään syvyyspsykologian parissa avasi monia ovia, jotka laajensivat merkittävällä tavalla ihmisen mahdollisuuksia kasvaa täyteen mittaansa. Jungin pitäminen joko tiedemiehenä, mystikkona tai ajattelijana on tyypillistä suurmiehen kohdalla, hänessä on monta särmää, ja luokittelut tuntuvat liian ahtailta. Ennenkaikkea hän laajensi psykoanalyysin teoriaa ja käytäntöä, osoitti ihmisen tietoisuuden kerroksellisuuden, henkilökohtaisen alitajunnan ja kollektiivisen tiedostamattoman suhteita tietoisuuteen tavalla, joka on ollut hedelmällinen monille tutkimuksen haaroille ja itsestään selvyyteen haluavan ihmisen itsetuntemukselle. Hänen paikkansa vuoden 1875 suurmiesten joukossa on perusteltua sillä myös hän osallistui näkymättömän sielullisen ja viitteenä ilmenevän henkisen ylärakenteen kartoitukseen. Se, mihin monet muut vuoden 1875 edelläkävijöistä pyrkivät tekemään puhtaasti henkisen avulla, sen Jung toi lähemmäksi tutkivan ihmisen käsitemaailmaa psykologian keinoin ja menetelmin. Jungin laajat myyttitutkimukset ja symbolikielen tulkinnat edistivät myös lännen ja idän uskontojen kohtaamista. Tässäkin mielessä Jung oli tämän maagisen vuoden tyypillinen edustaja, hän valmisteli tietä universaalille yhtenäisyydelle - yhtenäisyydelle, joka oli hänelle lähinnä psyykkinen ongelma.

Syksyllä 1875 ajanhenki eritti itsestään Aleister Crowleyn (12. 10.) joka kietoi itsensä mustan magian vaippoihin osaksi tyydyttääkseen egoistisia ja narsistisia tarpeitaan, osaksi aidosta motiiveista. Hän edustaa vuoden 1875 kääntöpuolta, varjoa, jossa silti näkyvät monet ajankohdan keskeiset näkymättömät viettymykset. Hänkin uskoi lujasti sielullis-henkiseen riippumattomaan todellisuuteen. Mutta maagina hän uskoi, että tätä todellisuutta voidaan hallita riitein, symbolein ja psyykkisen latauksen tuottaman jännitteen avulla. Seksuaalisuus, hän väitti, on suurin psyykkinen elävä voima siksi hän tyhjensi itsensä ja naisystävänsä nopeasti ja päätyi sisällöttömäksi kuoreksi. Hänen vaikutuksensa on ollut myös melkoinen, seuraajia on ollut runsaasti, ja myös niitä jotka ovat ottaneet opiksi hänen kielteisyydestään, on ollut ajattelevien ihmisten joukossa.

Teosofisen seuran perustaminen (17.11.) on vuoden 1875 suuri tapaus. Blavatskyn ja Olcottin pääasiallisesti organisoima ja Blavatskyn inspiroima seura tuo maan päälle konkreettisen vastineen niille laajoille synkretistisille ideoille, joita Blavatsky oli jo pitkään kehitellyt. Teosofinen Seura esittää varsin tietoisesti ja pitkälle muotoiltuna opillisen vastineen vuoden 1875 yhtenäistymisteemalle. Teosofia vastusti mekaanis-materialistista hyökyä, joka levisi länsimaiseen kulttuuriin 1700-luvun valistusajasta lähtien.

Teosofian esille tuoma 1800-luvun lopun poikkeuksellinen merkitys on perusteltu. Viimeisen neljänneksen aikana syntyi miehiä, naisia ja organisaatioita, jotka kaikki pyrkivät johonkin, jota voitaisiin kutsua ihmiskunnan yhtenäisyydeksi. Se tapahtui niin -psyyken kuin hengen tasolla. Lisäksi voidaan puhua ajankohdan ihmisten tarpeesta tuoda esiin menneisyyden katoamattomia opetuksia ja valmistaa ihmisiä kaatamaan voimistunutta ja yhä autoritaarisempaa tiedettä, varsinkin biologiaan pesiytynyttä evoluutio-oppia, mutta se vastustaa myös dogmaattisia uskontoja, niiden kuollutta kirjainta ja hedelmättömiä riittejä, -joista henki on kadonnut. Tilalle se haluaa kunnioitusta kaikkien uskontojen essenssiä kohtaan, joka on kaikilla sama, mutta monien historiallisten kerrosten peittämä ja turmelema. Teosofian piti tarjota avain uskontojen perimmäisten mysteerien avaamiseksi kaikkien nähtäväksi mutta ei kaikkien ymmärrettäviksi. Missä sitten katsommekin teosofian epäonnistuneen ja jääneen nykyiselle lahkolaisuutta -muistuttavalle asteelle, se kuitenkin symboloi vuoden 1875 alkaneen ajanjakson itsetietoisinta esoteerista maailmantulkintaa. Se spekuloi esiin mahtavan kosmologian, ihmisen henkistä alkuperää koskevan näkemyksen ja suurten maailmankierrosten merkityksen kehittyvälle ihmisrodulle tavalla, joka iski materialismin riivaaman länsimaisen kulttuurin ytimeen haastaen silloin itsensä läpilyöneen darwinistisen kehitysopin ja koko käsityksen ihmisrodun juurista ja tarkoituksesta maan päällä.

Astrologinen suuri risti kiinteissä merkeissä on symboli kiteytyneestä aikain viisaudesta ja se heijastaa pysyvien, pitkien historiallisten aikakausien tuomaa elämänviisautta. Teosofia omalta osaltaan pyrki tuomaan sitä julki, mutta joutui tekemään sen eksentrisen johtajansa H.P.Blavatskyn voimin. Toisenlaistakin aikain viisautta hakivat ne ihmiset, jotka syntyivät tänä kohtalokkaana vuonna. Sellainen henkilö oli Hiram Bingham, joka syntyi 19.11.1875 Honolulussa Havaijilla. Hän oli puolittain oppinut (Ph.D.) ja puolittain aktiivinen ihminen, poliitikko ja tutkimusmatkailija samassa persoonassa. Hänen muistettavin savutuksensa on muinaisten inkojen pääkaupungin, Macchu Pichun löytäminen 1911. Inkojen legendaarinen kaupunki oli jo osittain paljastunut koska paikalliset maanviljelijät olivat raivanneet viidakkoa ja kaupungin rakenteita oli jo näkyvissä. Mutta vasta Binghamin retkikunta uudelleen löysi kadonneen kaupungin kun he törmäsivät säännöllisiin kivipengerryksiin. Binghamin löydöstä alkoi arkeologien pitkäaikainen työ tämän suuren kulttuurikaupungin rakennusten paljastamiseksi. Inkojen kadonneen kaupungin löytyminen lisäsi kiinnostusta saada tietää siitä, miten inkat olivat eläneet, mitä jumalia palvoneet, mihin uskoneet, mitä tietäneet. Koko oudon ja sadunomaisen kulttuurin merkitys saapui länsimaisin - ensin oppineiden kautta ja sittemmin kansanomaisina versioina.

Sattumalla ei voi selittää viime kädessä mitään. Ei sitäkään, että Teosofisen Seuran kaksi etevää työntekijää ja johtajaa syntyi samana vuonna vajaan parin kuukauden sisällä seuran perustamisesta. Intialaissyntyinen Jinarajadasa (16.12.) ilmestyi maailmaan kuukauden kuluttua Teosofisen Seuran perustamisesta ja näytteli Seurassa merkittävän roolin. Mutta suomalaisille merkittävämpi mies oli Pekka Ervast (26.12.) joka on vuoden 1875 viimeinen lahja yhtenäistyvälle maailmalle. Hänen kehityksensä teosofina johti yhä itsenäisempää ajattelua ja näkemystä kohti. Silti hän edusti teosofiaa, sen suuria linjoja niin ruusuristiläisenä kuin kristosofina. Teosofina hänelle uskontojen perimmäinen ykseys on selvä, vain uskontojen perustajien sanoman monet historialliset tulkinnat ja dogmat vääristävät alkuperäistä universaalia henkeä. Ervast näki ihmiskunnan idealistisena pyrkimyksenä olevan uskontojen ykseyden, sosiaalisen rauhan ja väkivallattomuuden periaatteen ja ihmisen tietoisuuden puhdistumisen ja laajentumisen.

Näiden edellisten kanssa samaan aikaan syntyi vasta hiljattain tunnustusta saanut suuri tiedenainen, Mileva Maric (20.12.) , joka oli Albert Einsteinin puoliso. Tulkinnat hänen osuudestaan suhteellisuusteoriaan vaihtelevat, joko hän teki teorian vaatiman matemaattisen osuuden itsenäisesti tai oli joka tapauksessa suhteellisuusteorian toinen luoja jossain muussa mielessä. Alkuperäisen suhteellisuusteorian allekirjoittajina olivat molemmat puolisot, Albert Einstein ja Mileva Einstein.

Teosofian esille tuoma 1800-luvun lopun poikkeuksellinen merkitys henkisenä kasvukautena on perusteltua. Viimeisen neljänneksen aikana ja erityiseti vuonde 1875 tienoilla syntyi ihmisiä ja organisaatioita, jotka pyrkivät yhdistämään ihmiskuntaa henkisten arvojen alle. Yhdistämistä tapahtui niin psyyken kuin hengen tasolla. Lisäksi voitiin puhua ajankohdan ihmissten tarpeesta tuoda esiin menneisyyden katoamattomia opetuksia ja valmistaa ihmisiä kaatamaan kansallisuuden, rodun ja dogmien raja-aitoja. Se oli siten henkisen sadonkorjuun että uuden tulevaisuuteen tähtäävän aloitteellisuuden taitekohta. Astrologit muistavat hyvin vuoden 1875 harvinaisen Suurristin, joka oli tarkka juuri marras/joulukuussa 1875. Dane Rudhyar puhui tästä kuviosta kiinteiden merkkien keskustassa ’avatarisena laskeutumana’ Tässä Mileva Maricin kartta, jossa suurristi on hyvin tarkka ja siihen kuuluvat Pluto Härässä, Uranus Leijonassa, Jupiter Skorpionissa ja Saturnus Vesimiehessä. Tämä suurristi oli ns. kiinteissä merkeissä, joissa korostuu pysyvyys, pitkäjänteisyys, kestävyys (ikuisuus, muuttumattomuus), halua rakentaa materiaalisesti tai henkisesti kestäviä arvoja ja tukikohtia tai lujittaa ja selkeyttää opillisesti annettuja totuuksia.

Lähivuodet

Mainittakoon vuoden 1875 henkilögalleriasta vielä kaksi taiteilijaa, joilla molemmilla oli jotain annettavaa ihmisen henkisen ja sielullisen monikerroksisuuden ymmärtämiseksi. Tarkoitan Thomas Mannia (6.6.), joka laajoissa romaaneissaan enteili Euroopan pinnanalaisia kollektiivisia virtauksia selvännäkijän tavoin ja joka oli myös jossain määrin kiinnostunut yliaistisesta kuten romaani Taikavuori ja hänen jotkut muut romaanit (Faustus, Huijari Felix Krullin tunnustukset) osoittavat. Merkittävämpi ja ristiriitaisempi ajanhengen tulkki oli toinen saksalaisen kielialueen runoilija Rainer Maria Rilke (4.12.) . Jotkut tuntijat ovat pitäneet häntä selväpiirteisenä 'salaisen tiedon' välittäjänä runouden keinoin. Hänen siteensä yliaistiseen olivat enemmän kuin runollisia kielikuvia, hänen runoissaan on varsin kosketeltavan tuntuinen metafyysinen, yliajallinen, ikuisuuteen ankkuroitunut elementti kuten tunnetuissa Duinon elegioissa.

Vähäisemmistä historiaan jääneistä nimistä mainittakoon Harriet Quimpy (11.5.), nainen, josta tuli maailman ensimmäinen naispuolinen liikennelentäjä 1911, joka kuoli lento-onnettomuudessa 1912.

Ja liekö sattumaa sekään, että länsimaiden todistetusti vanhin ihminen, ranskalainen Jeanne Calment oli syntynyt 21.2.1875? Hän kuoli 121-vuotiaana ja oli symboli syntymävuotensa mukaisesti kestävien, pitkäaikaisten kosmisten virtausten symboli fyysisellä tasolla.

Jos otamme viime vuosisadan viimeisen neljänneksen väljemmin, huomaamme että lähes kaikki suuret henkisen ja psyykkisen uudelleenherätyksen edelläkävijät ovat syntyneet näinä vuosina. Oikeastaan se mitä vieläkin uushenkisissä piireissä julkaistaan, on näiden miesten ja naisten kokemusten, näkemysten ja ajatusten inspiroimaa suoraan tai epäsuoraan.

1870:

Sumerilainen Gilgames-eeposkäännettiin ensimmäistä kertaa englanniksi. Maailman vanhin eepos herätti maailmanlaajuista huomiota koska se antoi selvän esikuvan raamatun kertomukselle vedenpaisumuksesta. Se vihjasi myös siihen miten maailmassa voi yhä olla kätkettyjä, julkaisemattomia ja käsittämättömiä henkisiä aarteita odottaen löytjäänsä ja tulkitsijaansa.

D.T. Suzuki , Kiinan ja Japanin zen-buddhismin renessanssin luoja ja levittäjä länsimaihin syntyi.

Jan Smuts , holistisen ("kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa") filosofian muotoilija ja tulevien sukupolvien vastaavien yritysten kantaisä.

1871:

Grigori Rasputin , primitiivisen ja henkisyyden sekoitus, jolla oli selvä symbolinen tehtävä Venäjän tsaarinvallan loppuvaiheessa

1872:

Aurobindo Ghose , modernin, itsenäisen Intian pyhimys, joka pyrki ruumistamaan itseensä ehdollistumattoman hengen vapaana ahtaista traditioista tunnusmerkeistä vapaan syvähenkisyyden edustaja. Henkisen kommuunielämisen (Auroville) isä.

1874:

Harry Houdini , illusionisti ja huijareiden paljastaja, James Randin henkinen esi-isä spiritualismin pintailmiöiden kriitikko.

Charles Fort , fortealaisuuden hahmo, outojen, mahdottomien anomaalisten tapahtumien kerääjä ja tieteellisen poisselittämisen vastustajan arkkityyppi.

1877:

Edgar Cayce , puritaanishenkinen profeetta ja kollektiivisen tiedostamattoman avulla toiminut parantamisen välikäsi sekä henkisen jatkuvuuden (reinkarnaatio) popularisoija.

George Gurdjieff , lähinnä sufismin perinteiden jatkaja ja ihmisen ehdollistumien terapeuttinen purkaja ja tähän johtavien menetelmien levittäjä länsimaissa.

1878:

Mira Alfassa , Aurovillen henkinen johtajatar, Aurobindon henkinen puoliso, epäitsekkyyden ja ulkonaisista tunnusmerkeistä vapaan syvähenkisyyden edustaja.

Peter Ouspensky , venäläinen intellektuelli, lehtimies ja totuudenetsijä, monien tulevien virtausten tarkkanäköinen edelläkävijä löysi George Gurdjieffin ja välitti hänen opetuksiaan laajalle kansainväliselle oppilaspiirille vuosikymmenien ajan ensin itse oppilaan, sitten itsenäisenä opettajana.

1879:

Albert Einstein , vaikka puhdas tiedemies, matemaatikko ja fyysikko, hänen hellittämätön pyrkimyksensä koko maailmaa koskevan yhtenäisteorian luomiseksi suhteellisuusteorian menestyksen jälkeen kuuluu sekin selkeästi samaan kategoriaan okkultisten pyrkimysten kanssa.

1882:

Society for Psychical Research , psyykkinen tutkimusseura, joka avasi akateemisen umpion tutkimaan ja systematisoimaan parailmiöitä ja pitämään niitä 'arvokkaan' mielenkiinnon kohteina.

Raimo A Nikula 1988 - Ultra-lehti 4/1988 - täydennetty nettiversio.



Takaisin arkistoon